Milloin saamme kauppoihin luomulihaa?
Nokian jätevesivuodon syyksi on paljastunut se, että korjausmies on epähuomiossa avannut venttiilin, joka erotti puhtaan vesijohtoveden ja viemäriverkon toisistaan. Minulla on sellainen tunne, että Suomessa yhä useammin klikkaavat sellaiset järjestelmät, joista on tottunut ajattelemaan, että Suomessa niihin voi luottaa. Insinöörinäkökulmasta on tosi outoa, että vesijohtoverkoston ja viemäriverkoston välillä on yhdysputki ja että siinä on välissä vain yksi sulkuventtiili.
Kauppalehti kirjoittaa siitä, että isot kauppaketjut ovat huolissaan tehosikaloiden ja –kanaloiden epäkohdista. Jo on aikakin. On hienoa, että ihmiset alkavat havahtua siihen, miten ruoaksi kasvatettavia eläimiä kohdellaan. Ja on hyvä, että kauppiaatkin tajuavat asian vaikuttavan heidänkin liiketoimintaansa. Kaikki eläinsuojelulliset epäkohdat eivät ole laittomuuksia, ongelma on myös se, että tehotuotantoa säätelevät eläinsuojelumääräykset ovat liian löysiä.
Milloin saamme kauppojen hyllyille luomulihaa? Nythän se luomuliha, jota Suomessa tuotetaan, enimmäkseen sekoitetaan muun lihan joukkoon. Suunnilleen ainoa tapa hankkia luomulihaa on käydä ostamassa sitä suoraan tutulta tilalta. Suurimmalle osalle ihmisiä tämä on mahdotonta.
Kauppalehdessä Atrian edustaja sanoo, että heillä on nollatoleranssi eläinsuojelurikkomusten suhteen. Mitähän se käytännössä tarkoittaa? Lopettaako Atria ostot tilalta, joka kärähtää?
Loppuiltapäivällä läksin kohti Balin ilmastoneuvotteluja.
Lue Satun blogiteksti Vihreiden Bali-sivuilta: Oikeudenmukaisuus on Balin Gordionin solmu »