Saappaat jalassa Brysseliin
Läksin Brysseliä kohti kumisaappaat jalassa, koska olen menossa Brysselistä Unkarin Ajkaan tutustumaan paikan päällä myrkkyliejukatastrofiin. Neuvoivat varustautumaan kumisaappailla ja hengityssuojilla.
Unkarin kokemuksista lisää lähipäivinä, mutta tekee mieleni vähän kommentoida Suomen kuumentunutta keskustelua homoista ja kirkosta.
Minusta siinä on ristiriita, että uskoo Jumalaan, joka on kaikkivaltias, kaikkivoipa ja kaikkihyvä (vai miten se meni), ja samalla uskoo, että tämä Jumala on kiinnostunut tirkistelemään ihmisten peiton alle. Voisi pitää suorastaan jumalanpilkkana sitä, että uskoo ja kuvaa Jumalan mokomaksi tirkistelijäksi.
Kauan sitten luin Hesarista kirja-arvostelun muistaakseni brittitutkijan kirjoittamasta kirjasta, jossa kerrotaan alkuseurakunnan suhteesta avioliittoon. Sen kirjan mukaan alkuseurakunta vihki avioliittoon myös miespareja. Kirjoittajan mukaan oli ymmärrettävää, että alkuseurakunnan perhekäsitys oli häilyvä, seurakunnan jäsenethän uskoivat uskontonsa perustajan olleen avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi, joka aikuisena kuljeskeli ympäriinsä miesseurassa, eikä perustanut perhettä.
Muutamia poimintoja maailman uutisvirrasta:
Eurooppalaiset saastuttajat rahoittavat ilmastonsuojelun vastustajia USA:ssa
Guardian-lehti ilmoittaa paljastaneensa, että isot eurooppalaiset hiiidioksidin tupruttajafirmat antavat USA:n vaaleissa rahaa republikaanipoliitikoille, jotka vastustavat USA:n omien päästöjen suitsimista lailla, ja myös ilmastonmuutoksen kieltäjille. USA:n vaaleja rahoittaviin eurooppalaisiin jättifirmoihin kuuluvat ainakin öljy-yhtiö BP ja kemianteollisuuden firmat BASF, Bayer ja Solvay. Ne kuuluvat Euroopan isoimpiin tupruttajiin.
Tämä on kyllä tekopyhyyden huippu. Samat firmat itkevät täällä krokotiilinkyyneleitä, että on niin väärin kun ilmastonmuutosta aiheuttavia päästöjä suitsitaan vain EU:ssa, mutta ei USA:ssa. Ja sitten ne tekevät parhaansa, ettei vastaavaa lainsäädäntöä tehtäisi myöskään USA:ssa.
USA:n ilmastotoimia vastustavat poliitikot saavat vaalikampanjoihinsa rahaa myös joukolta Intian ja Lähi-Idän firmoja. USA:laiset öljypohatat David ja Charles Koch ovat myös mukana.
Jo muutama kuukausi sitten samainen Guardian-lehti paljasti, että belgialainen kemianteollisuusjätti Solvay on (yhdessä Kochien kanssa) rahoittamassa oikeusjuttua, jolla yritetään viedä USA:n ympäristönsuojeluvirastolta oikeus rajoittaa hiilidioksidipäästöjä.
Kanada tiukempi bisfenoli A kemikaalille kuin EU
Kemikaalien terveysvaikutuksia koskevia uutisia seurava on huomannut viime aikoina paljon uutisia aineesta nimeltä bisfenoli A eli BPA. Tätä ainetta käytetään polykarbonaattimuoveissa, joita on tavallisia kirkkaissa kovissa muoviastioissa ja myös metallitölkkien sisäpinnoissa. Jo pari vuotta sitten julkaistiin tutkimuksia, joiden mukaan aine lisää rintasyövän riskiä ja häiritsee hormonitoimintaa. Sikiöt ja vauvat voivat olla erityisen herkkiä aineen vaikutuksille.
Jotkut tuttipullovalmistajat ovatkin poistaneet tämän aineen tuttipulloistaan.
EU:n elintarviketurvavirasto EFSA ilmoitti jokin aika sitten, että tutkimukset eivät ole riittäviä todistamaan BPA:ta terveydelle haitalliseksi.
Kanada toimii toisin päin. Kanada kielsi tässä kuussa BPAn kaikissa vauvojen ja pikkulasten ruoka-astioissa ja -pakkauksissa, varovaisuusperiaatteen nojalla. Päätös perustui laajaan nelivuotiseen tutkimukseen. Kanadalaisen tutkimuksen mukaan 91 %:lla maan asukkaista on tätä ainetta elimistössään. Ympäristöjärjestöt olisivat halunneet kieltää aineen kaikissa ruokapakkauksissa. BPA:n valmistajat taas leimasivat kiellon vauvanruokapakkauksissakin ylilyönniksi.
Kanadan hallituksen Canada Gazetten mukaan eläinkokeiden tulokset viittasivat siihen, että aine voi haitata hermoston kehitystä ja aiheuttaa käytöshäiriöitä.
EU:n EFSA taas sanoo, ettei ole selvää, ovatko nämä tutkimukset varteenotettavia ihmisten terveyden kannalta.
Anteeksi nyt vain, sanon minä. Jos BPA olisi uusi kemikaali ja eläinkokeissa löytyisi kohonnutta syöpäriskiä ja hermoston kehityshäiriöitä, saisiko se käyttöluvan? Minusta sen ainakaan ei pitäisi sitä saada. Ja minusta ”tututkin” kemikaalit pitää poistaa käytöstä, jos tutkimukset viittaavat vakaviin terveyshaittoihin.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmettelen EFSA:n päätöksiä. Se tuntuu antavan vihreää valoa kaikelle, mikä tulee kemianteollisuuden tai biotekniikkafirmojen tuutista. Mutta kaikelle, mikä vähänkään haiskahtaa luonnolliselta tai yrtiltä, EFSA heittää kapuloita rattaisiin.
Komission klooniruokakielto on bluffia
EU:n komissio ilmoitti viime viikolla kieltävänsä kloonattujen eläinten käytön ruoan tuotantoon, eli siis maidon, lihan tai munien. Kielto tulee kestämään viisi vuotta. Se ei koske kloonattujen eläinten jälkeläisiä.
Tämä oli lähinnä taitava julkisuustemppu. Päätös uutisoitiin eri tiedotusvälineissä siten, että komissio kieltää kloonauksen ruoaksi. Vähemmälle huomiolle jäi se, että komissio itse asiassa aikoo kieltää jotain, mitä ei muutenkaan tehdä, mutta sallia varsinaisen bisneksen.
Mutta kerrataan ensin, miksi eläinten kloonaus ruoaksi pitäisi kieltää. Kyse on eläinsuojelusta. Kloonaus on tuskallista sille eläimelle, joka kloonataan. Lisäksi kloonaamalla aikaansaadut raskaudet päättyvät tavallista useammin keskenmenoon. Täysaikaisinakin syntyneet kloonit kärsivät erilaisista vioista ja kuolevat nuorempina kuin tavalliset lajitoverinsa.
Komissio myöntää muistiossaan kaiken tämän, eli ne syyt joiden vuoksi eläinsuojelijat ja myös EU-parlamentti ovat vaatineet kloonauksen kieltoa ruoan tuotannossa.
Entä mikä komission päätöksessä on se huijaus? No se, että firmat, jotka havittelevat bisnestä kloonien käytössä ruoan tuotantoon, eivät edes suunnittele, että ensimmäisen sukupolven klooneja pantaisiin lihaksi tai lypsettäisiin.
Ne, joiden silmissä kiiltävät euronkuvat kloonibisneksestä, suunnittelevat ensimmäisen sukupolven kloonien käyttöä hintavina siitoseläiminä. Toisin sanoen bisnestä tehtäisiin myymällä kloonien tuottamia siittiöitä ja alkioita.
Eläinsuojelijat huomauttavat myös, että monet niistä ominaisuuksista, joita karjassa halutaan viedä pitemmälle kloonauksen avulla, tuottavat jo sinällään eläimille tuskaa, kuten ylisuuret ”paistilihakset” tai paisutettu maidontuotanto ja siihen liittyvät ylisuuret ja painavat utareet.
Kiinasta tulossa uuden energiatekniikan kärkimaa
Kiinasta on tiheään tahtiin tullut uutisia maan noususta kärkeen yhdessä sun toisessakin energiaan liittyvässä asiassa. Jo 2-3 vuotta sitten se nousi maailman suurimmaksi hiilidioksidin tupruttajaksi.
Viime vuonna Kiina nousi maailman suurimmaksi tuulivoimaan investoijana ja myös energian kuluttajana. Kiina ohitti USA:n myös Saudi-Arabian öljyn ostajana. Tämä tarkoittaa melkoista liikettä globaalin energiapolitiikan mannerlaatoissa. Viime viikolla Australian ilmastoinstituutti julkaisi raportin, jonka mukaan Kiina investoi maailmassa suhteellisesti ottaen toiseksi eniten sähköntuotannon päästöjen vähentämiseen. Vain Britannia menee edelle.
Jokaista tupruttamaansa hiilidioksiditonnia kohden Britannia investoi 29,30 dollaria päästöjen vähentämiseen, Kiina 14,20 dollaria, USA 5,10 USD, Japani 3,10 USD, Australia 1,70 USD.
Erwin Jackson Australian ilmastoinstituutista kommentoi tulosta näin: ”Kiinan johto on tehnyt strategisen johtopäätöksen, että maa on missannut edelliset kaksi teollista vallankumousta, tätä meneillään olevaa kolmatta he eivät aio menettää.”
Jackson sanoi myös, että Kiinalla on isoin markkinaosuus maailman puhtaan energian investoinneissa. Kiinan investoinnit puhtaaseen energiatekniikkaan olivat viime vuonna 35 miljardia dollaria, USA:n 18 miljardia ja Britannian 11 miljardia.
Eurooppalaisena jäin tietenkin kaipaamaan koko EU-aluetta koskevia lukuja.
Kuivuusennusteet pahenevat
Viime viikolla ilmestyneen tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos voi aiheuttaa vielä pahempaa kuivuutta monin paikoin maailmaa kuin on tähän asti ajateltu. Tutkimuksen on tehnyt USA:n National Center for Atmospheric Research.
Tutkimuksen kuivuus pahenee vakavaksi jo vuoden 2030 tienoilla ja 2100 se voi olla jo ennennäkemätöntä. Kun käytetään kuivuusindeksiä, jossa Afrikan Sahelin alueen suurta nälänhätää aiheuttanut kuivuus on -3 … -4, vuosisadan loppuun mennessä saatetaan nähdä jopa -15 … -20 kuivuustasoja.
Alueita, jotka kuivuisivat pahasti ovat tämän tutkimuksen mukaan USAn läntinen kaksi kolmasosaa, suurin osa Latinalaista Amerikkaa, erityisesti laajat alueet Brasiliassa ja Meksikossa, Välimeren alue, iso osa Lounais-Aasiaa, Kaakkois-Aasia, mukaan lukien Kiina naapurimaineen sekä suurin osa Afrikkaa ja Australiaa. Kuivuusriski sen sijaan vähenisi suuressa osassa Pohjois-Eurooppaa, Venäjällä, Kanadassa, Alaskassa ja osassa Etelä-Amerikkaa.
Jokaisen jonka mielestä Suomessa on liikaa ulkomaalaisia, tulisi siis kipi kapi ryhtyä vaatimaan rivakampaa ilmastonsuojelua.