Kööpenhaminassa optimismi kasvaa, huhut vellovat
Optimismi kasvaa Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Yksi ja toinen maa on isojen poikien ja tyttöjen suulla esittänyt rakentavia tarjouksia, joiden lopputuloksena voi olla sopimus, vaikka mikään ei ole vieä varmaa. Mutta tätä kirjoitettaessa on vielä ihan auki se, tiukennetaanko maiden päästövähennyksiä. Pöydällä ovat edelleen samat luvut, joista tiedetään, että yhteenlaskettuna ne eivät riitä pitämään maapallon lämpenemistä alle kahden asteen.
Guardian on tänään vuotanut julkisuuteen YKn ilmastosopimussihteeristön laatiman yhteenvedon, jonka mukaan maailman maiden yhteenlasketut päästösitoumukset eivät riitä pitämään maapallon lämpenemistä alle 2 asteessa, vaan vievät pikemminkin 3 asteen lämpenemiseen. Ne, joiden mielestä tällaisella erolla ei ole merkitystä, voivat miettiä, onko eroa 39 ja 40 asteen kuumeella (oli onko 2 vai 3 astetta yli normaalin 37 asteen).
Myönteisiin liikahduksiin, joita tänään on nähty, kuuluu Hillary Clintonin ilmoitus, että USA on valmis antamaan osuutensa kaiken kaikkiaan 100 mrd dollarin vuotuiseen apuun kehitysmaiden ilmastoinvestoinneille. Sen hän jätti auki, mikä USAn osuus olisi. Mutta yhtä hyvin auki on EUnkin osuus. Kenia Afrikan maiden edustajana sanoi, että kirvelevin sydämin taitaa täytyä tyytyä 100 mrd dollarin aputasoon, vaikka kehitysmaiden vaatimukset alun perin ovat olleet paljon korkeammalla tasolla.
Mutta kaikkein ratkaisevimmassa asiassa, miten maailman valtioiden päästövähennykset saadaan siihen haarukkaan, jossa niiden pitäisi olla, ei tänään ole tapahtunut ainakaan näkyvää edistystä, kuten Guardianin vuotokin osoittaa. Kulissien takana asiassa ehkä on ollut edistystä. EU jatkaa sen toistamista, että nostamme päästövähennystämme 20 %sta 30 %iin, jos muut myös parantavat tarjouksiaan. EU toistaa tätä julkisesti ja samaa toistavat puheenjohtajamaa Ruotsin ja komission edustajat myös mepeille, kun tätä tivaamme. Minun korvissani tämä alkaa kuulostaa papukaijameiningiltä. EUn tarjous on jo 2 ja puoli vuotta vanha. Se on kannustanut maailman kaikkia (päästöjen aiheuttajina) merkittäviä maita esittämään omat päästövähennystarjouksensa. Nyt olisi aika siirtyä seuraavaan kierrokseen ja eurooppalaisena haluaisin EUn johtavan sitä.
Myönteistä on myös, että viimein on alkanut ihan todellinen neuvottelu pienemmissä ministeriryhmissä. Kehitysmaaryhmä G77n puheenjohtajana toimiva Sudanhan on sitä yrittänyt kaikin keinoin estää. Mutta sehän on ihan hölynpölyä, että neuvotteluja oikeasti voitaisiin käydä noin 190 maan edustajien kesken täysistunnoissa. Sudanin harjoittama jarrutus on kodannut kasvavaa kritiikkiä. Erityisesti pienet saarivaltiot vetoavat hyvin voimakkaasti siihen, että lopetettaisiin menettelytapavenkoilu ja käytäisiin varsinaiseen asiaan. Esimerkiksi Guyanan presidentti totesi tämän. Hän vaati myös maapallon lämpenemisrajaksi 1,5 astetta 2 asteen sijasta. Hän vaati myös USAa parantamaan tavoitettaan, ”vetoaminen kotimaisiin poliittisiin realiteetteihin ei sivuuta tiedettä”, ja vetosi että Kiina ja USA yhdessä osoittaisivat johtajuutta.
Jo eilen Malediivien presidentti piti voimakkaan puheen, jossa hän vetosi myös Kiinaan, että se tunnustaisi vastuunsa maailman suurimpana hiilidioksidipäästöjen aiheuttajana.
Kaikenlaisia käytännön ongelmia on koko ajan. Minun piti tänään puhua Climate Parliamentin järjestämässä tilaisuudessa uuden tekniikan mahdollisuuksista, mutta tilaisuus jouduttiin peruuttamaan, koska kansalaisjärjestöjen edustajien, mukaan lukien tutkijat, sisäänpääsyä rakennukseen on rajoitettu todella vähiin.
Aamulla noin varttia vailla kahdeksan kun tulin hotellilta metroasemalle, sen laituri oli niin täynnä, että rullaportailta oli vaikea tunkeutua laiturile. Edelläni oli afrikkalaisia, joilla näytti olevan mukana mielenosoitusvälineitä, kasseihin kätkettyjä, lippuja, banderolleja ja kylttejä. Jostain kyltistä erotin Etiopian hallituksen vastaisia iskulauseita. En päässyt ensimmäiseen kokouspaikalle vievään metrojunaan, mutta jo seuraavaan kyllä. Hieman minua myöhemmin lähteneet mepit joutuivat vielä pahempaan tungokseen ja joutuivat odottamaan laiturilla puolisen tuntia.
Aamulla tapasimme neuvotteluja vetävän Tanskan ministeri Connie Hedegaardin. Hän ei ollut luopunut toivosta, mutta myönsi että ei yhtään helpottanut, kun Kiina aamulla julkaisi tiedotteen ettei oleta Kööpenhaminan kokouksesta tulosta. Se, mikä Kiinaa eniten närästää, on muiden maiden vaatimus Kiinan päästövähennysten valvonnasta, siis läpinäkyvyydestä.
Kiinan päästöjen ja päästövähennysten todentamista vaati myös Hillary Clinton lehdistötilaisuudessaan. Hän sanoi, että läpinäkyvyys voidaan toteuttaa monella tapaa, mutta tämä asia sinänsä on USAlle ”dealmaker or dealbraker”.
Kaikenlaisia huhuja liikkuu. Yksi niistä väittää EUn ja USAn valmistelevan tarjousta, jolla teollisuusmaiden yhteenlaskettu päästövähennys vuonna 2020 saataisiin nostettua ainakin 25 prosenttiin vuoden 1990 tasosta. Tämä perustuu siihen, että IPCCn mukaan teollisuusmaiden pitäisi tuohon vuoteen verrattuna vähentää 25-40%. Kukaan komission tai puheenjohtajamaa Ruotsin edustajista ei kuitenkaan myönnä tietävänsä tällaisesta mitään. Huhujen mukaan tämä päästövähennyspotti olisi myös täynnä porsaanreikiä.
Näkymänä tämä konferenssikeskus on aika mielenkiintoinen. Neuvottelijoiden ja taustavoimien joukossa on paljon naisia. Keski-ikä on aika nuori. Reppu on aika yleinen varuste, ehkä yleisempi kuin salkku.
Eilen ja tänään käytävillä bongaa kansainvälisiä kuuluisuuksia. Eilen osuin John Kerryn ja hänen ympärillään parveilevan tv-kuvaajien ja toimittajien lauman perään matkallani vessaan. Ja kuinka ollakaan, Kerrykin poikkesi viereiseen miesten vessaan.
Jutellessani brittikollega Linda McAvanin kanssa hän meni tervehtimään maansa entistä varapääministeriä John Prescottia, jonka tunnen ministerivuosiltani. Siinä jutellessamme Gordon Brown meni ohi valtavan toimittajalauman ympäröimänä. Hetkeä myöhemmin ohi meni Angela Merkel vielä valtavamman toimittajalauman keskellä. Ja kulkiessani saksalaiskollega Rebecca Harmsin kanssa kohti EUn kokoushuoneita Gordon Brown melkein käveli päällemme.
Europarlamentin delegaatio piti miniseminaarin päästökaupasta ja eri maiden päästökauppajärjestelmien yhdistämisestä. USAlainen asiantuntija oli Theodore Roosevelt. Hän ei kuitenkaan ollut edesmennyt presidentti haudasta nousseena, hänen nimensä perässä oli numero IV. Hän totesi ekonomistien tietävän, että jos haluaa vähentää jotain asiaa, sitä pitää joko verottaa tai sille pitää panna katto. Hiilidioksidipäästöille hän itse suosittelee kattoa (ja kauppaa tuon katon alla), koska niiden vähentämisellä on hyvin kiire.