“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Leluankka

Suomen mediassa on lähtenyt kiertämään uutinen “ilmapallodirektiivistä”, joka kieltäisi ilmapallojen puhaltamisen alle 8-vuotiailta lapsilta. Kuten mehukkaat uutiset niin usein, tämä on ankka, sanoisinko leluankka, tai ankkapallo.

 

“Ilmapallodirektiiviä” ei ole. Leludirektiivikään ei tällaista kohtaa sisällä. Sen sijaan EU-komission viime huhtikuussa antamat tarkemmat ohjeet teollisuudelle sanovat, että ilmapallopakkauksiin pitää panna tarra, jossa sanotaan, että alle 8-vuotiaiden tulee leikkiä ilmapalloilla vain aikuisen valvonnan alaisena. Se, välittävätkö lasten vanhemmat tästä, jää heidän omaan harkintaansa.

 

Ilmapallojen puhaltelua ei kielletä keneltäkään. Kyseessä on vastaavanlainen varoitusmerkintä kuin monissa muovipakkauksista löytyvä teksti, joka varoittaa antamasta muovia pikkulasten käsiin, jotta nämä eivät tukehtuisi muoviin. Tällaisia tukehtumisiahan on oikeasti sattunut. Ja ainakin minun lapseni olisivat konttausikäisinä tukehtuneet parikin kertaa, ellen olisi ajoissa huomannut heidän panneen suuhunsa jotain, joka tukki henkitorven, ja nostanut heitä jaloista ilmaan niin että mytty saatiin ulos.

 

Leludirektiivi uusittiin vuonna 2008, edellisen parlamentin kaudella. Sitä ennen leludirektiivi olikin ollut tosi löysä. Se sanoi suunnilleen vain että lelut eivät saa aiheuttaa lapsille vaaraa. Jäi teollisuuden tulkittavaksi mitä tämä käytännössä tarkoittaa.

 

Ja teollisuushan pani leluihin muun muassa kaikenlaisia terveydelle vaarallisia kemikaaleja. Erillisellä lailla kiellettiin ftalaatit pikkulasten leluista vasta 2004. Sitäkin teollisuus pitkään vastusti, uhkasi huimilla kustannuksilla ynnä muulla.

 

Muovin pehmentämiseen käytetyt ftalaatit on kauan tiedetty ihmisen hormonitoimintaa häiritseviksi ja pehmeissä muoviesineissä, esimerkiksi pehmeästä muovista tehdyissä leluissa niitä on saattanut olla jopa 20-30 prosenttia. Yleinen ohje, etteivät lelut saa aiheuttaa vaaraa, ei saanut teollisuutta luopumaan niistä vaan tarvittiin erillinen laki.

 

Direktiivin uusimiseen vaikuttivat myös skandaalit. Esimerkiksi Kiinassa valmistetuista leluista, kuten Barbie-nukeista, löytyi raskasmetalleja ja muuta vastaavaa.

 

Vuonna 2008 saatiin valmiiksi päätöksenteko uudistuksesta, joka paransi lelujen turvallisuutta monin tavoin. Itseäni uudistuksessa ilahdutti erityisesti se, että siinä kiellettiin CMR-kemikaalien eli syöpää, geenimuutoksia ja hedelmättömyyttä aiheuttavien (carsinogenic, mutagenic, reprotoxic) kemikaalien käyttö leluissa. Raskasmetallirajoja tiukennettiin. Direktiivissä täsmennettiin myös vaatimuksia pakkausmerkinnöille ja varoituksille.

 

Tämänpäiväisen kohu-uutisen taustalla olevassa komission 5. huhtikuuta 2011 hyväksymässä ohjeessa leluteollisuudelle sanotaan sivulla 36, että leludirektiivin 18. artiklan mukaan on tehtävä riskinarviointi lelun riskien arvioimiseksi. Lelu pitää suunnitella tavalla, joka eliminoi niin monta riskiä kuin mahdollista, ja jäännösriski minimoida hyväksyttävälle tasolle. Jäännösriski pitää kuvata asianmukaisilla varoituksilla ja käyttöohjeilla. Esimerkiksi vesilelujen suunnittelulla ei voida täysin eliminoida hukkumisriskiä. Siksi [lapsia] valvovia henkilöitä pitää informoida, että lelua tulee käyttää matalassa vedessä ja aikuisen valvonnassa. Ilmapalloissa tulee olla varoitus, että alle 8-vuotiaita lapsia tulee valvoa ja rikki menneet pallot hävittää.

 

Olen saanut tänään kunniaa yhtenä leludirektiiviä vastaan äänestäneistä sankareista. Valitan, minun on pakko kertoa, että tarkoitukseni on ollut äänestää direktiivin puolesta, eli minulle on tässä äänestyksessä sattunut virhe, jota en näköjään ole silloin aikoinaan huomannut ja korjannut. Mutta tulipahan näinkin selville. EU-parlamentin istunnoissa on tavallista, että äänestyksiä on peräkkäin kymmeniä, jopa toista sataa, joskus useitakin satoja. Valitettavasti pitkissä äänestyksissä tulee joskus virheitä, minulle ainakin.

 

Komission ohje englanniksi:

“According to article 18 of the TSD a Risk/Hazard assessment shall be carried out to determine the risks/hazards of a toy. The toy should be designed in such a way that as many hazards as possible are eliminated or that residual risk is minimized to an acceptable level. The residual risks should be described through adequate warnings and/or instructions for use. E.g. the risk of drowning presented by aquatic toys can not be 100% eliminated by the design of the toy. Therefore supervisors should be informed that the toy shall be used in shallow water and under supervision of an adult. For latex balloons there must be a warning that children under 8 years must be supervised and broken balloons should be discarded.”