Onko valtiovalta kaupan?

Europarlamentin vihreä ryhmä järjesti seminaarin lobbauksesta. Saksalainen ”der Verkaufte Staat” (myyty valtiovalta) -kirjan kirjoittaja Sasha Adamek väitti, että itse asiassa poliitikkojen lobbaus on muuttumassa vanhanaikaiseksi. Nykyisin teollisuuden edustajat vaikuttavat lakeihin ja muihin päätöksiin menemällä töihin ministeriöihin ja istumalla lakiehdotuksia valmistelevissa työryhmissä. Hän on analysoinut tilannetta erityisesti Saksassa, mutta hänen mukaansa myös EU:n komission palkkalistoilla työskentelee ihmisiä, jotka oikeasti ovat teollisuuden edustajia. Espanjalainen toimittaja Miguel Jara kertoi lääketeollisuuden lobbausmetodeista.

Yleisöstä muuan hollantilainen tutkija kertoi myös REACH-päätöksentekoa koskevaa tutkimusta tehdessään kuulleensa parlamentin neuvotteluissa keskeisessä asemassa olleelta konservatiivimepiltä, että ryhmä otti kemianteollisuuden järjestöltä CEFIC:iltä neuvotteluohjeita. No, en voi tietenkään mennä takuuseen tämän väitteen todenperäisyydestä. Mutta kun kohtalaisen läheltä katselin parlamentin REACH-neuvotteluja, konservatiivineuvottelijoiden käytös kyllä näytti siltä kuin he olisivat ottaneet ohjeita kemian teollisuudelta.

Vihreä ryhmä on teettänyt skotlantilaisella tutkijalla Mary Craiglla pienen tapaustutkimuksen lobbauksesta kahdessa asiassa, niin sanotussa F-kaasuasetuksessa jolla kielletään ilmaston kannalta haitallisimmat aineet jäähdytyslaitteissa) ja REACH:issa. Mary jäljitti sitä, missä määrin meppien jättämät muutosehdotukset olivat lobbareilta kopioituja. REACH:in tapauksessa Mary arvioi löytäneensä lobbauslähteen 61 %:lle niistä muutosehdotuksista, joita mepit jättivät kolmessa valiokunnassa (ENVI, ITRE ja IMCO).

Koska muutosehdotuksia oli tuhansia, Mary pystyi selvittämään vain REACH:in kattavuutta, kemikaalien rekisteröintiä ja lupaprosessia koskevat luvut. Ylivoimaisesti suurin osa niistä muutosehdotuksista, jotka olivat suoria kopioita lobbarien ehdotuksista, tulivat kemianteollisuudelta. Myös niistä ehdotuksista, joissa oli lobbarien ehdotuksen ajatus, vaikka ei suoraan sen sanamuotoa, valtaosa heijasti kemianteollisuuden pyrkimyksiä.

REACH:in kohdalla niistä muutosehdotuksista, jotka heijastivat vähintään ajatukseltaan lobbaustahojen tavoitteita, konservatiiviryhmän jäsenten jättämistä ehdotuksista 79 % heijasti kemian teollisuuden, 11 % paperiteollisuuden ja 10 % pienyritysten tavoitteita.

Liberaaliryhmällä vastaavat luvut olivat 77 % kemia teollisuus, 11 % pienyritykset, 10 % paperiteollisuus, 1 % ammattiliitot, 1 % ympäristöjärjestöt. Demariryhmän luvut ovat 64 % kemianteollisuus, 14 % ammattiliitot, 12 % paperiteollisuus, 10 % pienyritykset.

Vihreiden ehdotuksista 91 % heijasti ympäristöjärjestöjen ja loput ammattiliittojen tavoitteita. Mainittakoon että Mary ei löytänyt vihreiden meppien ehdotuksista yhtään sellaista, joissa ulkopuolisten tahojen tekstiä olisi kopioitu suoraan.

Yhtyneen vasemmiston eli GUE:n ehdotuksista 63 % heijasti kemianteollisuutta, 27 % ympäristöjärjestöjä, 7 % ammattiliittoja, 3 % pienyrityksiä. Poikkipoliittisesti allekirjoitetuissa ehdotuksissa konservatiivien ja demarien kimppaehdotuksista 82 % heijasti kemianteollisuutta, 14 % pienyrityksiä ja 3 % paperiteollisuutta.

Nämä kaikki luvut siis koskevat mainittua kolmea valiokuntaa yhteensä ja niissä tehdyistä muutosehdotuksista niitä, joiden lähteen Mary katsoi selvittäneensä. Luvut ovat tietenkin vain suuntaa-antavia, monesta syystä. Kaikkia lobbarilähteitä ei tietenkään pysty saamaan selville, muun muassa siksi, että osaa lobbarien ehdotuksista ei lähetetä kaikille mepeille. Toinen syy on se, että esimerkiksi ympäristöjärjestöillä, ammattiliitoilla ja kuluttajajärjestöillä oli paljon yhteisiä tavoitteita.

Professori Ludwig Krämer, joka on työskennellyt EU:n komissiossa 32 vuotta ja on nyt eläkkeellä, arvosteli sitä, että rahakkaiden intressitahojen kuten teollisuuden edustajien on paljon helpompi ”päästä läpi” vaikuttamaan komission mielipiteenmuodostukseen kuin pienten kansalaisjärjestöjen. ”Demokratia on kuitenkin enemmän kuin lobbarien kuuntelua”, Krämer vaati. Hän kertoi yhtenä vuonna joulun alla saaneensa eräältä firmalta lahjaksi noin 100 euron arvoisen elektroniikkalaitteen. Hän otti lahjoittajaan yhteyttä ja pyysi hakemaan sen takaisin. Hämmentynyt lobbari tuli ja sanoi: Outoa, me lähetimme näitä komissioon 120 kappaletta, sinä olet ainoa, joka palauttaa.

Paul de Clerck AlterEU-kansalaisjärjestöryhmästä arvosteli komission asiantuntijatyöryhmiä bisneksen yliedustuksesta. Komission nettisivuilla on listattu 12 400 asiantuntijatyöryhmää. Niistä 44 ryhmästä joiden kokoonpanon AlterEU sai selvitettyä tarkemmin, neljäsosassa teollisuuden edustajia on yli puolet kaikista jäsenistä. Kaikkiaan 64 %:ssa teollisuuden edustajia on yli puolet muista jäsenistä kuin jäsenvaltioiden hallitusten edustajista. Vain yhden ryhmän koostumus oli vinossa kansalaisjärjestöjen suuntaan.

Craig Holman USA:sta kertoi, että USA:ssa on pakollinen lobbarirekisteri, johon sisältyy myös rahalähteiden julkistamisvelvollisuus. Se on auttanut saamaan selville lahjontatapauksia, muun muassa Euroopankin lehdistössä uutisoidun Abramoff-tapauksen. Holman vakuutti kuulijoille, että vapaaehtoiset säännöt lobbareille eivät kerta kaikkiaan toimi. Viime vuonna lobbarit käyttivät USA:ssa 2,8 mrd dollaria vaikuttaakseen päätöksentekoon.

Holman ja moni muukin puhuja puuttui niin sanottuun ”pyöröovi” -ilmiöön. Esimerkiksi EU:n komission säännöt eivät estä komission virkamiehiä siirtymästä bisneslobbareiksi. USA:ssa on hyvin tavallista, että entiset kongressiedustajat ryhtyvät lobbareiksi. Holman kertoi esimerkkinä Billy Tavzinin tapauksen. Tämä republikaaniedustaja Louisianasta teki lääkelakiehdotuksen, joka täytti lääketeollisuuden kaikki toiveet, muun muassa kielsi halvempien rinnakkaislääkkeiden tuonnin Kanadasta. Kahden kuukauden kuluttua siitä, kun laki oli säädetty, hän siirtyi lääketeollisuuden palvelukseen, työpaikkaan, jonka vuosipalkka oli 2 miljoonaa dollaria.

Holmanin mielestä korruption estäminen on vain yksi sitovien lobbaussääntöjen tavoite, toinen on päätöksentekojärjestelmän uskottavuuden säilyttäminen kansalaisten silmissä.