“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Poliisi- ja rosvonäytelmä taas

Ympäristövaliokunnassa eli ENVIssä käsiteltiin komissiolle esittämääni kysymystä siitä, missä viipyy esitys eläinkoedirektiivin uusimisesta. Vanha laki on vuodelta 1986 eli yli 20 vuotta vanha. Komission edustaja kertoi valiokunnalle, että suurin osa valmistelutyöstä on tehty ja että erilaiset tiedonkeruu- ja asiantuntijakuulemisprosessit ovat vieneet aikaa. Hän ei kuitenkaan suostunut ennakoimaan, milloin komissio antaa lakiehdotuksen.

Vuoden 1986 jälkeenhän tutkimus on tuonut todella paljon tietoa muun muassa eläinten kokemasta kivusta, eläinkokeiden vaihtoehdoista ja siitä, että eläinkokeet eivät suinkaan aina anna ihmisen terveyden kannalta luotettavaa tietoa.

Europarlamentin reformiryhmältä oli tullut paheksuva sähköposti sen johdosta, että parlamentin johto oli kieltänyt talon tiedotusyksikköä panemasta parlamentin nettiuutissivuille tietoa reformiryhmän meppien keskuudessa tekemästä mielipidetiedustelusta. Moinen sensuuri onkin ihan tautisen pöhköä.

Kyselyyn vastanneistahan 89 % halusi parlamentille vain yhden toimipaikan, 82 % vastanneista täsmensi että sen pitäisi olla Bryssel. 84 % oli sitä mieltä, että parlamentin pitäisi itse saada päättää toimipaikastaan.

Worldwatchin tiedote kertoo, että USA:ssa kulutetaan vuosittain wc-paperia henkeä kohti 23 kg. (Se on melkein puoli kiloa viikossa). Tämä on 13-kertaisesti Aasian ja yli 55-kertaisesti Afrikan kulutus henkeä kohden. Suurelta osin tämä ero johtuu siitä, että melkein puolet Afrikan ja Aasian isojen kaupunkien asukkaista joutuvat elään ilman kunnon vessaa. Joka vuosi vähintään miljoona lasta kuolee tauteihin jotka johtuvat likaisesta juomavedestä ja/tai hygeenisten käymälöiden puutteesta.

Euroopan lehdissä on paljon kommentteja viikonlopun perustuslakisovusta. Joku diplomaatti oli kommentoinu International Herald Tribunelle että “tää on enemmänkin a la carte Eurooppa”. Omasta puolestani olen kauan ollut sitä mieltä, että niin sanottu “monen nopeuden Eurooppa” olisi ihan käypä ratkaisu. Jos osa maista haluaa edetä integraatiossa nopeammin ja toiset hitaammin, miksi se ei kävisi päinsä?

Illalla, kun olin tekemässä lähtöä työhuoneessani kämpille, sain avustajaltani Ulriikalta tekstiviestin, jossa tämä kertoi, että juuri talomme kohdalla on taas kadulla poliiseja jahtaamassa rosvoja. Tai siis, emmehän me tiedä, mistä noita jahdattuja epäillään. Kun ehdin kotikadulle, Ulriikka roikkui ikkunasta ja kertoi, että 5 mustaa miestä oli viety 5 eri poliisiautoon. Mahtaakohan näillä nurkilla toimia jokin huumemafia vai mistä lie kyse?