Nyt meni jo liian pitkälle
Jos Sauli Niinistössä on yhtään niin paljon ryhtiä kuin hän niin mielellään antaa julkisuudessa ymmärtää, hän ottaa nyt käteensä perustuslain ja lukee siitä, mitä eduskunnan puhemiehen pitää tehdä, jotta eduskunta hajotetaan ja järjestetään uudet vaalit.
Vaalirahatunkion kaivaminen on tuonut päivänvaloon kerta kaikkiaan liian paljon sontaa, jotta hallitus ja eduskunta voisivat jatkaa tavanomaiseen tapaan.
Vuosi sitten julkistetut asiat olivat sellaisia, että jokainen politiikassa toimiva on kyennyt ne arvaamaan, ainakin suurin piirtein. Läheskään kaikki kansanedustajat eivät ole täyttäneet vaalirahoitusilmoituksiaan lain vaatimalla tavalla. Kuinka ollakaan, Keskustan ja Kokoomuksen ehdokkaiden vaalimainoskampanjan rahoittajiksi paljastui liikemiehiä, jotka ovat rakennuttaneet ja haluavat rakennuttaa jättimarketteja eri puolille maata. Oli rahan vastaanottajien joukossa yksi vihreidenkin ehdokas, Merikukka Forsius, mutta – syystä tai toisesta – hän siirtyi Kokoomukseen.
Vuosi sitten paljastuneet asiat saivat epäilemään, että ympäri Suomen peltoja sikiävät jumbojätit, gigamarketit ja bad-idea-parkit, eivät ehkä olekaan saaneet rakennus- ja muita lupia vain ja ainoastaan siksi, että poliitikkojen enemmistön mielestä hyvässä yhteiskunnassa lähikauppojen kuuluu kuolla, yhdyskuntarakenteen pitää hajautua kuin haulikolla ammuttuna ja ihmiset pitää pakottaa riippuvuuteen henkilöautosta.
Se, mitä viime vuonna paljastui, heitti kuitenkin varjon vain tiettyihin poliitikkoihin. Se, mitä viime päivinä on paljastunut, heittää varjon koko järjestelmään.
Politiikassa mukana oleville ei ollut yllätys vielä sekään, kun paljastui, että ay-liikkeen rahaa on kanavoitu vasemmistopuolueiden vaalikampanjoihin, eikä se, että TT-säätiöstä eli tosiasiassa Elinkeinoelämän keskusliitosta on rahoitettu Kokoomuksen ja Keskustan vaalikampanjoita, tai suomenruotsalaisista säätiöistä RKP:ta. Kun nyt itsekin olen kantapään kautta oppinut, miten kalliita vaalimainokset ovat, ja aina vaalien alla olen vain henkeä haukkoen katsonut miten näyttäviä – eli hintavia – vaalikampanjoita jotkut toiset kykenevät maksamaan, olen pitänyt selviönä, että tällaisia sylttytehtaita löytyy. Voidaan kysyä, onko tämä eettistä. Selvää on, että tällainen salassa annettu vaalirahoitus ei vastaa vaalirahoituksen julkistamisesta säädetyn lain henkeä. Mutta lain kirjainta se ei riko – eikä takuulla ole sattuma että laki on näin lepsuksi kirjoitettu. Eduskunnan enemmistönhän ovat aina muodostaneet puolueet, joilla on tällaisia salaisia rahalähteitä.
Mutta se, mitä on paljastunut viime päivinä, menee jo yli kaikkien äyräiden. Ensin paljastui, että pääministeri, joka vuosi sitten kielsi olleensa missään tekemisissä ”Kehittyvien Maakuntien Suomen” vaalirahoituksen kanssa, on tavannut näitä bisnesmiehiä sekä ennen vaaleja että vaalien jälkeen, uudelleen nimitettynä pääministerinä. Senkin voisi vielä ehkä juuri ja juuri niellä, koska vaalirahan antaminen ja vastaanottaminen ei ole rikos.
Mutta sitä ei enää voi niellä, että vaalirahoittajatapaamisissa on mukana Kuntien eläkevakuutuksen eli Kevan toimitusjohtaja, kun Kevan ja kyseisten bisnesmiesten välillä on tehty välikäsien kautta kymmenien miljoonien eurojen bisneksiä. Se haisee jo liikaa.
Ja täysin sietämättömäksi haju yltyy, kun Kevan toimitusjohtaja on tehnyt noille bisnesmiehille listan tuettavista ehdokkaista ja kun listalla on mukana Kevan hallituksen jäseniä, jopa hallituksen puheenjohtaja. Ovatko noiden bisnesmiesten puolueille ja poliitikoille antamat vaalirahat siis edes firmojen omia rahoja? Vai ovatko Kehittyvien Maakuntien Suomi ja Nova Group vain rahanpesureittejä, joiden kautta tietyille puolueille ja poliitikoille on kanavoitu veronmaksajien pussista kerättyä rahaa, kuntien työntekijöiden eläkkeiden maksuun tarkoitettua?
Vielä ikävämpi kysymys kuuluu: Onko tämä maan tapa? Jos Kevan hallituksen puheenjohtaja ei näe mitenkään kummallisena, että Kevan toimitusjohtaja on ollut junailemassa mainitulle puheenjohtajalle vaalirahaa, onko kyse vain jo pitkään jatkuneesta käytännöstä?
Entä onko muita salaisia rahasäkkejä, joihin virtaa veronmaksajien varoja ja joiden kautta vanhat puolueet ja niiden poliitikot ovat saaneet rahaa vaalikampanjoihinsa? Onko muita verovaroin kustannettuja tahoja, joiden johtoelinten jäsenyys tarkoittaa myös setelitukkua seuraavan vaalikampanjan tueksi?
Vaalirahatunkiosta paljastunut sonta luo uutta valoa myös siihen, miksi tietyt asiat Suomessa ovat niin pysähtyneitä eli miksi hallitusten vaihtuminen muuttaa politiikan sisältöä niin vähän.
Olen varmaan jo kaivanut verta nenästäni, mutta jatkan silti vielä kysymyksiä. Mistä johtuu, että tietyt hankkeet, kuten Vuotoksen ja Kollajan altaat, turpeen julistaminen uusiutuvaksi energiaksi ja ydinvoiman lisärakentaminen eivät kuole millään?
Vuotoksen allas ei kuollut, kun silloinen hallitus 1980-luvun alussa julisti allashankkeen päättyneeksi eikä edes siihen, että Korkein hallinto-oikeus 2000-luvulla totesi sen lainvastaiseksi. Kollajan allas ei kuollut, kun 1990-luvun alussa säädetty koskiensuojelulaki rauhoitti Ounasjoen kosket. Miksi nämä hankkeet pomppaavat haudasta yhä uudestaan? Vain siksikö, että pohjoisen Suomen johtavat poliitikot pitävät luonnon ja ympäristön tuhoamista ainoina tapana luoda oikeita työpaikkoja?
Turpeen julistaminen uusiutuvaksi ei kuollut, kun maailman ylin tieteellinen ilmastoauktoriteetti, YK:n ilmastopaneeli IPCC totesi turpeen päästöt kivihiiltäkin pahemmiksi, eikä siihen, että joka kerran asiaa EU:ssa käsiteltäessä turve on jätetty uusiutuvan energian määritelmän ulkopuolelle, viimeksi viime vuonna. Jatkuuko jankutus turpeen uusiutuvuudesta vain siksi, että muutamalla sinnikkäällä poliitikolla on henkilökohtainen päähänpinttymä, josta he eivät pääse irti?
Ydinvoiman lisärakentaminen ei kuollut, kun eduskunta vuonna 1992 hyväksyi Matti Vanhasen ponnen ja sanoi, että lisäydinvoima ei kuulu Suomen energiastrategiaan, eikä siihen että eduskunta vuonna 1993 hylkäsi voimayhtiöiden ydinvoimalupahakemuksen. Se ei ole kuollut siihen, että Olkiluoto kolmosen rakentamisen aikataulu on kaksinkertaistunut, kustannukset yli kaksinkertaistuneet, eikä siihen että työmaalta tulee jatkuvana virtana hiuksianostattavia uutisia laatu- ja turvallisuusvaatimusten laiminlyönneistä. Sitä ei näytä tappavan sekään, että Olkiluodosta on tullut maailman lehdistössä varoittava esimerkki ydinvoiman kalleudesta. Pitääkö lisäydinvoimakaavailuja hengissä vain Helsingin Arkadianmäen maaperästä tuleva salaperäinen maasäteily, joka käännyttää poliitikkoja ydinvoimauskoon?
Tietyt asiat eivät kuole millään, ja tietyt asiat eivät etene. Ties kuinka moni taloustieteilijä on todennut, että olisi järkevää toteuttaa ympäristöverouudistus ja perustulo. Mutta ei. Uusiutuvasta energiasta on tullut isoa bisnestä. Mutta ei Suomessa, Suomi kuuluu yhä vain EU:n hännänhuippuihin tämän uuden vihreän kullan edistäjänä. Johtuuko tämä kaikki tosiaan vai härmäläisestä jähmeydestä vai onko takana myös muuta?
Olen nyt ollut 24 vuotta vaaleilla valitussa tehtävässä, ensin vuodesta 1985 kaupunginvaltuutettu, myöhemmin kansanedustaja ja meppi. Tämä on ensimmäinen kerta noiden 24 vuoden aikana, kun minusta tuntuu, että tarvittaisiin ennenaikaiset vaalit.