“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Onko kansalaisjärjestön edustaja lobbari?

Brysseliin tultuani jouduin olemaan koko iltapäivän ympäristövaliokunnan kokouksessa, koska vastasin vihreiden puheenvuorojen käyttämisestä listalla olevissa asioissa, vaikka olisi ollut hyvin kiinnostavaa mennä Alex Stubbin järjestämään kuulemistilaisuuteen lobbauksesta. Avustajani Anne oli siellä ja kertoi yhdysvaltalaisen esiintyjän kertoneen, että USA:ssa ”kaikki” kannattavat nykyistä lakia, joka velvoittaa lobbausta harjoittavat tahot ilmoittamaan rekisteriin toimeksiantajansa, rahoittajansa ja asiat, joihin he yrittävät vaikuttaa. USA:ssa kokeiltiin aluksi vapaaehtoista rekisteriä, jollaista komissaari Siim Kallas on ehdottanut EU:lle, mutta se ei toiminut, vain neljäsosa lobbareista rekisteröityi. Vain pieni osa lobbausorganisaatioista ilmoitti tiedot rekisteriin. USA:ssa on määritelty tarkkaan, kuka on lobbari. Lobbarin tulee saada tästä työstä kunnon palkkaa ja lobbaustyön tulee viedä vähintään 20 % hänen työajastaan. Kansalainen, joka pysäyttää poliitikon kadulla kertoakseen mielipiteensä tai lähettää sähköpostia, ei siis ole lobbari, ei myöskään kansalaisjärjestöissä vapaaehtoistyötä tekevä.

Brittiläinen demarimeppi Richard Corbett oli todennut, että vapaaehtoinen rekisteri ei pure pahimpiin lobbareihin. ”Juuri ne, joiden haluaisimme rekisteröityvän, eivät tee sitä”, jos rekisteri on vapaaehtoinen, sanoi Corbett.

Luin kriittisten kansalaisjärjestöjen muistion lobbauksen säännöistä. Siinä kerrottiin että juuri USA:n nykyinen tiukka laki mahdollisti suurta kohua herättäneen Abramoffin tapauksen tulon julki. Niistä tiedoista, jotka Abramoffin piti ilmoittaa julkiseen rekisteriin, näkyi hänen firmansa tulojen nopea nousu ja asiakaslista. Tästä päästiin USA:n poliittista eliittiä vavisuttaneen lahjusskandaalin jäljille.

Illallistin YK:n katastrofintorjunnan ja riskien vähentämisen yksikön edustajan Andrei Latsenian kanssa. Hän oli tullut Brysseliin, koska huomenna täällä julkistetaan parlamentaarikkoverkosto, joka yrittää saada huomiota tarpeelle ottaa ilmastonmuutos ja sen mukanaan tuomat muutokset nykyistä paremmin huomioon erilaisia investointeja tehtäessä, esimerkiksi rannikkoalueiden rakentamisessa, teiden, siltojen ja voimalaitosten sijoittelussa jne.

Keskustelimme siitä, että kaikki pitäisi rakentaa ”ilmastonkestäväksi”, eli siten että talot, tehtaat, sillat jne. eivät menisi pilalle, jos tulee tulvia, merenpinta nousee, myrskyt voimistuvat jne.

Andrei Latsenia kertoi Suomessa käydessään kuulleensa, että sata vuotta sitten rannikolla rakennukset sijoitettiin ainakin 2-3 metriä merenpinnan yläpuolelle, nykyisin jopa vain metrin korkeudelle. Toisin sanoen nyt tehdään rakennuksia, jotka ovat hyvin alttiita tuhoutumaan, kun merenpinta nousee ja myrskyjen aallonkorkeus nousee.