Pankeille rotia

EU-parlamentin täysistunto hyväksyi hetki sitten lakipaketin, joka tiukentaa pankkien ja finanssialan valvontaa. Päätös voi hyvinkin olla yksi koko tämän viisivuotiskauden kauaskantoisimmista.

Täysistunto oli suurin piirtein yksimielinen, mikä ei ole ihme, koska kaikkien merkittävien ryhmien neuvottelijat ovat hyväksyneet lakien sisällön jo aikaisemmin tässä kuussa parlamentin ja ministerineuvoston välisissä neuvotteluissa.

Tänään tehty päätös on siis lopullinen lakiteksti, ei mikään välivaihe – sellaisia on EU-lakeja säädettäessä normaalisti useita. EU-lain syntymiseenhän tarvitaan se, että parlamentti ja EUn ministerineuvosto hyväksyvät tarkalleen saman tekstin.

Vihreät neuvottelijat olivat tyytyväisiä siihen, että uudet eurooppalaiset valvontaelimet saavat oikeasti ”hampaat”, esimerkiksi valtuudet kieltää sellaisten finanssituotteiden myynnin, jotka ovat omiaan luomaan uusia kuplia. Tämä oli yksi läpi menneistä vihreiden ehdotuksista.

Hyvä, että viime vuosien karvaista kokemuksista on otettu opiksi. Huonompaa on, että oppi meni jakeluun vasta maailmantalouden käytyä katastrofin partaalla ja Kreikan horjutettua euroa.

Finanssiala sai liian kauan ja liian vapaasti kehittää ”tuotteita”, joissa tosiasiassa myytiin kalliilla mutkikkaasti paketoitua tyhjää. Tämä bisnes oli harjoittajilleen tuottoisaa, aikansa. Mutta kun kupla puhkesi, ketjureaktiosta kärsi koko maailma.

Se, että kupla pääsi muodostumaan, ei johtunut siitä, ettei kukaan olisi ymmärtänyt mitä tapahtuu. Päinvastoin, oli asiantuntijoita, jotka etukäteen ennustivat kriisin hyvinkin tarkasti. Heitä vain ei haluttu kuulla.

Finanssialan säätelyn löysääminen ei tapahtunut yksimielisesti. Esimerkiksi Euroopan parlamentissa vihreät toivat esiin jo ennen finanssiromahdusta sen, että hedge-rahastot – riskisuojarahastoja ne kai ovat suomeksi – ovat omiaan luomaan epätasapainoa finanssimarkkinoilla.

Mutta silloin enemmistö ei tukenut varovaista linjaa.

Sitten, kun finanssiromahdus oli tosiasia, muillekin valkeni, että hedge-rahastot olivat keskeinen osa rakennelmaa, jolla kuplaa oli luotu.

Pankeilla on osuutensa myös Kreikan kriisiin. Kreikka ei olisi kyennyt lainaamaan rahaa holtittomasti, elleivät isot eurooppalaiset pankit olisi sille lainoja myöntäneet. Kreikan pelastusoperaatio piti siis pinnalla myös kyseiset pankit.

Itselleni pankkien ja finanssialan romahdus tuntui olevan kuin suurennetun mittakaavan toisinto Suomen pankkikriisistä 1990-luvun alussa. Muistan sen hyvin, tuo pankkikriisi pamahti päälle, kun olin ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Osmo Ruuskanen Joensuun yliopistosta julkaisi viime vuonna tutkimuksen Suomen 1990-luvun alun pankkikriisiin ja lamaan johtaneista tapahtumista. Hän sanoo, että pankit pääsivät vaikuttamaan liikaa oman alansa lainsäädäntöön, eduskunnassa oli ”pankkipuolue”, eli iso joukko edustajia joilla oli pankeissa joko luottamusasemia tai työpaikka. Lisäksi pankit olivat kekseliäitä hakemaan laeista aukkoja ja kiertoteitä.

Luova into etsiä systeemistä porsaanreikiä ja tienata rahaa myymällä tyhjää ei takuulla pankki- ja finanssimaailmasta lopu, ei vaikka EU-tason valvontaa nyt tiukennetaan merkittävästi. Nähtäväksi jää, osaavatko ja haluavatko uudet valvontaelimet käyttää valtuuksiaan silloin, kun sen aika on, ja malttavatko poliittiset päättäjät jatkossa suhtautua varauksella finanssimaailman lobbarien seireeninlauluihin.

Vaikka tänään hyväksyttiin tarpeellisia uusia lakeja, pelkään että rahamaailmaan jää silti yhtä ja toista perattavaa. Viime viikon tiistaina, eli 7.9.10 Guardianissa oli Jonathan Freedlandin mielenkiintoinen kolumni siitä, että isoissa ja hyvämaineisissa pankeissa on ainakin satoja miljardeja euroja huumekauppiaiden ja muun järjestäytyneen rikollisuuden rahaa.

Tämä siis huolimatta siitä, että sekä EU että USA ovat säätäneet lakeja rahanpesua vastaan.

Freedland viittaa siihen, mitä YK:n huumekaupan ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen toimiston johtaja myönsi Observer-lehdelle viime joulukuussa. Hänen mukaansa finanssialan kriisin ollessa akuuteimmillaan järjestäytyneen rikollisuuden rahat saattoivat jopa ratkaisevasti vaikuttaa siihen, että maailman pankkijärjestelmä ei romahtanut, vaan pysyi pystyssä.

Freedlandin mukaan järjestäytynyt rikollisuus on kehittänyt tuhansia tapoja pestä rahaa, joka on hankittu rikollisin keinoin, ja tätä katsotaan sormien läpi monissa hyvämaineisissakin pankeissa. Sama halu katsoa sormien läpi koskee monia päättäjiä.

En ole tarpeeksi asiantuntija kyetäkseni arvioimaan, miten vakavasti otettavia Freedlandin väitteet ovat, mutta jos niissä on vähänkään perää, ne ovat todella huolestuttavia.

Vaikka nyt siis säädettiin tarpeellisia lakeja finanssialan valvonnan tiukentamiseksi, voi silti hyvinkin olla, että valvonnan tiukentamiseen jäi paljon lisää tehtävää.