Puhe Sammon lukion lakkiais- ja itsenäisyysjuhlassa

Puhe Sammon keskuslukion syksyn lakkiaississa ja itsenäisyysjuhlassa 5.12.2018
Hyvät uudet ylioppilaat, lukiolaiset ja opettajat, ja kunnioitettu sotaveteraani Pentti Kuukankorpi.
Huomenna tulee 101 vuotta Suomen itsenäisyysjulistuksesta.
Ensi maanantainakin on merkkipäivä. YK:n ihmisoikeuksien julistus täyttää 70 vuotta. Sen ensimmäinen artikla kuuluu: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”
Nykyisin Suomi on yksi maailman parhaita maita elää. Tietysti moni asia voisi olla paremmin, mutta kuitenkin Suomi on arvioitu maailman vakaimmaksi, vapaimmaksi ja turvallisimmaksi maaksi. Myös koulujärjestelmä, viranomaisten lahjomattomuus, tiedotusvälineiden vapaus, lasten terveys, naisten ja tyttöjen oikeudet, ihmisten tyytyväisyys elämäänsä, jne, kuuluvat maailman parhaisiin.
Jos joku olisi sata vuotta sitten tätä ennustanut, häntä olisi pidetty tärähtäneenä. Silloin Suomi oli köyhä ja toipumassa verisestä sisällissodasta. Ruoasta oli pulaa. Tuhansia oli vankileireillä. Ulkovaltojen johtajat miettivät, voiko Suomesta ylipäänsä tulla elinkelpoista valtiota.
Me tiedämme, että tuli.
Tähän on tarvittu monta asiaa. Yksi niistä on se, että itsenäisyyttä on puolustettu, myös sodassa.
Sotasankarien ohella on tarvittu rauhan sankareita. Perusasiat, jotka ovat mahdollistaneet Suomen huiman kehityksen, ovat olleet koulutus ja pyrkimys kansalaisten tasa-arvoon. Sama pyrkimys, jota YK:n ihmisoikeuksien julistuskin edustaa.
Reilu kolme vuotta itsenäistymisen jälkeen, säädettiin oppivelvollisuuslaki, vanhempieni syntymävuonna muuten. Sen ansiosta köyhimmätkin tytöt ja pojat pääsivät kouluun, syrjäkylilläkin. Mutta jos halusi opiskella pidemmälle, piti mennä maksulliseen oppikouluun ja lukioon. Parhaat mahdollisuudet tähän oli tietysti varakkaiden perheiden nuorilla.
Vielä silloin, kun oma luokkani kävi Sammon koulua, sen nimi oli Sammon yhteislyseo. Me maksoimme lukukausimaksua ja kouluruoka oli maksullista. Kun kävimme lukiota, alettiin valmistella peruskoulu-uudistusta, joka oli iso parannus koulutuksen tasa-arvoon.
Pyrkimys tasa-arvoon näkyi myös eduskuntauudistuksessa, joka on itsenäisyyttämme vanhempi. Kun Suomen ensimmäinen eduskunta 111 vuotta sitten valittiin, oli hyvin radikaalia valita yleisillä vaaleilla parlamentti, jossa oli vain yksi kamari, ei siis ylähuonetta. Vielä radikaalimpaa oli naisten äänioikeus ja oikeus tulla valituksi. Maailman ensimmäiset naiskansanedustajat valittiinkin Suomessa. Sen muistan aina mainita kun tapaan ulkomaisia vieraita eduskunnassa.
On meille jälkipolville onni, että demokratian perusperiaatteet kestivät myös sisällissodan jälkimainingeissa. Silloisessa demokratiassa oli tietysti paljon puutteita, mutta kuitenkin perustuslaki antoi kaikille kansankerroksille oikeuden äänestää ja vaikuttaa yhteiskunnassa.
Pekka Haavisto kertoi erään Suomen historiaan perehtyneen afrikkalaisen valtiojohtajan ihmetelleen sitä, että 8 vuotta sisällissodan jälkeen, nimitettiin sosialidemokraatti Väinö Tannerin johtama hallitus, siis tavallaan sisällissodassa hävinneen puolen johtama hallitus. Ilman tätä pyrkimystä kaikkien osallisuuteen Suomi ei olisi sitä mitä se nyt on.
Tähän kuuluu myös sukupuolten tasa-arvon kehittäminen. Se on kehittynyt vähitellen ja koulutuksella on siinäkin ollut iso merkitys. Ensimmäiset yliopistoon opiskelemaan menneet naiset joutuivat anomaan ”vapautusta sukupuolestaan”. Vielä 1900-luvun alussa epäiltiin, kestääkö naisten fysiikka yliopisto-opintoja, varsinkaan luonnontieteellisillä aloilla.
Jokaisella sukupolvella on omat vaikeutensa voitettavana. Isovanhempieni sukupolvella se oli nälkä ja köyhyys. Vaarini sisaruksista yli 2/3 kuoli pikkulapsina, luullakseni paljolti 1860-luvun nälkävuosien takia. Isäni sukupolvi on hänen suvussaan ensimmäinen, jossa kaikki lapset pysyivät hengissä aikuisiksi. Heidän nuoruuttaan varjosti sota. Isäni ja äitini abikeväänä ei järjestetty ylioppilaskokeita. Sen esti sota, isänikin oli rintamalla, ja äitini paleli ilmavalvontalottana. Se abivuosikerta julistettiin ylioppilaiksi.
Oma sukupolveni on ensimmäinen ties kuinka moneen sataan vuoteen, jonka elinaikana Suomeessa ei ole koettu sotaa, nälänhätää tai tuhoisaa kulkutautia.
Mutta meidän lapsuuttamme ja nuoruuttamme varjosti ydinsodan uhka. Se pelko lieveni, kun kylmä sota päättyi 1990-luvun alussa.
Nyt edessämme ovat koko maapalloa koskevat ympäristöongelmat.
Lokakuussa kansainvälinen ilmastopaneeli kertoi, että on vielä mahdollista rajoittaa ilmastonmuutos puoleentoista asteeseen ja estää pahimmat seuraukset. Mutta se edellyttää hyvin ripeää toimintaa.
Fossiilisten polttoaineiden käyttö koko maailmassa pitää lopettaa vuosisadan puoliväliin mennessä.
Onneksi on jo esimerkkejä isoista ympäristönsuojelun urakoista, jotka ovat onnistuneet.
Kun olin teidän ikäisenne, monet Suomen järvet olivat likaisia, jotkut suunnilleen haisevaa puuroa. Tehtaiden lähellä sanottiin, että raha haisee. 1980-luvulla havahduttiin happosateisiin. Tehtaiden ja voimalaitosten taivaalle tupruttamat rikin ja typen oksidit tekivät sadevedestä hapanta. Havupuiden neulasia tippui ennen aikojaan, puhuttiin niiden harsuuntumisesta. Samoihin aikoihin huomattiin, että meitä yläilmoissa suojaava otsonikerros oli alkanut ohentua. Tajuttiin että otsonia tuhosivat niin sanotut freonit, joita käytettiin jääkaapeissa ja suihkepulloissa.
Kun ympäristöongelmiin on havahduttu ja alettu vaatia ratkaisua, aina on ensin sanottu, että se tulee järjettömän kalliiksi. Mutta kun on muutettu lakeja, ryhdytty puhdistamaan jätevesiä ja savukaasuja, kielletty freonien valmistus kansainvälisellä sopimuksella, se on maksanut paljon vähemmän kuin aluksi väitettiin. Nyt valtaosa Suomen järvistä on hyvässä kunnossa. Enää ei puhuta havupuiden harsuuntumisesta. Yläilmakehän otsonikerros on alkanut elpyä.
Nämä esimerkit osoittavat, että ympäristöongelmia voidaan ratkaista.
Ilmastonmuutoksen hillintä on kuitenkin paljon vaativampi tehtävä kuin edellä mainitut. On iso tehtävä muuttaa sitä tapaa, jolla tuotamme energiamme ja ruokamme, ja jolla liikumme. Se on kuitenkin mahdollista.
Entinen työtoverini, joka nyt on Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori, kertoi vielä reilu 10 vuotta sitten sanoneensa opiskelijoilleen, että aurinko- ja tuulivoima ovat niin kalliita, ettei niillä tule koskaan olemaan suurta merkitystä sähköntuotannossa. Nyt hän on muuttanut mielensä.
2000-luvun kuluessa uusilla tuulivoimaloilla tuotetun sähkön hinta on laskenut suunnilleen viidesosaan ja aurinkosähkön hinta noin kymmenesosaan.
Useimmissa maissa uutta sähköntuotantoa rakennettaessa edullisimmat vaihtoehdot ovat tuuli- ja aurinkosähkö. Olemme ison maailmanlaajuisen energiamurroksen alussa. Kyse on siitä, onko tuo murros tarpeeksi nopea.
Nopeita muutoksia on nähty. Kun aloitin tekniikan opinnot, Otaniemessä teknillisellä korkeakoululla oli vain yksi tietokone ja se tarvitsi oman huoneen. Ilmoittauduimme tietokoneohjelmointikurssille kömpelöllä, melkein tämän puhujapöntön kokoisella päätteellä. Kukaan meistä ei arvannut että vähän yli 20 vuoden päästä jokaisella meistä on taskussa tai käsilaukussa tietokone, jonka laskentateho on isompi kuin silloisilla huoneen täyttävillä koneilla.
Isojen ongelmien ratkaisemiseen tarvitsemme tekniikan kehitystä. Mutta se ei riitä.
Ne perusasiat, joiden varaan Suomen menestysrarina on rakennettu, ovat tärkeitä myös tulevaisuudessa, siis koulutus ja ihmisten tasa-arvo.
Sata vuotta sitten monien oli vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että köyhä on ihmisenä yhtä arvokas kuin rikas, nainen yhtä arvokas kuin mies. Nyt monien on vaikea hyväksyä sitä, että ihmisarvo ja ihmisoikeudet eivät riipu siitä, kuuluuko enemmistöön vai vähemmistöön, mikä on ihmisen ihonväri, sukupuolinen suuntautuminen, tai syntymämaa, äidinkieli ja uskonto.
On hyvä muistaa, että kansainvälisissä vertailuissa parhaiksi arvioidut maat ovat useimmiten myös tasa-arvoisimpia maita.
Jos ja kun haluamme kehittää hyvää yhteiskuntaa, meidän pitää myös puhua ihmisistä kunnioittavasti, myös niistä jotka ovat jollakin tapaa toisenlaisia kuin me.
Toivon, että te uudet ylioppilaat löydätte ikioman elämäntienne, oman intohimonne. Jokainen ihminen on parhaimmillaan, kun tekee sitä, mistä on kiinnostunut ja innostunut. Monet edelläkävijät, joita jälkimaailma kunnioittaa, ovat seuranneet sisäistä paloaan, vaikka lähipiiri olisi ihmetellyt heidän valintojaan. Ehkä joku teistä keksii uuden syöpälääkkeen, tai tavan imuroida hiilidioksidia ilmakehästä, tai keinon suojata ihmisten yksityisyyttä netin jättifirmoilta, tai ehkä joku teistä säveltää menestyskappaleen, tai keksii jotain jota emme osaa nyt edes kuvitella.
Mutta hyvä yhteiskunta ei toimi pelkkien huippujen varassa. Tarvitaan paljon ihmisiä tekemään ihan tavallisia asioita esimerkiksi kodeissa, tehtaissa, sairaaloissa, toimistoissa, kouluissa, kirjastoissa, järjestöissä.
Elämässä kaikki ei koskaan mene tasan suunnitelmien mukaan. Yllätyksiä tulee. Omassa elämässäni olen kokenut, että kun asiat ovat menneet mönkään ja on tuntunut, että tie on tukossa, lopulta kuitenkin on löytynyt uusia mahdollisuuksia, jotka ovat olleet jopa parempia kuin ne, joita alun perin oli suunnitellut.
Toivon, että löydätte omat vahvuutenne ja mahdollisuutenne ja että saatte elää maassa ja maailmassa, jossa ihmisiin suhtaudutaan YK:n ihmisoikeuksien julistuksen hengessä.
Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille, kaikkea hyvää teille, ja kaikille muillekin lukiolaisille ja opettajille ja hyvää itsenäisyyspäivää!