Saako kunnon tyttö ajaa etujaan?

Kolumni tekniikan naisten Weme-lehdessä 20.11.07

"Hienoa, tytöt tekevät huolellisesti tylsääkin työtä", kiitteli esimies, kun päätin kesätyöni. Paikka oli Tampereen keskussairaala, nykyisin yliopistollinen sellainen. Tyttöteekkari oli saanut tehtäväkseen tarkastaa sairaalan sähkölaitteiden ja pistorasioiden maadoituksen.

Oli tosiaan tylsää tarkastaa pikku testivekottimilla tuhansia pistorasioita ja laitteita, yksi kerrallaan. Mutta arvioin pelastaneeni ihmishenkiä, vaikka kukaan ei koskaan saakaan selville, ketä.

Aluksi jätin työpäivän lopuksi esimiehelle lapun korjausta vaativista kohdista. Listat päätyivät sähköasentajien taukohuoneen seinälle ja näyttivät pölyttyvän sinne. Niinpä päätin korjata itse saman tien ne hengenvaaralliset viat, jotka hoituivat parilla ruuvimeisselin pyöräytyksellä.

Työn sivubonuksena sain koluta koko ison sairaalan teho-osastoista keittiöihin. Sairaanhoitajat näyttivät koko ajan kulkevan puolijuoksua. Sähköpuolen henkilökunnalla ei näyttänyt olevan kiirettä.

Se oli vuonna 1975. Tasan kymmenen vuotta myöhemmin olin jo tehnyt diplomi-insinöörin töitä kuusi vuotta ja saanut kurkkuni niin täyteen alan sukupuolistereotypioista, että sanoin itseni irti ja aloitin uuden elämän.

1980-luvun jälkipuoliskon elätin itseni vapaana kirjailijana. Iso osa siitä, mitä kirjoitin ja puhuin, liittyi sukupuolirooleihin. Oli yllättävää huomata, että Suomen työmarkkinoilla vallitsee jyrkempi jako "miesten töihin" ja "naisten töihin" kuin monessa muussa Euroopan maassa.

Yhden sukupuolen aloilla palkat heijastavat enemmän sukupuolirooleja kuin työn vaativuutta. Mutta ero näkyi myös alojen sisällä, esimerkiksi opisto- ja korkeakouluinsinöörien palkkatilastoissa naisen palkka oli 75-80 % miehen palkasta, kun koulutus oli sama ja työkokemus yhtä pitkä.

Tilastoista näkyville eroille naisten ja miesten palkoissa ja uralla etenemisessä ei löydy rationaalista selitystä. Taustalla on alitajuntaan iskostuneiden sukupuoliroolien kokonaisuus. Se on kaksisuuntainen asia. Kysymys on aina siitä, mitä muut kummaltakin sukupuolelta odottavat, mutta myös siitä, mihin itse kukin suostuu.

"Naisten ja miesten työt" ovat laajentuma sukupuolten perinteisistä tehtävistä. "Naisten ammatit" ovat kasvatusta, ravitsemista, puhdistamista, hoivaa, lohdutusta. "Miesten töillä" on suorempi yhteys aineelliseen tuotantoon.

"Rikki mennyt kone on helpompi hinnoitella kuin rikki mennyt ihminen", kirjoitin 80-luvulla. Monesti "miesten töiden" rahallinen arvo onkin helpompi mitata kuin "naisten töiden". Mutta lisäksi miehelle on sallitumpaa kuin naiselle olla kunnianhimoinen, vaatia, olla kova ja hankala, lyödä nyrkkiä pöytään.

Suomessa on koettu suuri kansallinen draama, kun sairaanhoitajat päättivät ajaa etujaan "kuin miehet". He valitsivat työtaistelulle tavan, joka minimoi omat uhraukset, mutta maksimoi työnantajalle ja yhteiskunnalle koituvan vahingon ja uhkan. Täsmälleen samaa teki kuljetustyöntekijöiden legendaarinen ay-johtaja Niilo Wälläri, joka 1960-luvulla kerran jos toisenkin komensi jäänmurtajat lakkoon.

Ihmishenkien menetys olisi kuitenkin ollut pahempaa kuin seisokki ulkomaankaupassa. Siksi oli suuri helpotus, kun viime metreillä vältettiin sairaanhoitajien poistuminen synnytys- ja leikkaussaleista ynnä muista ihmishenkien kannalta kriittisistä paikoista.

Mutta veikkaan, että Tehyn turvautuminen "miesten otteisiin" tulee vielä heijastumaan moniin asioihin. Valtion ja kuntien kirstunvartijat ovat satavarmasti huolissaan. Laskelmat siitä, miten Suomi selviää Euroopan jyrkimmästä eläköitymisestä, olettavat että julkisen sektorin naiset venyvät ja uhrautuvat ja sen jälkeen venyvät ja uhrautuvat taas. Tämän varaan ei voi enää laskea.

Myös koko työehtosopimusjärjestelmässä on syytä uudelleenarviointiin. Tehyn toimien taustalla ei ole pelkästään se, että "Jyrki-boy" lupasi tytöille vaalien alla kuun taivaalta, ja ajatteli tyttöjen unohtavan ja antavan anteeksi. Ties kuinka monella sopimuskierroksella ay-pomot ovat luvanneet korjausta tasa-arvoon. Mutta aina neuvottelupöytien molemmilla puolen on istunut miehiä, joille tämä ei ole ollut oikeasti tärkeää. Tämä ei enää vetele.

On kuitenkin pidettävä mielessä, että yhteiskunnan toiminta ei voi perustua pelkästään omien etujen ajamiseen. Kokonaisuus voi toimia vain, jos ihmiset ajattelevat myös muita. Johtoportaassa tarvitaan myös äitinäkökulmaa, firmoissa, valtiolla, kunnissa, ammattiliitoissa, kaikkialla.