”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

On puolustettava hyvinvointivaltiota ja pantava veroparatiisit aisoihin

Satu Hassi EPn täysistunnossa 16.4.13 keskustelussa pääministeri Kataisen kanssa
Arvoisa pääministeri, hyvät kollegat
Yritysten veronkierto maksaa 2000 euroa vuodessa EU-kansalaista kohti.
Integraatio kulkee kuin eripituisilla jaloilla, kun firmojen ylikansallinen operointi tulee koko ajan helpommaksi, mutta emme ole sulkeneet veroporsaanreikiä ja veroparatiiseja. Tämä rakennevika johtaa noidankehään, hyvinvointivaltion kilpajuoksuun pohjalle. Suomen hallituskin on juuri päättänyt lähteä yritysverojen alennuskilpailuun.
Menoleikkauksista kärsivät kansalaiset ei vain etelässä, vaan koko Euroopassa
Jotta intergraatio tarjoaisi turvaa tavallisille ihmisille, ja jatkuvuutta eurooppalaiselle hyvinvointivaltiolle, meidän pitää puolustaa hyvinvointivaltion rahoituspohjaa, panna stoppi veroparatiiseille ja veronkierrolle – ja luoda eurooppalaisia veroja, kuten finanssitransaktiovero.