Lobbaus ja korruptio

Hesarin sunnuntainumero yllättää kahdellakin kiinnostavalla kokonaisuudella. Taloussivuilla on iso juttu suomalaisesta korruptiosta. Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen sanoo: ”Rakenteellinen korruptio on lahjontaa paljon suurempi ongelma. Erityisesti kunnalliset luottamusmiehet toimivat usein kyseenalaisesti ja vastoin yleistä etua henkilökohtaisten suhteidensa perusteella.”

Niinpä. Muistanpa, kun 80-luvulla Tampereella yritin kyseenalaistaa sitä, että pankinjohtaja toimii valtuuston puheenjohtajana. Sitä pidettiin tosi huonona käytöksenä. Ja tuleepa mieleen kysymys, pitäisikö joku ulkomaalainen sitä lahjontana, että Sinikka Mönkäreelle, joka kauppa- ja teollisuusministerinä junaili eduskunnassa läpi ydinvoimapäätöksen, pari vuotta myöhemmin järjestettiin hyväpalkkainen eläkevirka Raha-automaattiyhdistyksen johtajana.

Sunnuntaisivuilla on vielä juttu lobbauksesta. Se kertoo jopa Wall Street Journalin kiinnittäneen muutama vuosi sitten huomiota siihen, että rahanpesudirektiivin käsittelyssä Pia-Noora Kauppi oli tehnyt siihen muutosesityksiä, jotka olivat suoraan rahoitusalan järjestöjen kynästä. Kauppi puolustautuu sillä, että jättävät vihreätkin ympäristöjärjestöjen muotoilemia muutosehdotuksia.

Osoittaa tosi hämärtynyttä todellisuuskäsitystä verrata ympäristöjärjestöjä firmoihin. Firmat, jotka lobbaavat lainsäätäjiä, yrittävät saada lait muotoiltua omien taloudellisten etujensa mukaisiksi. Ympäristöjärjestöt ajavat ympäristön ja terveyden asiaa. Eivät ne hyödy taloudellisesti esimerkiksi ilmansaasterajojen tai autojen päästönormien tiukentamisesta, siitä hyötyy meidän kaikkien terveys. Tosin itse en pidä hyvänä toimintana myöskään ympäristöjärjestöjen muutosehdotusten kopiointia sellaisenaan, kansanedustajan pitää aina itse ajatella läpi se, mitä ehdottaa. Euroopan parlamentissa näkee kyllä sellaistakin, että meppi on tehnyt muutosehdotuksen, jota ei osaa itse selittää. Viimeistään tuolloin paljastuu, että teksti on suoraan joltakulta lobbarilta.