Rantakankaan putinilainen ehdotus
Kotimatkalla luin eilisestä Hesarista Keskustan varapuheenjohtajan Antti Rantakankaan ehdottaneen ympäristöministeriön lakkauttamista ja yhdistämistä maa- ja metsätalousministeriöön, yhdeksi luonnonvaraministeriöksi. Kepu ajaa samaa meininkiä kuin Putinin Venäjällä, jossa ympäristöasiat alistettiin luonnonvaraministeriön alaisuuteen Putinin noustua valtaan. Suomessa sitä pidettiin siihen aikaan järkyttävänä moukkamaisuutena, ja piittaamattomuutena ihmisten terveydestä ja ympäristöstä.
Europarlamentissa on tänään tapahtuma otsikolla ”less meat = less heat”. IPCC:n johtaja Rajendra Pachauri ja Paul McCartney puhuvat siitä, miten iso kasvihuonekaasujen päästäjä lihantuotanto on.
Eilen parlamentin äänekkäimpiin ilmastoskeptikoihin kuuluva Roger Helmer ironisoi sähköpostissaan tapahtumaa. Hän aloitti sillä, että (intialainen) Pachauri on hindu ja uskontonsa perusteella kasvissyöjä. Hän vähätteli Pachaurin koulutusta ja ammatillista taustaa, mainitsi että tämä aloitti työuransa Intian rautateiden palveluksessa, ja ”unohti” mainita, että Pachauri on pitkään johtanut arvostettua Tata-tutkimuslaitosta. Helmer jatkoi, että ”Paul McCartney on ilmastotieteessä yhtä pätevä”. Lopuksi Helmer kertoo valmistautuvansa tapahtumaan syömällä illalliseksi t-luupihvin, medium.
Helmerin viestiin tuli nopeasti vastaus liberaalilta brittikollegalta Bill Newton Dunnilta: ”Kuinka kiinnostavaa meille kaikille mitä Helmer syö illalliseksi. Hän jatkaa taisteluaan kaikenlaisia auktoriteetteja vastaan, hänhän on lapsena kasvanut tiukan fundamentalistisessa uskonnollisessa yhteisössä.”