“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Me tehtiin se. Täydellinen draama. Jättikiitos tukijoille ja vaalityötä tehneille!

Nyt on rento ja iloinen olo. Me tehtiin se! Saimme vihreille kaksi paikkaa Euroopan parlamenttiin, vaikka Suomen kokonaispaikkamäärä laski. Saimme kaksi paikkaa, vaikka Perussuomalaisten ja kristillisten vaaliliitto sai sekin kaksi paikkaa. Kaikki perinteiset isot puolueet menettivät paikan.

Jättikiitos kaikille, jotka ovat antaneet tukensa minulle ja muille vihreille ehdokkaille! Ja aivan erityisen grandejättimegakiitos kaikille niille lukemattomille ihmisille, jotka ovat seisseet kaduilla, toreilla, metroasemilla ja muualla jakamassa esitteitä, levittämässä vaalimainoksia ja -lehtiä postiluukuista, antaneet rahallista tukea vaalikampanjaan, järjestäneet tilaisuuksia ja tehneet muuta vaalityötä. Vihreiden hienoa tulosta ei saatu isolla rahalla, se saatiin aikaan aktiivisten ihmisten työllä, upeaa, kiitos! Vihreät todella välittivät siitä, miten näissä vaaleissa käy, olen ylpeä siitä!

Kiitos myös kaikille vihreille ehdokkaille, jotka panivat itsensä peliin! Tulokseen tarvittiin meidän kaikkien ääniä, me teimme sen yhdessä.

Se oli täydellinen draama. Kun joukko vihreitä ehdokkaita meni Ylen Isoon Pajaan Pasilaan, Anni Sinnemäki varoitti: Se on siinä 70-30 että me saadaan vaan yksi paikka. Vaalienalusgallupien tulokset olivat kovin ristiriitaisia. Aiemmissa vaaleissa vihreiden lopullinen kannatusprosentti on yleensä ollut noin 1,2-kertainen verrattuna ennakkoäänien antamaan kannatukseen. Tästä oli laskettu, että jos saamme ennakkoäänistä yli 10 %, niin toinen paikka on todennäköinen.

Pasilaan kävellessämme Panu Laturi kertoi, että Ode Soininvaara oli soittanut ja kysynyt, mikä tuo kerroin ennakkoäänten ja ”oikeiden äänten” välillä olikaan. Minä ihmettelin, eikö Ode muka muista tuollaisia asioita ulkoa. Panu arveli sen osoittavan, että Odekin on hermostunut.

Kello 20 Yle julkaisi ennakkoäänien mukaisen listan läpimenneistä. Nimeni oli joukossa, mutta ei toista vihreää. ”Tosta ei voi päätellä mitään, miksei ne näytä kannatusprosentteja”, me vihreät voihkimme tulosstudiossa. Kun kannatusprosentit lopulta ilmestyivät ruutuun, ne näyttivät vihreille 11 %. Tästä päättelimme, että toinen paikka voisi hyvinkin tulla. Kuulin sivusta muutaman kokoomuslaisenkin sanovan, että vihreät tulevat saamaan toisen paikan. Mutta koskaan ei voi nuolaista ennen kuin tipahtaa, joten emme voineet vielä alkaa hihkua.

Minua ehdittiin jo moneen kertaan onnitella läpimenijänä, mutta ääniero Heidin ja minun välillä oli tosi pieni, välillä se kutistui entisestään, välillä kasvoi. Sanoin kaikille onnittelijoille, että jos vihreät saavat vain yhden paikan, tässä vaiheessa ei vielä pysty sanomaan, kumpi meistä se on.

Ääntenlaskenta etenee aina siten, että ennakkoäänien jälkeen alkaa tippua ääniä sellaisista pienistä kunnista, joissa vihreillä on heikko kannatus, eli vihreiden kannatusprosentti laskee. Ääntenlaskentaa oli tainnut kestää jo puolisentoista tuntia ja äänistä oli laskettu reilusti yli puolet, kun vihreiden kannatusprosentti vihdoin kääntyi nousuun.

Siinä vaiheessa vieressäni seisoi Esko Seppänen. Kerroin hänelle Osmo Soininvaaran arvioivan, että saamme toisen paikan. Ette saa, Seppänen sanoi. Vastasin, että se nähdään kohta. Seppänen intti, että ette nouse 12 %:n yläpuolelle. Ymmärrettävää, ei hän tietenkään halunnut, että Vasemmistoliitto menettää ainoan paikkansa.

Draama ei olisi ollut täydellinen, ellei oma nimeni olisi tipahtanut läpimenneiden listan alapuolelle, kun Heidin äänimäärä ylitti omani. Siinä vaiheessa viimeisen läpimenijän eli sijalla 13 olevan Vasemmistoliiton Annika Lapintien ja minun, joka olin sijalla 14, vertailulukujen välinen ero oli kutistunut noin 300:ksi. Hetkeä aikaisemmin se oli ollut 3000. Siinä välissä ääntenlaskenta oli edennyt vain kaksi prosenttiyksikköä. Toisin sanoen vihreät olivat tosi nopeassa nousussa. Tuossa vaiheessa olin jo aivan varma, että vihreät saavat toisen paikan. Ja heti kun laskenta oli taas nytkähtänyt seuraavat pari prosenttiyksikköä eteenpäin, nimeni oli noussut läpimenneiden joukkoon.

Nyt saattoi jo ruveta hihkumaan, hyppimään ja halaamaan Heidiä ja Annia. Jäljellä oli enää Helsingin ja Uudenmaan ääniä, joten oli aivan selvä, että vihreiden kannatusosuus ei enää ainakaan laske.

Loppuilta olikin sitten yhtä riemujuhlaa. Meteli vihreiden vaalivalvojaisissa oli korviahuumaava. Kiitos myös kaikille teille, jotka olitte paikalla jakamassa ilomme, niin Helsingin vaalivalvojaisissa kuin muillakin paikkakunnilla!

Kiitos- ja onnittelupuheista Vihreiden vaalivalvojaisissa paras oli, kun Johanna Sumuvuori piti puheen Anni Sinnemäen äänellä.

Joskus yöllä sain pyynnön soittaa MTV3:n aamutelevisioon vähän aamuseitsemän jälkeen ja mennä paikalle Ylen aamutelkkariin kello 7.40:ksi. Yöuni jäi siis lyhyenlaiseksi, mutta silti olo tuntui aamulla ihmeen virkeältä. Ennen kuin olin ehtinyt lähteä Pasilasta, minut tilattiin jo Tampereelle paikallistelevision, alueradion ja Aamulehden haastatteluihin.

Polkupyöräni oli Tampereen rautatieaseman takana Veturitorilla. Olin jättänyt sen sinne lauantaina puolen päivän aikaan, kun olin kiitänyt Annikin runofestivaalilta junalle, ehtiäkseni Espoon Isoon Omenaan, jossa joukko vihreitä ehdokkaita oli esittäytymässä. Pyöräni oli säilynyt hyvässä kunnossa ja vihreä kypäräkin oli tallella.

Tapasin Aamulehden toimittajan Tammelantorilla. Torilla ja pyörämatkalla sinne tuntui että melkein joka toinen onnitteli, tutut ja tuntemattomat. Se tuntui tosi mukavalta, kotikaupunki on aina kotikaupunki!

Tammelantorilta ostin polkupyöräni täyteen kesäkukkia ja läksin pyöräilemään kotiin. Polkiessani annoin vielä puhelimessa haastattelun Tamperelainen-lehdelle. Kun lopetimme, kerroin että olen pyörän kanssa Pyynikintorin nurkalla, ylisuuressa kukkalastissa. Tamperelaisen toimittaja pyysi odottamaan, hän halusi kuvan minusta ja kukkalastistani. Kello oli melkein 15, kun pääsin kotipihalle syömään lounaaksi kaikenlaista, mitä jääkaapista sattui löytymään. Siinä vaiheessa alkoikin jo väsyttää oikein kunnolla.

Jossain vaiheessa sain vielä tietää, että olin voittanut Ylen vaalikoneen yhteydessä pidetyn EU-aiheisten vitsien kilpailun. Voitin niukasti Jyrki Kasvin. Itse asiassa mieheni Jukka oli huomannut pari viikkoa sitten, että vitsikilpailua johtava teksti näytti tutulta, ja kun hän klikkasi kyseisen ehdokkaan tietoja, löysi minut. Pari päivää ennen vaaleja huomasin olevani edelleen johdossa ja että seuraavina tulevat Jyrki Kasvi ja Sirpa Pietikäinen. En viitsinyt vinkata asiasta Jyrkille, ajattelin että hän vielä mobilisoi nörttikampanjan äänestämään itseään.

Näissä vaaleissa vihreät siis säilyttivät ja vahvistivat asemansa Suomen neljänneksi suurimpana puolueena. Vasta Aamulehdestä luin, että Tampereella vihreät olivat nousseet jopa demarien ohi, toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Se on kyllä jotakin. Muistanpa, kun reilut 24 vuotta sitten ensimmäinen vihreä valtuustoryhmä aloitti työnsä Tampereen valtuustossa. Silloiset demari- ja kokoomuskihot näyttivät ajattelevan, että kun vain ovat vihreille tarpeeksi ilkeitä, niin vihreät häipyvät näyttämöltä. Ei se ihan niin käynyt.

Ja koko Pirkanmaalla olemme ohittaneet kannatuksessa Keskustan. Demarien ohi vihreät menivät Helsingissä ja Espoossa, kuten viime syksyn kunnallisvaaleissakin, mutta sen lisäksi myös ainakin Turussa, Joensuussa ja Kirkkonummella.

Ja mikä parasta, koko Euroopan parlamentin vihreä ryhmä näyttää kasvattavan kokoaan ainakin kymmenellä jäsenellä. Ruotsinkin vihreiden paikkaluku kasvoi yhdestä kahteen. Meillä on nyt siis parlamentin vihreän ryhmän sisällä suomalainen vihreä ryhmä, ja myös kokoaan kasvattanut pohjoismainen vihreä ryhmä.
Tästä on hyvä jatkaa!