”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Parlamentti kehottaa EUta tiukentamaan päästötavoitetta

Aamulla ympäristövaliokunnan poliittisten ryhmien koordinaattorit tapasivat vastanimitetyn ilmastokomissaarin, tanskalaisen Connie Hedegaardin. Keskustelimme ennen muuta EUn toimintalinjasta kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa, mutta myös EUn päästövähennystavoitteen tiukentamisesta 20sta 30een prosenttiin (vuoteen 2020).

Hedegaard kommentoi Kööpenhaminan kuuluisaa viimeisen yön ratkaisuneuvottelua, josta EUn edustajat puuttuivat. Hänen mukaansa kyse ei ollut EUn tahallisesta syrjäyttämisestä, vaan Obama oli lähtenyt etsimään Kiinan edustajaa keskustellakseen tämän kanssa kahden kesken, ja löytänyt tämän samasta huoneesta Intian, Brasilian ja Etelä-Afrikan johtajien kanssa. Obama oli pyytänyt päästä neuvonpitoon mukaan, ja hänet oli hyväksytty sisään.

Hedegaard sanoi uskovansa, että USA toteuttaa lupaamansa päästövähennykset, energian säästömahdollisuudet maassa ovat niin suuret, ja kyse on kannattavista investoinneista. Hän kommentoi myös keskustelua siitä, todistaako pakkanen ilmastonmuutoksen peruutetuksi. Grönlannissa talvi on ollut harvinaisen lauha. Myös eteläisen pallonpuoliskon kesä on ollut harvinaisen kuuma.

Istunnossa oli pitkä lista äänestyksiä. Parlamentti otti kantaa myös Kööpenhaminan ilmastokokouksen tuloksiin ja antoi tukea EUn päästövähennystavoitteen tiukentamiselle, joskaan ei niin selkeästi kuin vihreät olisivat halunneet. Parlamentti totesi muun muassa, että 30 prosentin päästövähennyksen hinta on laskenut alle sen, mitä pari vuotta sitten arvioitiin 20 prosentin päästöleikkauksen hinnaksi.

Äänestyslitaniassa oli myös tasa-arvon toteutumista viime vuonna koskeva päätöslauselma. Siinä oli jälleen (kuten aina tasa-arvoasioissa) tosi hassuja äänestyksiä. Kohtalaisen iso joukko oikeistomeppejä olisi halunnut tekstistä pois tuen naisten oikeudelle itse päättää seksuaalisuudestaan ja lasten hankkimisestaan.

Yhtenä viimeisistä äänestettiin parlamentin kannasta EUn toimintalinjaan CITES-sopimuksen osapuolikokouksessa. Parlamentti tuki sinievätonnikalan listaamista uhanalaisten eläinten luetteloon, joka siis tarkoittaisi, että tätä tonnikalaa ja siitä tehtyjä tuotteita ei saa myydä.

Illansuussa olisi ollut tarjolla Transsilvanian viinin maistiaiset, mutta enpä ehtinyt paikalle.