“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Kööpenhaminan päästösitoumukset mahdollistavat Grönlannin sulamisen

Eilen illansuussa joukko vihreän EU-parlamenttiryhmän edustajia lähti Bonniin, jossa vihreillä on seminaari siitä, miten EUn toimintaa kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa voisi parantaa. Perjantai-illan vastaanotolla puhujana oli yksi Saksan huippututkijoista, Stefan Rahmstorf Potsdam-instituutista. Referoin hänen puheensa aika pitkästi, siitä taitaakin olla aikaa, kun olen viimeksi kirjannut nettipäiväkirjaan ilmaston tutkijoiden luentoja.

Rahmstorf kysyi, kenestä tuntui että viime talvi oli kylmä. Melkein kaikki nostivat kätensä, minäkin. Arvasin kyllä mitä seuraavaksi tuli. Vaikka meistä talvi tuntui kylmältä, niin koko maapallolla viime talvi oli 130 -vuotisen mittaushistorian toiseksi lämpimin. Viimeiset 12 kuukautta on ollut koko mittaushistorian lämpimin 12 kuukauden jakso. Tämä on aika huomattava asia siksi, että viime vuosina olemme eläneet syvintä ja pisintä aurinkominimiä (auringon aktiivisuuden minimiä) sen jälkeen kun satelliittimittaukset 1970-luvulla alkoivat. Jos siis ilmaston vaihteluihin vaikuttaisivat ainoastaan auringon aktiivisuuden muutokset, olisimme useiden vuosien ajan eläneet harvinaisen kylmää jaksoa.

Rahmstorf kommentoi myös ilmaston tutkijoihin viime kuukausina kohdistunutta kritiikkiä. Kanadassa toimii “Friends of Science” -niminen järjestö, joka on tosiasiassa öljyteollisuuden rahoittama ilmastopolitiikan vastainen lobbausjärjestö. Saksassa on vastaavanlainen “Euroopan ilmasto- ja energiainstituutti”. Muuan toimittaja kaiveli sen taustoja ja totesi, että tuolla arvovaltaisen tuntuisesti nimetyllä puljalla on vain postilokero ja nettisivu, jolta lähtee tiedote joka päivä. ”Sähköpostigatesta” Rahmstorf totesi, että kolme eri riippumatonta paneelia on käynyt läpi East Anglian yliopiston tutkijoiden kohutut meilit. Viitteitä tieteellisistä väärennöksistä ei löytynyt, päinvastoin kuin julkisuudessa on ahkerasti väitetty.

IPCCn (vuonna 2007 ilmestyneen) raportin kuuluisasta, Himalajan jäätiköitä koskevasta virheestä Rahmstorf totesi, että jäätiköiden sulamista käsiteltiin IPCCn raportin ensimmäisessä osassa aivan oikein. Valitettavasti ne, jotka toisessa osassa vastasivat alueellisten ennusteiden tekemisestä, eivät nojanneet tähän ennusteeseen. Toinen kohuttu virhe koski sitä, kuinka suurta osaa Hollannin pinta-alasta uhkaa jääminen merenpinnan alle. Se oli peräisin Hollannin hallitukselta, minkä Hollannin hallitus on myöntänyt. Mainitut kaksi virhettä ovat ainoat, jotka ovat löytyneet 2800-sivuisessa raportissa, jossa vedetään yhteen 18 000 tutkimuksen tulokset. Tietenkin pitää pyrkiä siihen, ettei virhettä ole yhtään. Mutta kuinka moni esimerkiksi gradun, diplomityön tai väitöskirjan tehnyt voi vannoa, ettei mukaan päässyt livahtamaan yhtään virhettä?

Rahmstorff kertoi, että mediassa erilaisia IPCC:hen liitettyjä ”gateja” on esiintynyt useita muitakin, amazongate, africagate jne. Yllä mainittuja kahta lukuun ottamatta kaikki muut ovat perättömiä. Näitä muita ”gateja” on tehtaillut yksi tietty Sunday Timesin toimittaja, viikoittain. Valitettavasti ne ovat saaneet paljon tilaa lehdistössä ympäri maailmaa.

(Itse olen muuten huomannut jopa tutkimuslaitosten uutisoivan ”IPCC:n virheinä” uusia tutkimustuloksia. Esimerkiksi jokin aika sitten julkistettiin suomalainen uusi tutkimus maaperän kasvihuonekaasupäästöistä. Sen tiedotteessa puhuttiin IPCC:n virheestä. IPCC:n raportit kuitenkin summaavat vain sen tiedon, mitä raportin kokoamiseen mennessä on kertynyt. Ne eivät tietenkään voi kattaa asioita, jotka saadaan selville vasta myöhemmin.)

IPCC:n toimintatapa tekee sen johtopäätöksistä pikemminkin varovaisia. Esimerkiksi Pohjoisen Jäämeren jää on sulanut ja merenpinta on noussut IPCC:n ennusteita nopeammin. Siitä jääpeitteestä, joka Jäämerellä oli 1960- ja 70-luvuilla, on jo menetetty 40 %.

Rahmstorf kertoi itse tutkineensa merenpinnan nousua. Jos maapallo lämpenee yli kaksi astetta, on vaarana, että koko Grönlanti sulaa. Se tarkoittaisi merenpinnan nousua 7 metrillä. Se ei tapahdu tällä vuosisadalla, se kestää satoja, ehkä tuhat, ehkä tuhansia vuosia. Mutta meidän aikanamme siitä voi tulla peruuttamatonta. Viime jääkauden huipulla meri oli 120 metriä alempana kuin nyt. Jääkauden loputtua lämpötila nousi 4-7 astetta. Tämä riitti nostamaan merenpinta tuon 120 m. Jäljellä olevien jäätiköiden sulaminen nostaisi merenpintaa vielä noin 60 m. Vaikka ”vain” 3 % nykyjäätikköjen jäästä sulaisi, se tarkoittaisi merenpinnan nousua kahdella metrillä.

Onko sillä sitten niin väliä, kun merenpinta on ennenkin noussut? No, viime jääkauden lopulla oli ihmiset elivät pieninä nomadiryhminä, jotka pystyivät vaihtamaan paikkaa. Nyt merenrannalla on miljoonakaupunkeja ja ydinvoimaloita, esimerkiksi.

Valitettavasti Kööpenhaminan sitoumus ei rajoita maapallon lämpenemistä alle kahden asteen, vaan nykytiedon valossa ”paras arvaus” on kolmen ja puolen asteen lämpeneminen. Tämä tarkoittaisi siis muun muassa Grönlannin sulamisen muuttumista väistämättömäksi.

Ilmaan päässeellä hiilidioksidilla on ”pitkä elinaika” eli se viipyy siellä aika pitkään. Tutkijat arvioivat, että se kokonaismäärä, jonka vielä voimme kaiken kaikkiaan tupruttaa hiilidioksidia ilman että aiheutamme yli kahden asteen lämpenemistä, on noin 750 Gt (miljardia tonnia). Ja sekin tarkoittaa vain noin kahden kolmasosan todennäköisyyttä kahden asteen alapuolella pysymiselle. Jos globaalit päästöt saadaan kääntymään alas ensi vuonna, riittää painaa päästöt tasatahtia alas vuosisadan puoliväliin. Mutta jos päästöjen annetaan kasvaa vielä kymmenkunta vuotta, globaalit päästöt pitää painaa nollaan jo vuoteen 2040 mennessä. Juuri siksi ilmastonsuojelulla on niin kiire. Jäljellä olevan päästökiintiön voi jakaa maailman maille esimerkiksi tasajakoperiaatteella, eli yhtä suuri kiintiö jokaiselle ihmiselle. Potsdam-instituutti on julkaissut aiheesta melko yksityiskohtaisen raportin. Se tietenkin tarkoittaisi, että ne maat, jotka tupruttavat enemmän, joutuisivat ostamaan päästökiintiöitä niukasti tupruttavilta mailta, kuten köyhiltä Afrikan mailta. Mutta kaikki hyötyisivät taloudellisesti siitä, että päästöt pannaan kuriin. On eri asia, voiko USAn saada tällaiseen mukaan. Mutta tämä ”peak and trade” olisi ainakin reilu järjestelmä.

No, jos taas heti vuodesta 1992, jolloin Rio de Janeirossa sovittiin YK:n ilmastopuitesopimus, olisi ryhdytty suitsimaan päästöjä, olisimme nyt paljon helpommassa tilanteessa.

Tämän päivän puolella olemme sitten käsitelleet enemmän sitä puolta, mitä pitää ja voi tehdä. Yksi pääpuhujista, YK:n ilmastosopimuksen pääsihteeri Yvo de Boer tiivisti asian niin, että ei riitä tehdä ”more of the same”. Päästöjä voidaan vähentää 20 % ja jopa 30 % tekemällä ”more of the same”. Mutta jos halutaan leikata päästöjä 80 % (saati 100 %) vuoteen 2050, tämä ei enää riitä, toimintatapoja pitää muuttaa reippaammin.

Yvo de Boer puhui siitä, että kansainvälisissä neuvotteluissa tulosta ei saada ilman luottamusta, ja sen rakentamiseen menee aikaa. Tiedän, että tämä on totta. Mutta samalla aika on käymässä vähiin. Toisaalta olen hänen kanssaan samaa mieltä, että on sinänsä merkittävä asia, kun Kööpenhaminaan saatiin paikalle 120 valtiojohtajaa. Yvo de Boer ei ole itse koskaan aikaisemmin (eikä varmaan moni muukaan) ole ollut neuvotteluryhmässä, jossa 35 valtionpäämiestä sorvaa yhdessä päätöstekstiä 9 tunnin ajan.

Sekä Yvo de Boer että seuraavaksi puhunut EUn entinen ympäristökomissaari Dimas sanoivat, että EUn pitäisi tiukentaa omaa vuoden 2020 päästövähennystavoitettaan 20 prosentista 30 prosenttiin. Dimas totesi myös, että kaikki isot taloudet investoivat nyt isosti vihreisiin tulevaisuusteknologioihin. Tämä ei ole vain oikea suunta, se on ainoa mahdollinen.

Saksalainen Klaus Leggewie viittasi eilen julkaistuun tutkimukseen, jonka johtopäätös on, että lastenlastemme elämä tulee olemaan todella vaikeaa, jos planeetta lämpenee yli kaksi astetta. Vapaasta yhteiskunnasta tulee tuskin jäämään kiveä kiven päälle. Toimintamalleiksi, niin kauan kuin ei ole olemassa kunnollista Kioton jälkeisen ajan ilmastosopimusta, hän ehdotti muun muassa valtioiden ja alueiden välisiä ilmastoalliansseja, esimerkiksi Nordrhein-Westfalen (jossa Bonn on), tulisi ”kalifornialaistaa”.

Saksalaiskollegani Michael Cramer muistutti, että ilmastopäästöistä 60 % syntyy kaupungeissa. Saksassa 90 % kaikista automatkoista on alle 6 kilometrin mittaisia, eli juuri sopivia pyörä- ja bussimatkoiksi.

Felix Matthes muistutti, että halvan energian aika on loppumassa. Fossiilienergian hinta tulee tulevaisuudessa heittelehtimään, tämä rasittaa taloutta. Energiantuotannon uudelleenrakennus on hyvin pääomaintensiivistä, investointivauhtia pitää nostaa noin 7,2 prosenttiin vuodessa. Se on paljon, mutta toisaalta se tarkoittaa työtä teollisuudelle.