Pimpit ja ihmisoikeudet
Moni Hesarin lukija kauhistui loppiaisviikonloppuna Meeri Koutaniemen kuvasarjasta tyttöjen ympärileikkauksesta Keniassa. Seuraavan päivän lehdessä yksi lukija kommentoi: ”Toivon, että tämä kuva-artikkeli herättää edes joitakin, joilla olisi mahdollisuus vaikuttaa.”
Siitä on yli 30 vuotta, kun luin asiasta ensimmäisen kerran. Muistan vieläkin järkytykseni ja ihmetykseni, voiko tällainen tosiaan olla totta.
Onneksi kampanjointi tämän julman tavan lopettamiseksi on alkanut kauan sitten. Joissakin maissa työhön on saatu mukaan myös naisia, jotka ovat itse tehneet ”tyttöjen ympärileikkauksia”.
Kyse on laajemmin tyttöjen ja naisten ihmisoikeuksista, joihin kuuluu oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ja seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen. Kenenkään ei pidä joutua alistumaan seksiin, jota ei itse tahdo. Kaikilla pitää olla oikeus tietoon seksistä, ehkäisystä, raskaudesta, synnytyksestä ja siitä, miten itseään voi suojella sukupuolitaudeilta, mukaan lukien HIV, ja miten odottava äiti voi huolehtia omasta ja tulevan vauvansa terveydestä.
Tätä kutsutaan seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksiksi. Valistusta, terveydenhoitoa, ehkäisyvälineiden saatavuuden parantamista jne, kutsutaan seksuaali- ja lisääntymisterveystyöksi.
Monet arvokonservatiivit näkevät sanoissa ”seksuaali- ja lisääntymisterveys” punaista, vain abortin. Ironista kyllä, seksuaali- ja lisääntymisterveystyön puute lisää abortteja, koska se lisää ei-toivottuja raskauksia. Laittomissa aborteissa kuolee vuosittain tuhansia ja taas tuhansia nuoria naisia.
Tämän asennevamman vuoksi republikaanipresidentti George W Bushin aikana USA lopetti rahoituksen seksuaali- ja lisääntymisterveystyötä kehitysmaissa tekeville järjestöille, myös YKn väestö- ja kehitysjärjestölle. EUn ja EU-maiden tuki tälle työlle on tuiki tärkeää.
Sama asennevamma on myös monilla eurooppalaisilla arvokonservatiiveilla. Joka kerta, kun EU-parlamentin päätöslauselmaehdotuksissa esiintyy sanat ”seksuaali- ja lisääntymisterveys”, arvokonservatiivit esittävät kohdan poistamista.
Viime joulukuussa pillupoliisioikeisto repesi riemuun, kun se sai parlamentin täysistunnossa tyrmättyä Edite Estrelan johdolla valmistellun, hyvin maltillisen mietinnön seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, tyrmäyksen puolesta äänesti myös suomalaisia meppejä. (Meppien äänestyksistä tietoja www.satuhassi.net) Veruke, että kyse olisi EUn toimivallan rajoista, on roskaa, parlamentti ottaa joka täysistunnossa kantaa ihmisoikeuksiin, myös muissa maanosissa.
Seuraavan kerran kun puhutaan seksuaali- ja lisääntymisterveydestä, toivon jokaisen muistavan, että kyse on myös työstä tyttöjen sukuelinten silpomisen lopettamiseksi.
Kolumni Vihreälle Langalle 23.1.2014