“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Roskalainojen hinta on moninkertaistunut

Läksin aamujunalla Helsinkiin, jossa oli Europarlamentin tiedotustoimiston ”lehdistökahvi” EU:n ilmastopaketista. Junassa luin tietysti lehtiä.

Hesarin yliössä Timo Karjalainen kirjoittaa, että USAssa subprime-lainoja myönnettiin 2 miljoonalle vähävaraiselle. New Yorkin yliopston taloustieteilijä Nourien Roubini on arvioinut, että subprime-lainojen aiheuttamasta myllerryksestä aiheutuu USAn ja Euroopan veronmaksajille 1000-2000 mrd dollarin lisälasku. Laskin, että se tekee puolesta miljoonasta miljoonaan taalaan per lainoitettu asunto. Veikkaan, että varattomille myönnetyt asuntolainat olivat keskimäärin kuitenkin paljon pienempiä kuin puolesta miljoonasta miljoonaan dollariin. Kukin roskalainoitettu asunto on siis tullut yhteiskunnille aika paljon alkuperäistä ostohintaansa kalliimmaksi. Lumipallo on kasvanut vieriessään.

Kauppalehdessäkin on virkistävän kriittinen kolumni. Hannu Leinonen kertoo, että George W Bush antoi vuonna 2000 asetuksen, joka kielsi valvontaviranomaisia valvomasta yksityiskohtaisesti rahamaailman johdannaismarkkinoita. Tämä tapahtui joulukuussa kongressin ollessa joululomalla. Sen seurauksena ultravapaata markkinataloutta saarnanneen Bushin hallinto panee nyt toimeen pankki- ja rahamaailman ennennäkemätöntä sosialisointia. 3 vuotta sitten IMF:n (kansainvälinen valuuttarahasto) pääekonomisti Raghuram Rajan kuvasi lähes kaikki ne riskit, jotka nyt ovat toteutuneet. Silloin rahamaailman kasinopeliin tykästyneet porukat kritisoivat häntä rajusti.

Minä lisäisin tähän, että poliittiset päätökset, jotka mahdollistivat tämän finanssikriisin, eivät syntyneet sattumalta eivätkä pelkästä tietämättömyydestä. Useimmista päätöksistä on kiistelty ja väännetty kättä. Mutta ne finanssimaailman lobbarit, jotka ovat halunneet kasinopelilleen mahdollisimman vapaat kädet, ovat onnistuneet lobbaamaan päättäjien enemmistön puolelleen.

Irlannissa on julkistettu tietoja, joiden mukaan ”EI”-kampanja, joka sai puolelleen enemmistön EU:n perussopimusten uudistamista koskevassa kansanäänestyksessä, on saanut kampanjarahaa USA:sta. Tämäkin osoittaa, että on korkea aika saada kunnon avoimuussäädökset sekä vaalikampanjoiden että kansanäänestyskampanjoiden rahoitukselle.