Neuvottelut jumissa

Aamulla oli taas ”minun raporttiani” koskeva varjokokous eli poliittisten ryhmien neuvottelu.

Tekes ja Suomen akatemia tarjosivat mepeille perinteisen joululounaan. Isännät kertoivat muun muassa, että teknisiä innovaatioita tehneistä firmoista parhaiten liikevaihtoaan ovat kasvattaneet ne, jotka ovat tehneet myös ”pehmeitä” innovaatioita. Viimeksi mainitut voivat koskea esimerkiksi liiketoimintamallia, muotoilua, toimintakonseptia. Nämä ovat kasvattaneet liikevaihtoaan peräti kaksinkertaisesti verrattuna firmoihin, jotka ovat keskittyneet pelkkiin teknisiin innovaatioihin. Niinpä, ei auta jos keksii nerokkaan hilavitkuttimen, se pitää osata myös saada ihmisten ulottuville.

Illalla oli ”minun raporttiani” koskeva trilogi. Ministerineuvosto ei liikahtanut parlamentin suuntaan juuri missään asiassa. Kinkkisin kanto kaskessa on, kuinka suuren osan päästövähennyksistään EU:n jäsenmaat saavat ulkoistaa kehitysmaihin. Komission ehdotus, jota Ranska kannattaa, tarkoittaa että valtiot voisivat kuitata noin 70 % päästövähennyksistään kehitysmaissa rahoitettavilla investoinneilla, jos siis kyseinen kiintiö käytettäisiin kokonaan.

Ranskan EU-suurlähettiläs, joka edusti ministerineuvostoa, piti pitkiä puheita puolustaessaan ministerineuvoston kantaa. Minusta alkoi tuntua, että hän tappoi lähinnä aikaa pitkillä puheillaan. Vastasin samalla mitalla, eli puhuin siitä, miten EU:n tähänastisen ilmastopolitiikan kulmakiviä on ollut se, että kaikkien maiden pitää toteuttaa päästövähennyksistään kotimaassa vähintään puolet ja että tässä asiassa EU esiintyi hyvin korkealla profiililla Kioto-neuvotteluissa. Neuvotteluajan loputtua totesimme, että tarvitaan vielä ainakin yksi uusi trilogi. Neuvottelun päätyttyä aika moni oli ihmeissään Ranskan suurlähettilään toimintalinjasta, ja useampi virkamies sekä parlamentista että komissiosta tuli kannustamaan pitämään tiukkaa linjaa.

Tänään on ilmestynyt raportti päästökaupan vaikutuksista kemianteollisuuteen. Cefic, Euroopan kemianteollisuuden järjestöhän on yhtenä aggressiivisimmista lobbareista vaatimassa teollisuudelle ilmaisia päästöoikeuksia päästökaupassa, vedoten ”hiilivuodon” uhkaan. Uuden tutkimuksen mukaan vain muutaman kemikaalin valmistajia oikeasti voisi uhata tilanne, jossa hiilidioksidipäästöjen maksullisuus EU:ssa asettaisi ne epäreiluun asemaan muunmaalaisiin kilpailijoihin nähden. Tutkimuksen johtopäätös on se, että komission pitäisi pysyä tiukkana vaatimuksessaan, että ”hiilivuodon” uhka pitää katsoa tuote- ja alakohtaisesti. Jos ilmaisia päästöoikeuksia jaetaan liian avokätisesti, seurauksena on firmoille ansiottomia eli niin sanottuja ”windfall”-voittoja.