Kriisi ja identiteettikriisi

Talouskriisin lisäksi Euroopassa on meneillään identiteettikriisi, samoin rapakon takana. Noin 400 vuotta kestänyt eurooppalaisen kulttuurin ja sen haaraversojen, jollainen USA on, maailmanmahti on päättymässä.

Muutaman viime vuoden aikana Kiina on noussut maailman suurimmaksi hiilidioksidin tupruttajana, energian kuluttajana ja tuulivoimaan investoijana. Tuore tieto kertoo Kiinan kansantalouden kasvaneen ohi Japanin. Vain EU ja USA ovat vielä isompia.

Ennusteet siitä, kauanko kestää ennen kuin Kiinan talous nousee maailman suurimmaksi, vaihtelevat 10 ja 20 vuoden välillä. Kiinan teollisuus ei ole enää pelkkää määrää, vaan maasta on tulossa myös teknologian kehittäjä.

Presidentti Bushin kaudelta alkaen USA on velkaantunut massiivisesti ja Kiinasta on tullut suurin velkoja. Nyt Kiina on alkanut lainata rahaa myös talousvaikeuksissa oleville Euroopan maille.

Kysyin EU:n ”presidentin” eli neuvoston puheenjohtajan van Rompuyn kommenttia tästä, kun hän äskettäin kävi parlamentin vihreässä ryhmässä. Van Rompuy ei pitänyt asiaa kovinkaan kummoisena, Kiinalla on maailman suurin valuuttavaranto ja se etsii innolla sijoituskohteita muualtakin kuin USA:sta.

Minun silmissäni Kiinan muuttuminen EU-maiden velkojaksi näyttää silti historialliselta taitekohdalta.

Entä sitten? Joitakin kymmeniä vuosia sitten puhuttiin ”keltaisesta vaarasta” ja tarkoitettiin japanilaisten tuotteiden maihinnousua, Japanin vaikutusvallan nousua. Tämä on tapahtunut, mutta ei se meitä ole haitannut.

Toisaalta on vain reilua, että maailman väkirikkain maa on nousemassa myös mahtavimmaksi. Japanilla ja Kiinalla on kuitenkin se perusero, että Japanista tuli matkan varrella demokratia. Kiina sen sijaan on maailman suurin diktatuuri.

Samalla kukaan ei pysty sanomaan, miten kauan Kiinan johto pystyy kahlitsemaan sananvapautta ja ihmisoikeuksia. Mitä enemmän ihmisillä on tietoa sitä vaikeampi heitä on kahlita.

Myös taloudelliset napanuorat ovat molemminpuolisia. Kiina ei anna lainoja hyvän hyvyyttään, mutta tuskin myöskään pelkästään kiristysruuvia luodakseen, vaan koska sen oma etu on, että parhaat asiakkaat pysyvät kunnossa.

No, identiteettikriisin ohella meillä on ne akuutit talousongelmat, kuten hyvin tiedetään. Kun valtion ja pankkien ylivelkaantuminen osassa euroalueen maita on saanut koko valuutan natisemaan liitoksissaan, ajatus euroalueen päästämisestä hajoamaan voi tuntua houkuttelevalta.

Vaikka itse aikoinaan suhtauduin kriittisesti Suomen liittymiseen yhteisvaluuttaan, nyt on nyt. En todellakaan voi toivoa euron hajoamista. Siitä seuraava myllerrys olisi inhimillisesti kestämätön, ja seuraukset tuntuisivat rajuina myös meillä.

Silloin, kun euro synnytettiin, suhtauduin kriittisesti, koska tajusin ettei yhteinen valuutta pitemmän päälle toimi ilman yhteistä talouspolitiikkaa. Nyt se on nähty.

Periaatteessa inhoan politiikkaa, jossa yhdellä ratkaisulla pakotetaan tekemään myös toinen, jota muuten ei tehtäisi. Mutta toisaalta sen kannalta, että Eurooppa pärjää maailmassa, jossa Aasian mahti kasvaa, taloudellisen yhteistyön tiivistäminen EU-maiden kesken voi loppujen lopuksi olla hyvä asia.

Sellainen vapaamatkustajuus, jolla nykytilanteeseen on päädytty, on kyettävä estämään. Ja Kiinankin pitää lakata vaatimasta, että muut antavat sen pelata kehitysmaan säännöillä.

Kolumni FinUnionsin nettisivuilla 17.1.2011