“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Maastoon

Läksimme maastoon puolen päivän maissa. Aamu meni rinkkaan mukaan pakattavien ja autoon jätettävien tavaroiden lopulliseen valikointiin. Menimme hotellilta vaelluspolun päähän laiskasti taksilla. Kuljettaja sanoi olevansa Nuorgamista ja kertoi, että siellä tunturikoivikot ovat karmean näköisiä, tunturimittarin tai hallamittarin toukat ovat syöneet koivikot mustiksi laajoilta alueilta.

Laiska elämä loppui siihen, kun taksi jätti meidät. Polku nousi heti jyrkästi ylöspäin Tenolta, ensimmäinen nousu oli noin 150 metriä. Kuten aina, alku tuntui tosi raskaalta. Minulla oli varsinaisten vaelluskamojen lisäksi vielä ylimääräinen kassillinen tuoremuonaa, jota en ollut raatsinut jättää pilaantumaan. Onneksi Jukkakin halusi pitää taukoja aika tiheään.

Kun olimme nousseet vedenjakajan yli, Jukka sanoi, että voisimme pitää kahvitauon heti, kun löydämme vettä. Mutta siitä hetkestä kesti noin kaksi ja puoli tuntia ennenkuin vettä löytyi, löysimme sitä vasta Levsejokkasta. Kartan mukaan matkan varrella olisi pitänyt olla joen sivupuroja, mutta eivätpä osuneet kohdalle. Tuoremuonakassi oli tarpeeseen, siinä olikin varmaan kilo omenoita ja toinen kilo tomaatteja. Niistä saimme nestettä, en tiedä miten meidän olisi muutoin käynyt rinkat selässä kuumana päivänä.

Jukka tuumaili, että maasto näytti kovin erilaiselta kuin millaiseksi hän muistaa sen 15 vuoden takaisilta vaelluksiltaan. Silloin oli kuulemma paljon aukeampaa, nyt oli tiheää koivikkoa vaikka kuinka paljon. Mietimme, onko koivikko levinnyt sinne missä ennen oli paljakkaa ja kieliikö tämäkin ilmastonmuutoksesta.

Reilut 6 tuntia kuljettuamme pääsimme Levsejärvelle, joka on Jukalle tuttu paikka. Hänelle tuttu “biitsikin” eli hiekkaranta oli paikallaan. Leiriydyimme sinne. Pystytimme teltan heti, koska näytti alkavan sataa.