Porsaanreikiä ilmansaasteiden raja-arvoihin
Ympäristövaliokunnassa oli pitkä äänestys maaperädirektiivistä. Saksa yrittää saada koko ehdotusta kumoon, jotkut saksalaiset ovat ajaneet samaa parlamentissa. Tämä ei mennyt läpi.
Valiokunta äänesti myös ilmanlaatudirektiivistä. Valiokunnan enemmistö tiukensi hieman ilmansaasteiden raja-arvoja verrattuna ministerineuvoston hyväksymään malliin. Mutta ikävä kyllä valiokunnan enemmistö myös pidensi määräaikoja ja laajensi erilaisia poikkeuslupia, joten kokonaisuutena valiokunnan hyväksymä malli on terveyden suojelun kannalta huonompi kuin ministerineuvoston hyväksymä. Pahinta valiokunnan päätöksessä oli se, että paikallisia toimia ilman puhdistamiseksi vaikeutettiin. Monissa kaupungeissahan ilman laatua voidaan parantaa paljonkin esimerkiksi perustamalla tai laajentamalla kävelykatualueita tai rajoittamalla autoliikennettä tietyissä paikoissa, ainakin niinä päivinä, jolloin ilmansaastearvot nousevat korkealle.
Valiokunnan enemmistön hyväksymien porsaanreikien taustalla on ennen muuta Saksan autoteollisuuden ja Hollannin hallituksen lobbauskampanja. Konservatiivi- ja liberaaliryhmien neuvottelijat olivat saksalaisia, demarien neuvottelija oli hollantilainen. Kaikki nämä kolme ovat koko asian käsittelyn ajan keskittyneet siihen, miten ilmanlaatunormeja voitaisiin löysentää. Samalla he ovat tehneet jos jonkinlaisia jonglöörintemppuja saadakseen ajamansa vesitykset näyttämään tiukennuksilta ja ihmisten hengitysilman puhdistamiselta. Demariryhmä on ilmeisen tyytymätön neuvottelijansa linjaan ja siksi valtaosa ryhmästä boikotoi koko äänestystä. Ikävä kyllä tämä huononsi lopputulosta entisestään. Jos demarit olisivat olleet paikalla, osa vesityksistä olisi kaatunut.
Toivon, ettei EU:n ministerineuvosto taivu noihin vesityksiin.
Lounasaikaan pantiin virallisesti alulle ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ja riskien vähentämisestä kiinnostuneiden parlamentaarikkojen kansainvälinen verkosto. Tilaisuudessa YK:n edustaja totesi, että eivät maanjäristykset tapa, vaan huonosti tehdyt rakennukset. Tällä viikolla Kiinassa taifuuni aiheutti noin miljardin dollarin vahingot. Edellisenä päivänä taifuuni oli aiheuttanut yhtä hintavat vahingot Taiwanilla. Niillä alueilla, missä hurrikaaneja, sykloneita, taifuuneja, ym. on ollut ennenkin, niitä on koettu aiempaa enemmän. Mutta niitä on ilmaantunut myös alueille, joilla niitä ei ikinä ennen ole koettu ja joilla niihin ei ole osattu varautua. Tilannetta pahentaa merenpinnan nousu.
Joukko meppejä, jotka ajavat EU:n Itämeristrategiaa, kävi komission aluepolitiikan pääosaston pääjohtajaa tapaamassa. Keskustelu oli oikein hyvä, tuntui että asia nytkähti oikeasti eteenpäin. On tosi hienoa, että Itämeriryhmän puheenjohtaja, brittimeppi Chris Beazley ajaa tätä asiaa niin ponnekkaasti.
Ympäristövaliokunnan koordinaattorit tapasivat parlamenttia EU:n kemikaaliviraston johtokunnassa edustavat kaksi entistä meppiä. On noussut kohua siitä, että komission päättämällä ”lyhyellä listalla” kemikaaliviraston johtajiksi on vain kaksi nimeä. Kuulemma koko kemikaaliviraston hallitus on arvostellut ja paheksunut tätä. REACH-asetuksen mukaan viraston tulee toimia itsenäisenä asiantuntijaelimenä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että komission yrityspääosasto yrittää saada viraston tiukasti omaan napanuoraansa.
Italiassa on paljastunut ihan uskomaton skandaali. Valtion omistamasta energiatutkimuslaitoksesta on vuosikausia annettu mafialle radioaktiivista jätettä toimitettavaksi Somaliaan. Radioaktiivista jätettä uskotaan toimitetun Somaliaan myös Sveitsistä, Ranskasta, Saksasta ja USA:sta. Huh! Tämä havainnollistaa syyskuussa kuulemaani väitettä, että rikollinen ongelmajätevienti on yksi maailman rahakkaimpia bisnesaloja.