“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Lobbauksen ristitulessa

Kaleva 11.10.2007

Yhdysvalloissa puhkesi jokin aika sitten mahtava skandaali, kun tunnettu lobbari Abramoff kärysi siitä, että oli lahjonut useita poliitikkoja. Vyyhden jäljille päästiin, koska USA:ssa laki vaatii lobbausta harjoittavia ilmoittamaan julkiseen rekisteriin rahoituslähteensä, asiakkaansa ja päätökset, joihin ne pyrkivät vaikuttamaan.

EU:ssa vastaavaa lakia ei ole, vaikka Bryssel on Washingtonin jälkeen maailman toiseksi suurin lobbarien keskittymä. Brysselissä arvioidaan olevan 13 – 20 000 lobbaria. Lobbareita, jotka on akkreditoitu Europarlamenttiin, eli he saavat vapaasti tulla ja mennä sinne, on 5000 eli seitsemän per meppi. Valtaosa eli 70 % on firmojen palveluksessa.

EU-päätöksenteon merkitys ja Europarlamentin valta ovat kasvaneet, mutta lobbausta koskevat säännöt ovat jääneet ajasta jälkeen.

Jos meppi on jäsenenä valiokunnassa, joka käsittelee varsinaisia lakeja eikä vain mielipideluontoisia päätöslauselmia, hänelle sataa tapaamispyyntöjä sekä kutsuja aterioille.

Kuuluu demokratiaan, että päättäjien puheille saa pyrkiä, edustipa sitten suurta tai pientä yritystä, teollisuusliittoa, ammattiliittoa, ympäristö- tai kuluttajajärjestöä, kuntaa tai maakuntaliittoa. Europarlamentissa raha kuitenkin ratkaisee nykyisin liikaa.

Tietotulvassa sanomansa saa tehokkaimmin perille kasvotusten. Etulyöntiasemassa ovat tahot, joilla on varaa palkata useita lobbareita tapaamaan päättäjiä yksi kerrallaan tai tarjota lounaita ja illallisia. Tähän pystyvät lähinnä yritykset. Ympäristö- ja kuluttajajärjestöjen lobbaus on lähinnä sähköpostien lähettämistä.

Ammattilobbarit tietävät, keihin ottaa yhteyttä ja milloin. He toimittavat mepeille valmiiksi lakipykäliksi muotoiltuja muutosehdotuksia.

Lobbari ei aina kerro rehellisesti ketä edustaa. Viime syksynä Brysselissä toimintansa aloittanut "Cancer United" -järjestö ilmoitti edustavansa syöpälääkäreitä ja -potilaita. Sittemmin paljastui, että sen takana olikin suuri lääkefirma.

Usein lobbauskampanja, jota tehdään taiten ja isolla voimalla, vaikuttaa. Kun Europarlamentti käsitteli sitä, millä ehdoin elintarvikkeita saa markkinoida terveellisinä, karkki- ja roskaruokateollisuus onnistui. Asian ensimmäisessä käsittelyssä parlamentin enemmistö (konservatiivit, liberaalit ja osa demareista) äänesti sen puolesta, että rasvapommeja sekä tönkkösuolattuja ja -sokeroituja tuotteita saisi mainostaa esimerkiksi kuitu- tai vitamiinipitoisina. Lopullinen päätös oli kuitenkin järkevä – kiitos EU:n ministerineuvoston ja terveysministerien.

EU:n kemikaalilainsäädäntöä käsiteltäessä kemian teollisuuden lobbarit melkein asuivat parlamentissa. Kutsuja satoi niin, että olisin koko syksyn voinut syödä kaikki ateriani lobbarien laskuun, jos olisin halunnut. (En todellakaan halunnut.) Parlamentti poistikin yli 10 000 markkinoilla olevaa kemikaalia pakollisten testausvaatimusten piiristä. Tosin parlamentti myös tiukensi lakia toisessa kohdassa.

Lobbauksen keskeisiä ongelmia ovat avoimuuden ja jääviyssääntöjen puute. EU:ssa tulisikin perustaa vastaava pakollinen lobbarirekisteri kuin USA:ssa.

Meppi saa huomattavan henkilökohtaisen vaikutusvallan, kun pääsee jonkin päätöksen esittelijäksi eli raportööriksi. Usein esittelijä ja neuvotteluissa muita poliittisia ryhmiä edustavat varjoesittelijät ratkaisevat suuren osan päätöksen yksityiskohdista. Heidän tulisi aina tehdä julkinen lista siitä, keitä ammattilobbareita he tapaavat päätöstä valmistellessaan ja myös arkistoida näiltä saamansa ehdotukset.

Lisäksi tulisi tehdä jääviyssäännöt. Europarlamentin esittelijäksi tai varjoesittelijäksi ei pitäisi päästä asiassa, joka liippaa omaa, lähisukulaisen, siviilityönantajan tai vaalirahoittajan taloudellista etua.