Korhonen ja Seppälä yhteisrintamassa
Aamulla ympäristövaliokunnassa oli myrsky vesilasissa ennen budjettiäänestyksisä. Kiistan aiheena oli se, pannaanko EU:n elintarviketurvaviraston EFSA:n rahaa jäihin virastosta esiin pulpahtaneiden henkilöstöongelmien vuoksi. Loppujen lopuksi asia ei päätynyt edes äänestykseen, koska kyse oli niin sanotusta suullisesta muutosehdotuksesta, eli määräajan jälkeen jätetystä ehdotuksesta. Yksikin meppi voi estää sellaisen tulon käsittelyyn ja tällä kertaa sen esti italialainen Guido Sacconi. En tiedä, onko tällä tekemistä sen kanssa, että EFSA on Italiassa.
Listalla oli jälleen kerran terveydelle vaarallista kemikaalia koskeva asia. Tällä kertaa kyse oli dikloorimetaanista. Sitä käytetään maalinpoistoaineissa suurina pitoisuuksina. Opin, että aine on hyvin haihtuvaa ja terveydelle haitallista. Kun sitä levittää poistettavan maalin päälle, ainetta hengittää välittömästi yli turvarajojen, sittenkin vaikka tämä tapahtuisi ulkoilmassa. Pitäisi käyttää kaasunaamaria ja suojavaatetusta, mutta tätä ei tosielämässä tapahdu. Raportööri, ruotsalainen vihreä Carl Schlyter esitti, ettei ainetta saa jatkossa käyttää edes ammattikäytössä. Britannian hallitus oli lobannut tätä vastaan perusteenaan korvaavien aineiden kalleus. Hintalaskelmissa oli kuitenkin mukana vain itse kemikaalien hinnanero, ei suojavaatetuksen hintaa. Carl sanoi, että Britannian hallitus näin ollen lobbaa aineen laittoman käytön puolesta. Carlin mietintö hyväksyttiin äänin 55-3 ja 1 tyhjä.
Neuvottelu ITRE:n eli teollisuusvaliokunnan päästökauppalausunnosta jatkui. Korhola ja Seppänen istuivat vierekkäin kuin yhteisrintamana.
Tämä rintama ajoi edelleen ilmaisia päästöoikeuksia teollisuudelle. Nyt he myönsivät, että tämä voi johtaa ansiottomiin eli windfall-voittoihin, toisin sanoen siihen että päästöoikeuksien hinta laskutetaan asiakkailta vaikka firma ei itse ole niistä maksanut. Korhola ja Seppänen esittivät lääkkeeksi tähän, että komissio voisi periä windfall-voittoja käärineiltä firmoilta päästöoikeuksia takaisin, jos komissio pystyisi todistamaan ansiottomat voitot. Me muut totesimme, että tämä tarkoittaisi valtaisaa byrokratiaa, komission tarkastajat joutuisivat syynäämään päästökaupassa mukana olevien tuhansien firmojen koko kirjanpidon. Minä ihmettelin myös sitä, että aiemmin Korhola on perustellut ehdotustaan kansainvälisellä kilpailulla. Nyt hänelle ei kelvannut esittelijä Lena Ekin tarjoama malli, jossa olisi tiukennettu komission todistustaakkaa siitä, että jokin teollisuudenala EI kärsi kansainvälisessä kilpailussa. Epäsuorasti Korhola siis tunnustaa ajavansa ilmaisia päästöoikeuksia niillekin aloille, joiden kansainvälinen kilpailutilanne ei sitä perustele.