Rikin poisto vähentää muitakin saasteita
Vastine – Tekniikka ja talous 10.5.2013
TkT Jarl Ahlbeck jatkoi kiistelyä laivojen saastekuolemien määrästä Tekniikka ja Taloudessa 26.4. Hän sentään myöntää, että WHOn arvio ilmansaasteiden EUssa aiheuttamista kuolemista, lähes 500 000 "saattaa pitää paikkansa".
Ahlbeck toteaa, että suurin syy saastekuolemiin ovat pienhiukkaset. Totta. Mutta hän "unohtaa" ensinnäkin, että rikin ja typen oksidit muodostavat ilmassa ns sekundäärejä pienhiukkasia. Nämä poistuvat, kun savukaasuista puhdistetaan SOx ja/tai NOx. Toiseksi laivoissa nykyisin poltettava bunkkeriöljy sisältää suuret määrät erilaisia epäpuhtauksia. Bunkkeriöljy on mörjää, joka jää jäljelle, kun raakaöljystä tislataan arvokkaammat osat erikseen. Yhtä likaista töhnää ei vuosikymmeniin ole saanut polttaa maalla sijaitsevissa laitoksissa puhdistamatta savukaasuja.
Kaikki menetelmät, joilla rikkiä vähennetään laivojen savukaasuista – savukasupesuri, nesteytetty maakaasu ja tislepolttoaine – vähentävät myös typen oksidien ja hiukkasten päästöjä.
Ahlbeck ei usko Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eduskunnan valiokunnalle esittämää arviota siitä, että rikkidirektiivi vähentää ennenaikaisia kuolemia 16 500:lla vuonna 2020. Minä luottaisin enemmän THL:n asiantuntijoihin, jotka oikeasti tutkivat ympäristöterveyttä.