“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Minusta Jeesus oli varsin vihreä

Mihin tää maailma on menossa, kun Kauppalehteäkin lukiessa tulee hyvälle tuulelle! Sivun 13 otsikko kuuluu “Vihreä tie vie Suomen nousuun”. Juttu alkaa: Kauppakamari Forum oli liikuttavan yksimielinen ympäristöteknologian tärkeydestä. Ympäristöteknologiasta ja -osaamisesta löytyvät avaimet, joilla avataan ovet Suomen talouden kasvulle.
 
Iltalehti on tehnyt paheksuvan jutun siitä, kun Mitro Repo on sanonut Jeesuksen olleen “sosialidemokraatti jossain mielessä”. Ei Repo minusta ihan hakoteillä ole, mutta omasta mielestäni Jeesus tuntuu myös aika vihreältä. Ekologinen jalanjälkensä vaikuttaa sangen pieneltä, vastusti kaupallisuutta. Eikä ollut mikään tiukkapipo, otti viiniäkin silloin tällöin.
 
Aika hauska juttu sekin, että Kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja Bjarne Kallis paheksuu Repoa siitä, että tämä sotkee uskonnon ja politiikan. Paraskin arvostelija. 🙂
 
Europarlamentin täysistunto ei vielä tänään äänestänyt Italian lehdistön vapautta koskevasta päätöslauselmasta, asia siirtyy kahden viikon päästä Strasbourgissa pidettävään täysistuntoon.
 
Tämän istunnon ehkä tärkein asia oli päätöslauselma Pittsburghin G20-huippukokouksesta. Siinä parlamentin enemmistö asettui tukemaan monia vihreiden ehdotuksia, kuten ns. Tobinin veroa eli finanssikauppoihin kohdistuvaa veroa sekä uudenlaisia talouden mittareita, jotka katsovat kehitystä laaja-alaisemmin kuin perinteinen bruttokansantuote. Parlamentti esitti myös joukon vaatimuksia siitä, millä tapaa rahamaailman valvontaa tulee tiukentaa.
 
Yksi vihreän ryhmän työntekijä oli huomannut sähköpostitulvasta viestin, jossa jätteenpolttolaitosten laitevalmistajien edustajat kutsuvat meppejä lobbausillalliselle. Erikoiseksi tämän kutsun teki se, että lobbausillallisen lopuksi luvattiin arvonta, jonka palkintona on pullo (sikakallista) Dom Pérignon-samppanjaa. Tällainen meppien houkuttelu lobbaustilaisuuteen lähenee jo lahjontaa. Tilaisuus järjestetään kaiken kukkuraksi Saksan osavaltion Nordrhein-Westphalenin Brysselin edustustossa, eli veronmaksajien kustantamassa lukaalissa. Eli osataan sitä muuallakin kuin “kehittyvien maakuntien Suomessa”.
 
Paluumatkalla Suomeen luen usein International Herald Tribunea. Tämän päivän lehdessä kolumnisti Thomas Friedman siteeraa Robert Watsonia, joka on sanonut: “Äiti Maa on pelkkää kemiaa, biologiaa ja fysiikkaa.” Friedman jatkaa itse: “Hän on vain sitä. Häntä ei voi hämätä eikä puhua ympäri. Hänelle ei voi sanoa, ‘hei, äiti maa, meillä on paha lama, etkö voisi odottaa vielä vuoden?’ Ei, hän tekee juuri niin kuin kemia, biologia ja fysiikka määräävät, sen mukaan kuinka paljon hiiltä lisäämme ilmakehään, ja kuten Watsonilla on tapana lisätä: ‘Äiti maa voittaa joka vedon ja panee aina panokseksi tonnin.’ “