Kuumia uutisia
Ensin huolestuttavia uutisia. Elokuu oli kuumin kuukausi sinä noin 150 vuoden aikana, joina lämpötiloja on mitattu. Niin oli heinäkuukin. Yhdysvaltojen NASA:n mukaan ennätyskuumia kuukausia on ollut peräkkäin yksitoista.
Viime vuosi oli asteen lämpimämpi kuin esiteollinen aika. Tänä vuonna on lähennelty puolentoista asteen lämpenemistä. Merellinen lämpöaalto on vakavasti vahingoittanut Australian itäpuolen valtavaa korallialuetta.
Nämä kirjaimellisesti kuumat uutiset eivät ole keikkuneet lööpeissä, vaikka kyse voi olla tulevaisuutemme kannalta kaikkein ratkaisevimmasta asiasta.
Kun ilmasto viimeksi oli neljä-viisi astetta nykyistä kylmempi, Suomen peitti kahden kilometrin paksuinen jää. Jos ilmastonmuutosta ei saada hillittyä, maapallo voi nykyisten pikkulasten elinaikana lämmetä neljä astetta, eli voidaan joutua ilmastoon, jollaisesta ihmislajilla ei ole kokemusta.
Jos toimisimme järkevästi, ilmastonmuutoksen hillintä olisi kaikkialla puheenaihe numero yksi.
Sitten hyviä uutisia. Viime vuonna Pariisissa solmittu kattava ilmastosopimus on tulossa voimaan ennätysajassa, muun muassa Kiina ja USA ovat ratifioineet.
Monet suursijoittajat, kuten eläkeyhtiöt, ovat alkaneet irrottaa varojaan fossiiliosakkeista. Tuuli- ja aurinkoenergiatekniikan hinnat ovat pudonneet rajusti ja niihin investoidaan isosti ympäri maailmaa. Massatuotanto tulee edelleen alentamaan hintoja ja seuraavaksi sama tapahtuu akuille ja muille sähköenergian varastointiratkaisuille.
Aurinko- ja tuulivoima ovat halventuneet niin paljon, että useimmissa maissa ei enää kannata rakentaa muunlaista uutta sähköntuotantoa. Suomessakin talonomistaja, joka asentaa katolleen aurinkopaneelin, saa rahalleen paremman koron kuin sijoitusrahastoista.
Monissa maissa ja yrityksissä on havahduttu siihen, että ilmastonsuojelu on uuden liiketoiminnan ja työpaikkojen luomisen mahdollisuus.
Aurinkopaneelit, tuulivoima, sähkön varastointi ja älykkäät sähköverkot tulevat seuraavien 20-30 vuoden aikana mullistumaan koko tavan, jolla sähköä tuotetaan ja kulutetaan, vastaavasti kuin matkapuhelimet ja kannettavat älylaitteet ovat mullistaneet tiedonvälityksen viime 25 vuoden aikana.
Suomi on täynnä eteviä tietotekniikkanörttejä ja ympäristöteknologia on kasvanut metsäteollisuutta isommaksi teollisuudenalaksi. Meillä on kaikki edellytykset muuttaa ilmastonsuojelu suomalaisiksi työpaikoiksi ja vientituotteiksi.
Kolumni Suur-Tampere lehdessä 5.10. 2016