“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Pääsiäinen

Kävelimme metsäteitä puolisentoista tuntia. Päivällä järven jää meni jo aika heikoksi, yöllä tuli kohtalainen pakkanen, järven pinta jäätyi ja jäähtyessään kutistuva jää paukkui tosi äänekkäästi monta tuntia.

Olemme eläneet monta päivää ilman sanomalehtiä, emmekä telkkariakaan ole katselleen kovinkaan paljon. Katsoimme telkkarista Timo Harakan Pressiklubin. Siinä esitettiin tosi outoja väitteitä vihreistä. Esimerkiksi väitettiin, että vihreät olisivat ”vain hyvien aikojen puolue”. Kuinka lyhyt voi olla ammattitoimittajien muisti? Kun vihreät menivät hallitukseen ensimmäisen kerran vuonna 1995, ei puhuttu jakovarasta vaan valtiontalouden leikkauslistoista. Lipposen ensimmäisen hallituksen ohjelmaneuvottelujen isoin asia oli dramaattinen valtion menojen leikkauslista, joka tarvittiin, jotta laman jäljiltä valtiontalous olisi saatu taas jaloilleen. Toinen usein toistettu väite on se, että vihreät olisivat hallituspuolueena epäluotettava. Ne olivat kyllä kokoomuslaisia ja demarikansanedustajia jotka vaikeiden äänestysten aikaan piileskelivät muotinäytöksissä ja vastaavissa, kun eduskunta äänesti Lipposen ensimmäisen hallituksen sopimista valtiontalouden leikkauksista. Vihreät olivat suoraselkäisesti paikalla. Virallisen ryhmäkurin puute ei koskaan ole ollut ongelma, koska vihreät ministerit ovat aina pitäneet eduskuntaryhmän tietoisena siitä, mitä asioita on hallituksessa valmistelussa, ja eduskuntaryhmä on voinut vaikuttaa asioihin jo ennen hallituksen esitysten antamista. Tästä esimerkiksi demarikansanedustajat olivat vihreille aina kateellisia. Vihreää eduskuntaryhmää on voinut informoida hallituksen sisäisistä neuvotteluista, koska vihreiden kesken luottamuksellisiksi sovitut keskustelut myös ovat pysyneet sellaisina.