Öljy-yhtiöt ilmastonsuojelun puolesta
Kolumni TEK-lehdessä 16.9.2005
Moni on kesällä ihmetellyt omituisia säitä. Samana päivänä, kun rankkasade pakotti keskeyttämään yleisurheilun MM-kisat, puhuri katkaisi meidänkin pihalta terveen näköisen koivun. Oli metristä kiinni, ettei latva mennyt vastapäisen talon ikkunoista sisään.
Säätilassa on aina aimo annos satunnaisuutta, mutta tosiasia on, että maapallon ilmasto on muuttunut. Lämpötilamittausten historian 10 lämpimintä vuotta on kaikki koettu vuoden 1990 jälkeen.
Tutkijoiden mukaan on odotettavissa paitsi lämpenevää, myös muun muassa kovempia tuulia ja kaatosateita. Kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittaminen on muuttunut hurskaista toiveista ensimmäisiksi sitoviksi velvoitteiksi. Tällaista ei ole ennen koettu.
On luonnollista, että moni kyselee, lyövätkö päästörajat korville taloudellisia tavoitteita. Presidentti Bush toistaa toistamasta päästyään, että päästöjen vähentäminen romauttaisi USA:n talouden. Myös suomalaisista suuryrityksistä valtaosa näyttää pitävän itsestäänselvyytenä, että päästöjen vähentäminen lyö taloudelta jalat alta.
Moni teollisuuden edustaja meillä ja muualla vaatii unohtamaan sitovat päästörajat Kioton jälkeen. Bush on puheissaan asettanut vastakkain päästörajoitukset ja tekniikan ehittämisen. USA:n ja eräiden muiden maiden kesällä solmima sopimus energiateknologian kehittämisestä on mainittu Kioton vaihtoehdoksi.
Minä en kyllä ole löytänyt Kioton sopimuksesta kohtaa, jossa vaadittaisiin käyttämään vanhaa tekniikkaa. Eihän rikkidioksidi- ja häkäpäästöjäkään vanhalla tekniikalla vähennetty.
Jos kasvihuonekaasujen päästöjä ei saada alennettua rivakasti, ihmiskunnan tulevaisuus ei näytä lupaavalta. Ilmaston tutkijoiden viesti on se, että globaalit päästöt pitää pudottaa alle puoleen nykytasosta vuoteen 2050 mennessä.
Onneksi yritysmaailmasta kuuluu toisenlaisiakin ääniä. Vuonna 1997 öjy-yhtiö BP päätti vähentää päästöjä omista laitoksistaan vuoteen 2010 mennessä 10 %:lla vuoteen 1990 verrattuna. Yhtiö saavutti tavoitteen yhdeksän vuotta etuajassa, vuonna 2001. Päästövähennykset olivat poikineet 650 miljoonan dollarin säästöt toimintakuluissa.
Olin heinäkuussa Lontoossa parlamentaarikkotapaamisessa, jossa BP:n ja Shellin edustajat esittelivät visioitaan ratkaisuista ja teknologioista, joilla päästöjä voidaan dramaattisesti pudottaa.
BP ja Shell olivat niiden 13 kansainvälisen suuryrityksen joukossa, joiden johtajat toukokuussa lähettivät pääministeri Tony Blairille kirjeen vaatien poliitikoilta jämäkämpiä toimia ilmaston suojelemiseksi.
Kirjeen perusidea oli seuraava. Joudumme umpikujaan, jos poliitikot, yritysmaailman kritiikkiä peläten, varovat asettamasta selkeitä ja vaativia pitkän aikavälin päästötavoitteita. On olemassa tekniikkaa, jolla voimme edetä kohti vähähiilistä (low carbon) yhteiskuntaa. Jotta yritykset uskaltaisivat investoida näihin teknologioihin, niiden täytyy kyetä arvioimaan investointien arvo tulevina vuosikymmeninä.
Siksi poliitikkojen tulee asettaa päästövähennyksille selkeät pitkän aikavälin tavoitteet, vähintään vuoteen 2025. Minusta tämä on realistista markkina-ajattelua.
Lisää tietoa aiheesta näistä osoitteista:
http://www.ilmasto.org