“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Komission Itämeristrategiaehdotus liian lepsu

Hämeen sanomat 11.6.09

EU-parlamentin vaalien alla puhuttiin paljon Suomen etujen puolustamisesta. Harva kansallisella edulla ratsastanut kuitenkaan täsmensi, mitä sillä oikeasti tarkoitti. Riippuukin puhujan yhteiskunnallisesta näkemyksestä eli suomeksi sanottuna poliittisesta kannasta, mitä itse kukin pitää isänmaan etuna.

Yksi asia, jota minä pidän Suomen etuna, on se, että EU toimii Itämeren suojelemiseksi. Vaalien alla Itämeren suojelun puolesta puhuikin moni ehdokas. Mutta kun mennään käytännön toimiin, eli siihen, millaisia toimia oikeasti kukin kannattaa, jotta kesäisistä sinilevälautoista merellä päästäisiin eroon ja jotta Itämeren tila muutenkin paranisi, saadaan esille näkemyseroja.

Joukko suomalaisia kampanjoi Euroopan parlamentissa päättyneellä kaudella sen puolesta, että EU:ssa laaditaan erityinen Itämeri-strategia. Tässä työssä olivat mukana Alex Stubb, Paavo Väyrynen, Henrik Lax. Ville Itälä ja minä. Kun Stubb siirtyi ulkoministeriksi ja tilalle nousi Sirpa Pietikäinen, myös hän liittyi mukaan.

Useamman vuoden taivuttelun jälkeen saimmekin EU-komission tarttumaan asiaan. Komissio julkaisi ehdotuksensa Itämeri-strategiaksi tämän viikon keskiviikkona. Ruotsi, jonka EU-puheenjohtajuus alkaa 1.7.09, on luvannut ottaa strategian yhdeksi kautensa keskeisimmistä asioista.

Olen hyvin iloinen siitä, että komission ehdotus Itämeri-strategiaksi ja siihen liittyvä toimenpideohjelma on nyt julkaistu. Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava että olen pettynyt, koska ehdotetut toimet perustuvat pääosin vapaaehtoisuuteen.

Itämeri on yksi maailman saastuneimmista merialueista ja melkein EU:n sisämeri. Jos sen pelastaminen onnistuisi pelkän vapaaehtoisuuden varassa, meri ei edes olisi joutunut nykyiseen tilaansa.

Toivon, että Ruotsin EU-puheenjohtajakaudella Itämeristrategiaan tulee lihaa luiden päälle ja että siitä tulee ennen kaikkea sitovampi. Voi pitää varmana, että Baltian maat ja Puola haluavat keskittyä Itämeren alueen taloudelliseen kehittämiseen. Toivon Ruotsin ja Suomen hallitusten toimivan siten, että Itämeren ympäristön pelastaminen ei jää taloudellisten tavoitteiden jalkoihin.

On sinänsä suuri edistysaskel, että nyt on julkaistu ensimmäinen EU-asiakirja, jossa tunnustetaan Itämeren ympäristön ongelmat ja se, että meren pelastamiseen tarvitaan mukaan kaikki alueen maat ja kaikki politiikkasektorit.

Mutta ikävä kyllä ainoa ehdotettu sitova toimi on fosfaattien kieltäminen pesuaineista. Se on kannatettavaa, mutta ei riitä. Suurin Itämereen valuvien rehevöittävien päästöjen lähde on nimittäin maatalous. Toisin sanoen Itämeren ympärysmaiden pelloilta ja karjatiloilta valuu mereen sinilevän ruokaa eli fosforia ja typpeä enemmän kuin kaikista Itämeren rannikon kaupungeista yhteensä.

Mutta maatalouden päästöjen suitsimiseksi EU-komissio ehdottaa pelkästään vapaaehtoisia toimia. Ne ovat sinänsä hyviä asioita, esimerkiksi maatalouden kehittämisrahojen suuntaaminen toimiin, joilla vähennetään fosfori- ja typpilannoitteiden valumista vesistöihin, ja sen selvittäminen, millä peltoalueilla toimet ovat kiireisimpiä.

Kun EU-vaalien alla keskusteltiin siitä, mitä Itämeren pelastamiseksi oikeasti pitäisi tehdä, ainakin kaikki keskustalaiset ehdokkaat, joiden kanssa puhuin, kiirehtivät torjumaan ajatuksen maatalouden ympäristösääntöjen tiukentamisesta. Emme kuitenkaan pääse yli emmekä ympäri siitä, että ilman maatalouden menetelmien ja maataloustukisääntöjen muuttamista Itämeren pelastaminen ei onnistu.

Sama lepsu linja pätee laivaliikenteeseen. Komissio ehdottaa Itämeri-strategiassaan neuvotteluja kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa, jotta Itämeri määriteltäisiin erityisalueeksi, jolla laivojen jätevedet tulee ottaa talteen. Sen lisäksi komissio ehdottaa ympäristömerkkejä ja muuta vapaaehtoisuuteen perustuvaa, jotta laivat eivät lorottaisi vessavesiään mereen. Tämä ei riitä.

Muutama vuosi sitten öljytankkeri Presigen tuhoisan onnettomuuden jälkeen EU teki pikavauhtia päätöksen, että satamiimme otetaan vastaan vain kaksoisrungolla varustettuja tankkereita. Miksi muka Itämeren suojelussa ei voitaisi tehdä vastaavaa? Kuka estää EU:ta säätämästä lakia, että laiva saa tulla Itämeren alueen EU-satamiin vain, jos se tyhjentää vessa- ja pilssivetensä sataman tankkiin eikä lorota niitä mereen? Asia riippuu vain ja ainoastaan siitä, löytyykö tahtoa, ja sitä pitäisi nyt kerta kaikkiaan jo löytyä.

Olen sitä mieltä, että ilmastonsuojelu eli maapallon pelastaminen ei voi perustua pelkkiin ihmisten vapaaehtoisiin toimiin. Ei myöskään maailman saastuneimman meren pelastaminen voi perustua pelkkään vapaaehtoisuuteen. Nyt tarvitaan sitovaa lainsäädäntöä.