Lobbaukselle pelisäännöt
Lobbarit saavat palkkansa siitä, että yrittävät vaikuttaa yhteiskunnan päätöksentekoon. He ovat vaikuttamisen ammattilaisia. Bryssel on Washingtonin jälkeen maailman toiseksi suurin lobbarien keskittymä. Brysselissä arvioidaan olevan 13 – 20 000 lobbaria. Lobbareita, jotka on akkreditoitu Europarlamenttiin, eli he saavat vapaasti tulla ja mennä Europarlamentin ovesta sisään, on 5000 eli noin seitsemän per meppi.
Valtaosa eli 70 % on firmojen palveluksessa. Loput edustavat esimerkiksi kansalaisjärjestöjä, kuten kuluttaja- tai ympäristöjärjestöjä, ammattiliittoja tai potilasyhdistyksiä.
EU-päätöksenteon merkitys ja Europarlamentin valta ovat kasvaneet ja lobbausta koskevat säännöt ovat jääneet ajasta jälkeen. Vihreät ovat ajaneet lobbauksen sääntöjen tiukentamista, esimerkiksi USA:n mallin mukaista pakollista rekisteriä, johon lobbaustahojen tulee ilmoittaa lobbausbudjettinsa ja asiakkaansa sekä se, mihin päätöksiin he pyrkivät vaikuttamaan.
Vihreä ryhmä teetti keväällä 2008 tutkija Mary Craigilla selvityksen siitä, kuinka paljon Europarlamentissa tehtiin kemianteollisuuden masinoimia muutosehdotuksia, kun käsiteltiin EU:n uutta kemikaalilakia eli REACH:ia. Tulosten mukaan jopa ympäristövaliokunnassa lähes puolet meppien nimissään jättämistä muutosehdotuksista oli joko sanasta sanaan tai tavoitteiltaan kemian teollisuuden ehdotusten mukaisia.
EPP-ryhmä, johon kuuluvat muun muassa suomalaiset kokoomusmepit, jätti eniten kemianteollisuuden masinoimia muutosehdotuksia. Mutta myös liberaali- ja demariryhmien jäsenet tekivät nimissään ehdotuksia, jotka joko sisällöltään tai sanasta sanaan vastasivat kemianteollisuuden lobbausmateriaaleja. (Ks. Craigin tapaustutkimus s.38 ja 41).
Europarlamentissa lobbareita on ohjannut vain yleisluontoinen käyttäytymisohje, jonka hyväksyminen on kulkuluvan ehtona. Mutta vastaavaa kirjallista ilmoitusta lobbausyrityksen asiakkaista ja rahoituksesta, joka Yhdysvalloissa vaaditaan, ei ole edellytetty. Komissio ehdotti vapaaehtoisen lobbarirekisterin perustamista. Parlamentin kannanottoa asiasta valmisteli Alexander Stubb, mutta hän siirtyi kesken asian käsittelyä Suomen ulkoministeriksi. Mietinnössä esitettiin komission kantaa mukaillen, että perustettaisiin vapaaehtoinen rekisteri lobbareille. Täysistunnossa parlamentti kuitenkin äänesti pakollisen rekisterin puolesta. Mietinnön hyväksymisen jälkeen komissio on perustanut kuitenkin vain vapaaehtoisen rekisterin.
Komission rekisterissä on lukuisia ongelmia. Rekisteröitymisen vapaaehtoisuuden takia vuonna 2010 keväällä julkaistun tutkimuksen mukaan Brysselissä toimivista lobbausyrityksistä vain 40 % on rekisterissä. Todellinen kirjautumisprosentti on todennäköisesti pienempi, koska rekisteriin on kirjautunut myös lobbariryhmiä, jotka toimivat vain jäsenmaissa eivätkä EU-politiikassa. Nämä ryhmät eivät oikeastaan kuuluisi rekisteriin, mutta ovat rekisteröityneet komission antaman sekavan ohjeistuksen takia. Tietyt tärkeät lobbariryhmät, kuten ajatushautomot ja lakitoimistot, ovat boikotoineet rekisteriä. Lakitoimistot vetoavat siihen, että niiden asiakkailla on yksityisyyden suoja. Lobbauksessa on kuitenkin tuskin koskaan kyse siitä, että lakitoimisto antaisi asiakkaalleen lainopillisia neuvoja, joten yksityisyyden suojan ei pitäisi olla voimassa. Ajatushautomot taas eivät suostu myöntämään olevansa lobbareita, vaan väittävät tuottavansa puolueetonta tietoa. Lähes aina ajatushautomon toimintaa rahoittaa kuitenkin jokin muu taho kuin Euroopan parlamentti tai komissio.
Vaikka lobbausorganisaatio olisikin rekisteröitynyt, se ei vielä tarkoita, että sen toiminnasta tulisi läpinäkyvää. Tämän mahdollistaa rekisterin epätarkkuus. Rekisteröityessään organisaation on ilmoitettava, mitä tahoja sillä on asiakkaanaan. Tietoja on kuitenkin lähes mahdotonta varmistaa ja osa asiakkaista on helppo jättää ilmoittamatta. Rekisteröitymisen yhteydessä organisaation on myös ilmoitettava liikevaihtonsa ja annettava summittainen luku siitä, kuinka paljon jokainen asiakas maksaa lobbauspalveluista. Komissio edellyttää kuitenkin vain, että ilmoitetaan jokaisen asiakkaan osuus organisaation liikevaihdosta. Suurimmalla osalla yrityksistä kaikki asiakkaat osuvat kategoriaan <10 % liikevaihdosta ja tämä ilmoitetaan rekisteriin. Tällaisista tiedoista on kuitenkin vaikea päätellä, kuinka paljon lobbari tekee eri asiakkailleen töitä. Ongelma on myös se, että rekisteriin ei tarvitse ilmoittaa niiden henkilöiden nimiä, jotka lobbausta tekevät.
Tällä hetkellä on perustettu työryhmä valmistelemaan komission rekisterin ja parlamentin kulkuluparekisterin yhdistämistä vuoden 2011 kesäkuuhun mennessä. Tähän rekisteriin liittyminen olisi edellytyksenä kulkuluvan saamiselle parlamentin ja komission tiloihin. Tämä on jo edistystä, mutta rekisteristä on tultava yksiselitteisesti pakollinen ja sieltä on löydyttävä kaikkien lobbareiden nimet. Lisäksi on saatava aikaan muutos taloustietojen ilmoittamiselle. Tietoja ei pitäisi voida ilmoittaa epämääräisinä prosentteina vaan asiakkaiden lobbauspalveluista maksamat todelliset palkkiot on saatava selville rekisteristä.
Lisätietoja:
Entisen Stubbin mietinnön äänestystulokset
Tiedote 08.05.2008, Satu Hassi
Vihreän ryhmän lehdistötiedote 15.04.2008
Vihreän ryhmän lehdistötiedote 15.04.2008
Stubbin mietintöesitys (rtf-dokumentti)
Satu Hassin kolumni Kalevassa 11.10.2007
Stubbin haastattelu Euobserverissa 24.1.2008
Muuta lobbaukseen liittyvää:
Vihreän ryhmän lobbaus-seminaarin materiaalit 15.04.2008
Ohjelma (word-tiedosto) »
Tristan Hamelin tutkimus »
Mary Craigin tapaustutkimus »
Alter:n esitys (ppt-tiedosto) täältä »
Satu Hassin esitys (ppt-tiedosto) täältä »