”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Miksei automaattiaseita ole kielletty jo?

Kouluammuskelujen estämistä pohtinut toimikunta esitti eilen sitä, että kielletään sarjatulen mahdollistavat käsiaseet. Kannatan lämpimästi!

Samalla olen tosi ihmeissäni siitä, että tätä ei ole tehty jo. Vielä enemmän ihmeissäni olen siitä, että sisäministeri Anne Hoilmlund yhä vain nikottelee vastaan. Holmlund sentään johtaa juuri sitä ministeriötä, jonka pitäisi vastata kansalaisten turvallisuudesta. On ihan uskomatonta, että sisäministeri asettaa etusijalle asekauppiaiden edut, kun hänen omalla ministerikaudellaan on koettu kolme sarjatuliaseilla tehtyä joukkomurhaa. Holmlundin arvot ovat tässä asiassa kyllä totaalisesti vinksallaan.

Laurtakunnan raportin mukaan Suomessa on 250 000 käsiasetta ja niistä puoliautomaattisia on 200 000, eli neljä viidestä. Minusta sekin on ihan uskomatonta, että tällainen tilanne on ylipäänsä päästetty syntymään. Ja se pitää korjata viivyttelemättä.

Holmlund sanoo hallituksen linjanneen jo aikaisemmin, ettei aseiden täyskieltoa kannateta. Anteeksi nyt vain, mutta tämä on säälittävää sönkötystä. Millä logiikalla sarjatuliaseiden kielto muka olisi sama asia kuin aseiden täyskielto? Minä en kyllä yhtään surisi, jos ”tavallisenkin”, siis ei-automaattisen aseen hallussapitoon saisi luvan vain hyvin perustellusta syystä, esimerkiksi jos on ammatiltaan poliisi tai vartija. Mutta vähin, millä tilannetta voidaan järkevöittää, on kieltää tavallisilta ihmisiltä sarjatuliaseet.

Ampuminen ei viehätä itseäni vähimmässäkään määrin, mutta okei, otan realiteettina , että on paljon ihmisiä, jotka haluavat harrastaa ampumista. Mutta sitä en todellakaan käsitä, millä perusteella ampumista voisi harrastaa vain sarjatuliaseella.