“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Saasteet ja isänmaa

Suomen luonto on puhdas, me suomalaiset olemme tekniikan taitajia, joiden tehtaat eivät likaa ympäristöä. Näin me suomalaiset haluamme muiden näkevän meidät. Miten tähän sopii, että ympäristönsuojelun uusia askelia väitetään kansallisiksi katastrofeiksi ja meihin kohdistetuiksi sortotoimiksi?

2000-luvulla kansallisiksi katastrofeiksi on ilmoitettu ainakin Kioton sopimus, päästökauppa, EU:n uusi kemikaalilainsäädäntö ja viimeksi laivojen saastepäästöjen rajoittaminen. Kioton sopimuksen sekä tehtaiden ja voimalaitosten hiilidioksidipäästöjä suitsivan päästökaupan kerrottiin pakottavan teollisuuden ulos maasta – kunnes ilmeni, että hallitus oli antanut suomalaisille firmoille reippaasti ylisuuret kiintiöt päästöoikeuksia.

Seitsemisen vuotta sitten teollisuutemme etujärjestöjen tutkimus sanoi EU:n uuden kemikaaliasetuksen leikkaavan kansantuotteestamme useita prosentteja. Kun kemikaaliasetus REACH on ollut voimassa muutaman vuoden, nämä puheet ovat hiljenneet.

Nyt laivojen uusia rikkipäästörajoja sanotaan uhkaksi suomalaiselle teollisuudelle ja Itämerelle tulevaa alempaa rikkirajaa suomalaisiin kohdistetuksi sortotoimeksi. Tässä uusimmassa katastrofipuheessa on erikoista, että se vastustaa jo tehtyä päätöstä. Se päätös tehtiin kolme vuotta sitten kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa. Olen Hämeestä, mutta minusta tämä on vähän hidasta heräämistä. Miksi älämölö vasta nyt, kun EU on säätämässä direktiiviä, jolla IMO:n päätös pannaan toimeen? EU ei nimittäin voi löysentää IMO:n päättämiä rajoja eikä aikatauluja.

Mutta miksi Itämerelle tulee ankarampi rikkiraja?

Siellä on sellainen jo nyt, koska IMO on nimennyt Itämeren rikkipäästöjen rajoitusalueeksi.  Muita ovat Pohjanmeri, Englannin kanaali sekä USA:n ja Kanadan molemmat rannikot 200 mailin leveydeltä. Niillä seilaavien laivojen polttoaineessa saa nyt olla rikkiä korkeintaan 1 prosentti, kun valtamerillä raja on 4,5 prosenttia.

Kuka kanalja on kieroillut Itämeren päästörajoitusalueeksi?

No Itämeren rannikkovaltiot, Suomi myös, suojellakseen happosateille haavoittuvaa pohjoista luontoa ja keuhkojamme. Vuoden 2015 alusta laivojen rikkiraja laskee 0,1 prosenttiin päästörajoitusalueilla ja vuoden 2020 alusta 0,5 prosenttiin kaikilla muilla merillä. Näin IMO päätti vuonna 2008.

Nämä ovat aika reippaita pudotuksia. Pitääkö olla näin kiire?

Muistakaamme, että kuivalla maalla päästöjä on puhdistettu jo vuosikymmenet. Maalla sijaitsevien savupiippujen ja pakoputkien rikkipäästöt ovat alentuneet EU-maissa huippuvuosista noin 90 prosenttia.

Laivat eivät voi loputtomiin olla ilman saasteiden vähentämisen vapaamatkustajia. Nykyisin laivat ovat itse asiassa uivia jätteenpolttolaitoksia, niissä poltetaan mörjää, joka öljynjalostamoissa jää jäljelle, kun raakaöljystä tislataan bensiini, diesel ja sen sellaiset. Jos laivojen päästöjä ei puhdistettaisi, EU:n merillä seilaavien laivojen rikkipäästöt ylittäisivät tällä vuosikymmenellä kaikkien EU-maiden tehtaiden, voimalaitosten ja maa-ajoneuvojen yhteenlasketut päästöt.

Rekkojen dieselin rikkiraja on jo nyt sata kertaa tiukempi kuin se, jota Itämeren laivojen pitää noudattaa vuodesta 2015.

Laivojen aiheuttamien ilmansaasteiden arvioidaan vievän 50 000 ihmistä Euroopassa joka vuosi ennenaikaiseen hautaan.

Entä miksi ei lätkäistäisi sitä 0,5 prosentin rikkirajaa kaikille EU:n merille tasapuolisesti?

Itse asiassa EU-parlamentti kannatti tätä, kun käsiteltiin nyt voimassa olevaa laivarikkidirektiiviä. Tuolloin asian esittelijä parlamentissa oli ensin Heidi Hautala ja vuodesta 2004 alkaen minä. Parlamentin enemmistö kannatti sitä, että laivojen rikkirajaa alennetaan myös IMO-päästörajoitusalueiden ulkopuolella ja lopuksi kaikille Euroopan merille tulisi 0,5 prosentin raja.

Suomessa teollisuuden etujärjestöt eivät lähteneet tätä tukemaan. Päinvastoin ehdotus leimattiin kaheliksi.

Se tilaisuus oli ja meni ja IMO päätti uudet rikkirajat.

Eikö rikkirajaa kuitenkin pitäisi alentaa muuallakin Euroopassa? Juuri tätä olen ehdottanut EU-parlamentin esittelijänä. Ehdotan, että 0,1 prosentin rikkiraja aletaan noudattaa vuodesta 2015 kaikkien EU-maiden aluevesillä ja kaikissa EU-satamiin saapuvissa matkustajalaivoissa, esimerkiksi myös Välimerellä.

Entä voidaanko laivakuljetusten nousua mitenkään helpottaa?

Todennäköisesti voidaan. Tähän mennessä uusien ympäristövaatimusten toimeenpano on järjestään tullut halvemmaksi kuin teollisuus etukäteen on väittänyt. Esimerkiksi autojen katalysaattorit maksoivat katalysaattoripakon voimaantultua kymmenesosan siitä mitä autoteollisuus etukäteen väitti.

Laivojen päästöt saadaan alas muillakin tavoilla kuin vaihtamalla kalliimpaan polttoaineeseen. Savukaasut voidaan puhdistaa, kuten tehtaissa ja voimalaitoksissa on tehty kymmeniä vuosia. Se tulee puolta halvemmaksi. Tulevaisuuden laivojen polttoaine on todennäköisesti nesteytetty maakaasu eli LNG.  Sekin tulee halvemmaksi kuin diesel. Suomalainen Wärtsilä on yksi niistä firmoista, jotka valmistavat sekä laivojen savukaasupesureita että LNG-laivoja. Se on siis yksi niistä yrityksistä, joiden tuotteille avautuvat isot markkinat uusien rikkirajojen myötä.

Kun puhumme suomalaisesta teollisuudesta ja sen edusta, toivoisin että muistaisimme myös nämä ympäristöosaajat – ja eläisimme todeksi iskulauseet ympäristöteknologiasta kilpailuvalttinamme.

Suomalaisten yritysten liikevaihto ympäristöteknologian alalla oli viime vuonna lähes 18 miljardia euroa ja tänä vuonna sen ennustetaan nousevan lähelle 20 miljardia. Alan vienti viime vuonna oli noin 12 miljardia euroa, joka oli enemmän kuin metsäteollisuuden vienti, 11 miljardia. Metallinjalostuksen liikevaihto viime vuonna oli 9,5 miljardia. Myös työllistäjänä cleantech on merkittävä, alalla on työpaikkoja noin 30 000, paperiteollisuudessa noin 23 000.

Nobelin taloustiedepalkinnon saanut Paul Krugman totesi äskettäin International Herald Tribunessa, ettei saastuttamisen suosiminen suinkaan tekisi meistä vauraampia. Päinvastoin se tekisi meistä köyhempiä ja kipeämpiä.