Loisketta lobbauksesta
Aamu alkoi varhain. Olin ensin aamutelkkarissa keskustelemassa syksyn ilmastokokouksista, tämä jo ennen seitsemää. Kahdeksan jälkeen olin radiossa, Ylen ykkösaamussa, keskustelemassa lobbauksesta kollegani Alex Stubbin kanssa.
Alex tuntuu olevan närkästynyt siitä, että olin viime lauantaina puoluevaltuuskunnassa siteerannut hänen lobbausta käsittelevää kolumniaan ja että STT oli referoinut puhettani. Sitähän en tietenkään päätä, mitä STT pitää uutisen arvoisena. Mutta kolumni (europarlamentin tiedotustoimiston kuukauden meppikynä 7.9.) oli minusta suoraan sanoen aivan ällistyttävä ja antoi lobbauksesta tosi ruusuisen kuvan. Alex sanoi muun muassa että ”valheita tai vääristynyttä informaatiota en ole kuullut kenenkään lobbareilta saaneen”. Minä kyllä olen. Esimerkiksi olen omin korvin kuullut makeisteollisuuden lobbarien väittävän, ettei kasvavalla sokerin syönnillä ole mitään yhteyttä yhä yleistyvään lasten ylipainoon ja ettei mainonnalla ole mitään vaikutusta ihmisten elintarvikeostoksiin. Tämä siis kun käsiteltiin harhaanjohtavien terveellisyysväitteiden kieltämistä elintarvikemarkkinoinnissa. Olen kuullut autoteollisuuden lobbarien väittävän kivenkovaan, ettei ilman saasteiden päiväraja-arvojen ylityksillä ole terveyteen mitään vaikutusta (vaikka sairaaloissa tiedetään ihan hyvin, että sydänpotilaiden määrä kasvaa silloin kun ilman saasteissa on ollut päivän parin piikki). Tämä siis ilmanlaatudirektiiviä käsiteltäessä. Ja eipä siitä ole kauan kun Porschen toimitusjohtaja väitti autojen hiilidioksidipäästörajoituksia fysiikan lakien vastaisiksi. Ja olenpa kuullut metsäteollisuuden edustajien väittävän, että EU:n uusiutuvan energian tavoitteet pakottavat Euroopan metsien hakkaamiseen.
Minusta lobbaukselle pitää saada pelisäännöt ja pian, vapaaehtoiset säännöt eivät riitä. On häpeä, että USA:ssa lobbausta säätelevät lait ovat paljon tiukempia kuin EU:ssa.
Pitäisi ensinnäkin säätää, että Europarlamenttiin ja komission virkamiesten puheille voivat edustajiaan lähettää vain sellaiset lobbausorganisaatiot, jotka julkistavat rahoittajansa ja ne asiat, joihin he pyrkivät vaikuttamaan. Toiseksi pitäisi säätää, että kunkin asian raportööri ja varjorapotööri julkistavat listan lobbareista joita tapaavat kyseisen päätöksen valmistelussa. Raportöörillä ja varjoraportööreillähän on hyvin suuri valta, monissa asioissa he käytännössä neuvottelevat parlamentin päätöksen. Siksi on tärkeää, että heillä on ainakin julkinen paine tavata tasapuolisesti eri osapuolten edustajia. Kolmanneksi pitäisi luoda parlamentin omat jääviyssäännöt. Kenenkään mepin ei pitäisi voida toimia raportöörinä asiassa, jossa hänellä itsellään, hänen siviilityönantajallaan, lähisukulaisellaan tai vaalirahoittajallaan on huomattava taloudellinen intressi.
Matkalla Strasbourgiin luin tapani mukaan ison kasan kotiin kertyneitä lehtiä. Yhdessä vanhassa Aamulehdessä oli oivaltava sitaatti: ”Sähkö on näkymätöntä, siksi tuhlaamme sitä kodeissamme niin paljon.” Varmaan tuntuisi aika toisenlaiselta tuhlata sähköä jos näkisimme esimerkiksi sen kivihiili- tai turvekasan, joka kuluu sähkön tuottamiseen, tai jos näkisimme muodostuvan ydinjätteen määrän.
Strasbourgissa on nyt lämpimämpää kuin edellisellä täysistuntoviikolla syyskuun alussa.