Venäläisten maakaupat

1995 alkaneen EU-jäsenyyden myötä Suomella oli velvollisuus avata kiinteistökaupat EU-kansalaisille. Virkamiesvalmistelussa katsottiin, että on turhaa byrokratiaa vaatia lupia muidenkaan maiden kansalaisilta, koska niiden kohdalla ei ollut ilmennyt ongelmia, vaan haetut luvat oli kaikki myönnetty. Asia valmisteltiin ympäristöministeriössä, mutta en asiaa erityisesti linjannut. Kiinteistökauppoja koskeva laki oli isossa pinossa lakimuutoksia, jotka piti tehdä EU-jäsenyyssopimuksen antaman siirtymäajan eli 31.12.1999 loppuun mennessä. Asia meni yksimielisesti hallituksessa ja keskustelutta eduskunnassa. Silloinhan pelättiin lähinnä, että saksalaiset tulevat ja ostavat Suomen rannat.
Vuoden 1999 loppupuoliskon Suomi oli ensimmäistä kertaa EUn puheenjohtajamaa ja koko hallituksen ajasta ja energiasta meni iso osa siihen, että puheenjohtajuus hoidetaan kunnialla. Tämä koski myös minua, jouduin matkustamaan eri puolilla maailmaa puhumassa ja neuvottelemassa EUn edustajana sekä ympäristöön että kehitysyhteistyöhön liittyvissä kansainvälisissä neuvotteluissa, koska olin nuo 6 kuukautta sekä EUn ympäristöministerineuvoston että kehitysyhteistyöneuvoston puheenjohtaja. Jouduin EUn puolella johtamaan muun muassa neuvottelut Cotonoun sopimuksesta (ennen Lomé-sopimus) EUn ja yli 70 kehitysmaan välillä.
Vuoden 1999 jälkeen tilanne on täysin muuttunut. Olen sitä mieltä, että EUn ulkopuolisten maiden osalta Suomi voisi siirtyä vastavuoroisuuteen. Tämä tarkoittaisi, että kiinteistöjä voisivat Suomessa vapaasti ostaa niiden maiden kansalaiset, joiden kotimaassa suomalaisilla on sama oikeus, mutta muilta vaadittaisiin maan/kiinteistön ostoon erillinen lupa.
Täydennys keväällä 2019: Eduskunta on 26.2.2019 yksimielisesti hyväksynyt lakimuutokset, joilla ulkomaalaisten kiinteistönomistusta strategisesti tärkeiksi arvioitujen kohteiden lähistöllä rajoitetaan.