Kypros ja veroparatiisit

Asiat näyttävät erilaisilta eri maista katsottuna. Vaikka tiedän tämän, silti olen Kypros-kommentteja lukiessani hämmästellyt, miten perin eri tavoin samat asiat voidaan tulkita.
Lehdissä haastatellut kyproslaiset tuntuvat kokevan maansa eurooppalaisen salaliiton uhriksi. Yhden mielestä muu Eurooppa haluaa kaapata Kyproksen läheltä löytyneet kaasuesiintymät. Toisen mielestä heidät halutaan pakottaa saaren pohjoisosan turkkilaisten valtaan, kolmannen mielestä heidät yksinkertaisesti halutaan ryövätä.
Vaikka kuinka yrittäisi eläytyä tavallisten kyproslaisten tuskaan, kun sekä omat että koko maan tulevaisuus näyttää epävarmalta, nämä tulkinnat tuntuvat silti eriskummallisilta. En usko, että kukaan suomalainen tietää moisia juonia punoneensa, olipa sitten rivikansalainen tai päättäjä.
Toisenlainen versio Kyproksen talouskurimuksen syistä on, että saarivaltio päätti elää toisten siivellä, ryhtyi veroparatiisiksi ja kasinoksi, houkutteli yrityksiä kirjaamaan sinne rahojaan piiloon kotimaidensa verottajalta. Saari ryhtyi myös likaisen rahan pesupaikaksi ja turvasatamaksi venäläisille oligarkeille. Näin maan pankkisektori paisui seitsemän kertaa suuremmaksi kuin kansantuote. Kyproksen lainasivat liikaa rahaa Kreikan valtiolle. Kun Kreikan lainoja leikattiin osana maan pelastuspaketteja, Kyproksen pankit menivät kuralle, ja nyt on löysät pöksyissä. Maan presidentille oli tärkeintä suojella ökyrikkaita venäläisiä, siksi hän oli valmis leikkaamaan tavallisten tallettajien säästöjä, jotta Kypros saisi kasaan oman osuutensa pankkien pelastuspaketista. Vasta kun kansa ja parlamentti nousivat kapinaan, EUn talletussuojarajaa pienempien säästöjen rokottamisesta luovuttiin ja ökyrikkaiden maksuosuutta korotettiin.
Tämä oli vapaasti tiivistettynä viime viikon tiistain New York Timesin analyysin sanoma.
Muun Euroopan toimilla on kuitenkin osuutensa, eikä se johdu vain siitä, että Kyproksen pankit menettivät suuria summia Kreikan pelastustoimissa.
Kyproksen pankit ovat ulkopuolisten raharikkaiden silmissä näyttäneet oivallisilta turvasäilöiltä rikkauksille, koska maan valuutta on euro. Ei siis ole tarvinnut pelätä, että Kyproksen valuutta menettää arvonsa. Tämä on auttanut kyproslaisia pankkeja paisumaan suhteettoman suuriksi.
Samasta syystä, eli siksi että Kreikka on eurossa, Kreikan valtiolle lainaaminen näytti turvalliselta – vuoden 2010 alkuun asti. Tähän haksahtivat kyproslaisten lisäksi monen muunkinmaalaiset pankit, myös saksalaiset.
Yhteisvaluutta euro auttoi siis sekä Kreikan velkaantumista että Kyproksen pankkien paisumista ja riskinottoa pääsemään niin pitkälle kuin se meni.
Tämä ei poista kreikkalaisten eikä kyproslaisten päättäjien vastuuta. Mutta Kypros on uusi muistutus siitä, että yhteisvaluutta ei toimi pelkkien hyvää käytöstä lupaavien herrasmiessopimusten varassa, kuten euroa luotaessa ajateltiin.
Kypros-päätökset ovat myös esimakua EU:n pankkiunionista. Se ei tarkoita, että pankit voivat vapaasti ottaa riskejä ja Euroopan veronmaksajat kuittaavat laskun. Sen sijaan sössineet pankit voidaan tarvittaessa pilkkoa ja lakkauttaa, ja sijoittajat kantavat laskusta oman osuutensa.
Kyproksen tilanne muistuttaa myös veroparatiisien tuhoisasta vaikutuksesta. Julkisuudessa esiintyneiden arvioiden mukaan veroparatiiseissa saattaa olla jopa puolet maailman kaikesta varallisuudesta. Harva suuryritys enää maksaa veroja lainsäätäjän tarkoittamaan tapaan. Ne kirjaavat tulojaan veroparatiiseihin ja väistävät näin verottajan niissä maissa, joissa varsinaisesti toimivat.
Myös EU-maat Luxemburg ja Hollanti toimivat joiltakin osin veroparatiisien tavoin. Eikä veroparatiisien maantieteellinen sijainti kerro mitään, olipa se sitten Neitsytsaaret, Caymansaaret, Jersey tai Kypros. Oikeasti niiden liiketoimien naruja vedellään Lontoon Citystä, New Yorkista ja muista maailman finanssikeskuksista.
Veroparatiiseilla oli iso osuus tapahtumissa, jotka loivat syksyllä 2008 puhjenneen finanssikuplan. Sen kuplan puhkeamisen jälkimainingeista kärsimme vieläkin.
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman on ollut Suomessa viime aikoina esillä siksi, että on arvostellut Olli Rehniä ja EUn komission säästöpolitiikkaa. Mutta Krugman totesi toissa viikolla myös, että vuoden 2008 finanssikriisin jälkipyykissä veroparatiisit on jätetty lähestulkoon koskematta.
Veroparatiisit pitää saada kuriin. Kyse ei ole vain siitä, että huumeparonit ja asekauppiaat piilottavat niihin likaiset rahansa, eikä isojen firmojen verokikkailulta, joka nostaa tavallisten kansalaisten ja pienyritysten verotaakkaa. Kyse on myös siitä, että veroparatiisit heiluttavat koko maailman taloutta.
Jotta veroparatiiseihin saataisiin oikeasti rotia, ei riitä suunnata ankaraa katsetta Nikosiaan, pitää katsoa myös Luxemburgiin, Amsterdamiin, Lontooseen ja New Yorkiin.
Keskeisimmät asiat, jotka pitäisi saada aikaan, ovat seuraavat. EU:ssa pitää säätää vähimmäistasot yritys- ja pääomaveroille sekä ympäristöveroille, jotta firmat eivät voisi niin helposti ”suunnitella” kirjanpitoaan siten, että asiat kirjataan niihin maihin, joissa verotus on alhaisin. Näitä asioita koskeva päätöksenteko pitäisi myös tehdä helpommaksi, eli siirtää normaalin määräenemmistöpäätöksenteon piiriin, samanlaiseen päätöksentekoon kuin valtaosa muistakin asioista.
Tämän lisäksi EU-maiden veroviranomaisten tietovaihto useissa maissa toimivien yritysten verotuksesta pitäisi tehdä automaattiseksi. Nykyisinkin viranomaiset vaihtavat tietoja, mutta vain silloin kun joku keksii niitä pyytää, kun on epäilyä väärinkäytöksestä. Yritysten tulisi myös julkistaa se, paljonko ne maksavat veroja kuhunkin maahan. Tällöin myös media ja kansalaiset voisivat valvoa sitä, maksavatko ne veroja tosiasiallisiin toimintamaihinsa vai kikkailevatko ne maiden veroeroilla, esimerkiksi käyttämällä firman sisäistä siirtohinnoittelua.
Nykyisinhän kansainväliset suuryritykset maksavat voitoistaan veroja keskimäärin vain 5 %. Pienyritykset maksavat moninkertaisesti enemmän, samoin palkansaajat. Ellei verokeinottelua ja veroparatiiseja saada kuriin, tulee vain pahenemistaan pahenemaan se että rikkaimmat maksavat kevyimpiä veroja, eikä sosiaaliturvan, terveydenhoidon, koulujen ja päiväkotien menoleikkauksista tule loppua.