“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Oaxacassa väkivalta kiihtyi vaalien lähestyessä

Tänään iltapäivällä palasimme Eurooppaan, Amsterdamista jatkoimme suoraan Strasbourgiin EU-parlamentin täysistuntoon. Tuntui mukavalta päästä takaisin kotimantereelle. Amsterdamissa kuulimme, että alustavien ovensuukyselyjen mukaan Oaxacassa opposition edustaja olisi voittamassa eiliset vaalit. Se olisi tosi tervetullut uutinen. Nyt voin sen jo sanoa, kun vaalit ovat ohi. Meksikossa yritimme Skan kanssa olla hyvin huolellisia, ettemme sanoisi mitään, mikä ruokkisi syytöksiä vaaleihin vaikuttamisyrityksistä.

Oaxacassa ei enää ole kysymys poliittisista ideologioista. Vallan vaihtuminen ei tietenkään takaa sitä, että meno paranee. Mutta jos yli 80 vuotta vallassa ollut PRI-puolue jatkaisi, mielivaltaisen menon jatkuminen olisi enemmän kuin todennäköistä. Vanhaa vallanpitäjäpuoluetta vastaan ovatkin liittoutuneet melkein kaikki muut puolueet yhdessä.

Lähdimme Oaxacaan aamukoneella 6.30. Meksiko Cityn lentokentällä kuulimme, että taas on yksi San Juan Copalan konfliktiin liittyvä ihminen tapettu. Tämä tapettu oli kuulunut UBISORT-ryhmään, jonka katsotaan olevan lähellä kuvernööriä.

Oaxacassa tapasimme yli viisikymmentä ihmistä, hyökkäyksen kohteeksi joutuneen avustussaattueen eloonjääneitä sekä ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöjen edustajia, ja myös ihmisiä San Juan Copalasta. Kaikki tapaamiset olivat erään hotellin kokoushuoneessa. Emme poistuneet sieltä, jotta kukaan ei voisi syyttää meitä vaaleihin sekaantumisesta, mistä meitä oli ehditty varoitella muutamia satoja kertoja. Tämä meni melkein huvittavuuksiin asti. Lounastauolla nimittäin kuulimme, että alakerrassa on iso joukko toimittajia, jonkin aivan toisen tilaisuuden vuoksi, ja kyselevät mepeistä joita seuraavassa kerroksessa kuulemma on. Yksi toimittaja oli odottanut Ska Kelleriltä vessan ovella, kysynyt haastattelua, ja hän oli kieltäytynyt.

Noin aamuyhdeksältä aloitimme haastattelut, ja jatkoimme sitä yli iltaseitsemän. Mukana olleet EU-edustuston ja Suomen lähetystön virkamiehet ihmettelivät, miten jaksoimme. Ska ja minä koimme tapaamiset niin mielenkiintoisiksi, että väsymys lyhyistä öistä ja jetlagista yksinkertaisesti unohtui.

Voi varmaan sanoa, että tapasimme ihmisiä ”yksipuolisesti”.  Mutta se johtui siitä, että Oaxacan kuvernööri oli kieltänyt kaikki virallisen vallan edustajien tapaamiset kanssamme. Tapasimme niitä, jotka halusivat tulla puhumaan kanssamme, kaikkiaan yli viisikymmentä ihmistä.

Kaikki tapaamamme olivat huolissaan väkivallan lisääntymisestä ja pelosta. Monet avustusretkikunnan eloonjääneet kertoivat siitä, että heitä tarkkaillaan ja se tehdään tahallaan niin, että sen huomaa. Heidän mielestään myös hotellin, jonka kokoushuoneessa me sen päivän istuimme, ulkopuolella oli siviilipukuisia poliiseja. Kuulemma ”sen vain oppii tunnistamaan”.

Ihmisoikeusjärjestöjen edustajat puhuivat siitä, että yhteiskunnallinen protesti on kriminalisoitu. Tätä samaa ilmaisua käyttivät myös lauantaina Meksiko Cityssä tapaamamme YK:n ihmisoikeuselimen edustajat.

Yksi esimerkki yhteiskunnallisen protestin kriminalisoinnista on San Juan de Progreson paikkakunta, jonka asukkaat ovat hekin alkuperäisväestöä. Siellä on alkuperäisväestön päiden yli annettu kulta- ja hopeakaivoksen perustamislupa kanadalais-meksikolaiselle yhtiölle. Joitakin päiviä sitten kylän pormestari Venacio Oscar Martinez Rivera ammuttiin. Tästä vangittiin pikapikaa kylän pappi, isä Martin ja yhdeksän muuta miestä, jotka kuuluivat kaivosta vastaan protestoijiin. Myös pappi on tukenut kaivosta vastustavia kyläläisiä. Hänet ensin siepattiin ja hakattiin, ja vähän myöhemmin pidätettiin hänen ollessaan matkalla pitämään messua. Vähän aikaa pidätettyinä oli myös neljä muuta miestä. Noiden neljän ja edellä mainitun yhdeksän käsistä testattiin ampuma-aseen käsittelyn jäljet. Yhdeksän kaivosvastustajan ryhmästä kukaan ei ollut ampunut aseella. Silti he ovat edelleen telkien takana. Neljän muun ryhmästä yksi oli ampunut aseella. Silti tämä ryhmä päästettiin vapaaksi.

Ilmeisesti kuitenkin ihmisoikeustilanne on kaikkein kamalin juuri San Juan Copalan kylässä, joka on ollut marraskuusta alkaen aseistetun UBISORT-ryhmän piirittämänä. Juuri sinne pyrki se avustusretkikunta 27.4., jota ammuttiin ja jossa Jyri Jaakkola ja Bety Cariño kuolivat.

Jyrin ja Betyn murhan tutkinnasta haastattelumme toivat esille kaksi sellaista pointtia, jotka voi kertoa julkisesti. Ensimmäinen on se, että rikospaikkaa oli ehditty muuttaa ennen kuin poliisit tulivat sinne yli vuorokautta myöhemmin. Jyri ja Bety oli ammuttu ensimmäiseen autoon. Kun poliisit tulivat, se oli siirretty letkan viimeiseksi. Ammusten hylsyjä löytyi eri puolilta autoa kuin mistä autoja oli oikeasti ammuttu.

Tapaamamme asiantuntijat selittivät, että rikostutkinta ei voi edetä niin kauan kuin osavaltiopoliisin kirjaamat havainnot ovat ristiriidassa silminnäkijöiden kertomusten kanssa. Paikan muuttelun tarkoitus on siis ollut yrittää mitätöidä silminnäkijöiden todistukset. Rikostutkinnan rehellisyyden yksi kriteeri onkin, kumpaa uskotaan, useita eloonjääneitä silminnäkijöitä vai sitä mitä poliisi kirjasi yli vuorokausi hyökkäyksen jälkeen.

Toinen asia on todistajien suojelu. On ilmeistä, että ihmiset pelkäävät. Kukaan ei tiedä, paljonko on sellaista tietoa, jota asianomaiset olisivat valmiit kertomaan, jos ei tarvitsisi pelätä oman turvallisuutensa puolesta. Meksikon liittovaltioviranomaiset kertoivat meille torstaina, että uhreilla, tässä tapauksessa eloonjääneillä, on oikeus suojeluun, mutta kukaan ei ole sitä pyytänyt. Kenellekään tapaamistamme eloonjääneistä ei kuitenkaan ollut kerrottu tätä. Suunnilleen kaikki heistä myös torjuivat ajatuksen Oaxacan poliisin tarjoamasta ”suojelusta”. Aika monet tunsivat suurta epäluuloa myös liittovaltioviranomaisia kohtaan. Edes kaikki eloonjääneet eivät ole suostuneet todistamaan, eikä retkikunnan ulkopuolisista yksikään. Voidaan siis hyvin perustein epäillä, että rikostutkijat voisivat saada enemmän tietoa, elleivät mahdolliset todistajat pelkäisi.

Kaikkein sydämeenkäyvintä oli tavata San Juan Copalan triqui-asukkaiden edustajia. Tapasimme yhden miehen ja useampia naisia. Toivon hartaasti, ettei heidän uskaltautumisensa salareittejä kylästä ulos aiheuta heille itselleen vaaraa.

Naisista kahdella oli ampumahaavoja, onneksi “vain” lihaksissa. Heitä oli ammuttu kylän sisällä heidän astuttuaan kotiovesta ulos. He arvelisivat kuolleensa, elleivät olisi olleet lähellä ovea ja menneensä nopeasti takaisin sisään. Ampujat olivat rinteellä lähellä kylää.

Liittohallituksen edustajat olivat torstaina sanoneet meille sen olevan ”myytti”, että San Juan Copala on ilman sähköä. Kysyimme naisilta. He sanoivat, että joskus sähköä on, joskus ei. Pisin kokonaan sähkötön jakso kesti neljä kuukautta.

Liittohallituksen edustajien mukaan kylässä ei ole varsinaista hätätilaa, muun muassa naiset pääsevät ulos kylästä ostamaan ruokaa. Naiset kuitenkin kertoivat, että jo kotiovesta ulos astuminen on riski. Matkalla naapurikyliin voi joutua siepatuksi ja uhkailluksi. Yksi tapaamistamme oli 14.5. ollut 30 naisen ryhmässä jollain lähipaikkakunnalla, jolla he saivat rahaa valtion köyhyydentorjuntaohjelmasta. Rahalla he ostivat ruokaa. Kaksi heistä siepattiin sillä paikkakunnalla, mutta vapautettiin kun muut 28 protestoivat torilla. Heille luvattiin turvattu kotimatka. 30 naista lähti saattamaan 300 aseistetun poliisin joukko. Mutta naisia ei vietykään San Juan Copalaan vaan Juxtlahuacan kylään. Sieltä ainoa reitti kotiin oli la Sabanan kautta, joka taas on UBISORTin kannattajien kylä. La Sabanassa 15 aseistettua miestä oli vanginnut naisista yhdeksän. Heiltä oli otettu kaikki ruoka ja rahat ja pidetty vankina yön yli.

San Juan Copalan edustajien mukaan piiritystilanteen tausta on tämä. Vuonna 2006 Oaxacassa oli isoja protesteja, jotka jatkuivat pitkään ja jotka lopulta tukahdutettiin verisesti. Tuona vuonna useat San Juan Copalan alueen triqui-paikkakunnat päättivät perustaa yhteisen San Juan Copalan autonomian. Se pärjäsi omin voimin, muun muassa lasten koulunkäynti pystyttiin rahoittamaan. Meille kerrottiin, että alue on erinomaista viljelymaata. Loppuvuodesta 2009 osavaltiovaalien lähestyessä kuvernööri tunsi tarvetta osoittaa olevansa valtias joka puolella. Hän antoi UBISORT-ryhmälle rahaa jonkinlaisen sosiaalisen kehitysohjelman nimissä. Tästä sitten tilanne kiristyi ja muuttui San Juan Copalan piiritykseksi marraskuusta alkaen.

Liittovaltion hallituksen mukaan kyse on ensisijaisesti triqui-ryhmän sisäisestä konfliktista. Kaikesta päätellen taustalla on tätäkin. Mutta kyse on kuitenkin paljon enemmästä. On täysin ilmeistä, että triqui-ryhmistä UBISORTilla on sekä määrältään että laadultaan täysin erilainen aseistus kuin muilla. Jotkut avustussaattueen eloonjääneistä sanovat, että 27.4. saattuetta ammuttiin niin pitkän etäisyyden päästä, että ampujilla täytyy olla myös koulutus.

On ihan uskomatonta, että kylän piiritystilanne voi jatkua kuukausitolkulla. Monet yksityiskohdat kuulemissamme kertomuksissa viittaavat siihen, että UBISORT toimii enemmän tai vähemmän kuvernöörin tuella.