Miksi ulkomaalaisten maakaupat vapautettiin vuonna 1999?

Vuonna 1999 ei osattu ennustaa tulevaisuutta.
Turun saaristossa kohua herättäneen rikostutkinnan yhteydessä on alettu kysellä, miksi venäläisille (ja muillekin ulkomaalaisille) myönnettiin oikeus ostaa maata ja kiinteistöjä vuonna 1999. Roolini silloisena ympäristöministerinä, joka tämän lain hallituksessa esitteli, on nostettu esille.
Laki hyväksyttiin aikoinaan yksimielisesti sekä hallituksessa että eduskunnassa. Lain takana olivat siis kaikki silloiset eduskuntapuolueet, myös esimerkiksi Perussuomalaiset.
Entä miksi tällainen laki tehtiin?
Lyhyt vastaus on: vuonna 1999 kukaan ei osannut ennustaa tulevaisuutta. Jos silloin olisimme tienneet kaiken sen mitä nyt, olen melko saletti, että halltus ei olisi esittänyt eduskunnalle tällaista lakia. Ainakaan minä en ministerinä olisi sitä esitellyt.
Suomi oli liittynyt EU:n jäseneksi vuoden 1995 alusta. Suomella oli siirtymäaikaa vuoden 1999 loppuun mukauttaa lakinsa EU-sopimuksen mukaisiksi.
Syksyllä 1999 koko hallituksella oli tulenpalava kiire, koska Suomi oli EU:n ministerineuvoston puheenjohtajamaa ensimmäistä kertaa. Itsekin jouduin sekä ympäristöministerin että kehitysyhteistyöministerin ominaisuudessa matkustamaan ympäri maailmaa puhumaan ja neuvottelemaan EU:n puolesta, Euroopan lisäksi ainakin kolmessa muussakin maanosassa. Ulkomailla meni sinä syksynä yli puolet työpäivistäni.
EU:n perussopimukset kieltävät EU-maiden kansalaisiin ja yrityksiin kohdistuvan kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän. Niinpä oikeus ostaa kiinteistöjä piti ulottaa EU-maiden kansalaisiin. Asia käsiteltiin osana isoa pakettia, muutettavia lakeja oli paljon.
Koska siihen mennessä kaikille kiinteistön ostolupaa hakeneille ulkomaalaisille oli se myönnetty, eikä haittoja ollut ilmennyt, lain valmistelussa haluttiin purkaa byrokratiaa ja vapauttaa kiinteistökaupat myös muidenm kuin EU-maiden kansalaisille. Tätä ei kukaan kyseenalaistanut, ei myöskään esimerkiksi sisäministeriö, jota johti ministeri Kari Häkämies (kok) eikä puolustusministeriö, eikä valtiovarainministeriö, jota johti Sauli Niinistö.
Vuonna 1999 pelättiin lähinnä, että saksalaiset tulevat ja ostavat Suomen rannat. Venäjän talous oli kuralla. Sitä, että joidenkin vuosien kuluttua venäläiset alkavat ostaa isosti maata ja kiinteistöjä, ei kukaan osannut ennustaa, sen enempää kuin vaikkapa vuoden 2008 finanssikriisiä.
Kun venäläisten kiinteistöostot kasvoivat samalla kun Venäjä kiristi ulkomaalaisten oikeutta ostaa kiinteistöjä omalla alueellaan, ilmaisin kantanani (esim IS 13.1.2011), että maan osto-oikeuden tulisi perustua vastavuoroisuuteen. Toisin sanoen oikeus tulisi rajata niiden maiden kansalaisiin, joiden kotimaasta suomalaiset voivat ostaa maata. Silloinen Vanhasen hallitus ja sitä pian seurannut Kataisen hallitus eivät tälle ajatukselle kuitenkaan lämmenneet.
Nyt on nyt puhuttu ainakin 7 vuotta siitä, että lakia ulkomaalaisten maan osto-oikeudesta pitäisi tarkentaa. Kannatan sitä lämpimästi. Pidän perusteltuna yllä kuvattua vastavuoroisuutta ja sitä, että turvallisuuden ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen kannalta keskeisillä paikoilla tutkitaan maan ostajien taustat, ja ostaminen on luvanvaraista. Kummallisen kauan lain päivityksen valmistelu on vienyt myös Sipilän hallitukselta.
Vuosi 1999 on on tästä hetkestä yhtä kaukana kuin vuosi 2037. Pahoin pelkään, että tänä päivänä olemme yhtä huonoja ennustamaan tulevaisuutta 19 vuoden päähän kuin olimme vuonna 1999.