“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Raportti USA:sta: ydinvoima ei auta ilmastonmuutokseen

Eero Paloheimo kolumnoi Vihreässä Langassa ja väittää vihreiden vastustavan tekniikkaa. Missä Eero on ollut kaikki nämä vuodet? Hänhän jättäytyi eduskunnasta pois vuoden 1995 vaaleissa. Hänen tietonsa vihreiden linjauksista näyttävät olevan peräisin lähinnä Loka-Laitiselta, vihreiden omien kannanottojen perusteella moista ei voi päätellä.

Jukka kertoi lukeneensa, että Suomeen on saapunut Venäjältä aikaisempaa isompi ampiaistyyppi, nimeltään pensasampiainen. Saaressa näkemämme iso ampiainen oli varmaan tällainen. Mutta myös herhiläisiä on kuulemma saapunut Suomen etelärannikolle.

USA:ssa on julkaistu raportti ”The Nuclear Power Joint Fact-Finding”, jossa todetaan ydinvoiman mahdollisuudet ilmastonmuutoksen selättäjänä sangen pieniksi. Raportin takana on 27 asiantuntijaa, jotka edustavat ideologisesti hyvin erilaisia tahoja, joukossa muun muassa Naturan Resources Defence Council ja GE Energy.

Raportin mukaan ydinvoimasta olisi apua ilmastonmuutoksen hillinnässä ainoastaan, jos se kasvaisi samaa tahtia kuin nopeimman kasvunsa aikana vuosien 1981 ja 1990 välillä, ja pitäisi tahdin yllä 50 vuotta. Tämä tarkoittaisi sitä, että 50 vuoden ajan pitäisi saada joka vuosi 14 uutta ydinvoimalaa lisää. Ja sen lisäksi pitäisi vielä rakentaa keskimäärin 7,4 ydinvoimalaa vuodessa korvaamaan käytöstä poistuvia laitoksia. USA:ssa tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että kiistellyn Yucca-vuoren ydinjätesäilön lisäksi pitäisi rakentaa 10 muuta yhtä suurta. Paneeli totesi myös, että presidentti Bushin ”globaali ydinenergiakumppanuusohjelma” voi hyvinkin auttaa ydinaseita havittelevia maita ja ryhmiä saamaan haltuunsa plutoniumia, joka on ydinpommin raaka-aine.