Kolmen suuren kartelli murtuu
Voima-lehden kolumni 28.2.
Hallitusvalta on Suomessa pitkään ollut kolmen suuren puolueen keskinäinen piirileikki. Vaaleissa karvan verran muita suuremmaksi tullut nimittää pääministerin ja valitsee, kenen kanssa se leikkii seuraavat neljä vuotta.
On aikakin, että tähän tulee muutos. Vaalirahaskandaalit ovat osoittaneet, että kolmen puolueen kartelli on samalla ollut suuryritysten ja etujärjestöjen, kauppaketjujen ja rakennusfirmojen kartelli.
Ihmisille on uskoteltu, että missään asiassa vaihtoehtoja ei ole kuin yksi ja että vaihtoehtoisten ratkaisujen esittäjät ovat marginaalihörhöjä. Vihreät ovat saaneet kärsiä tästä niin kauan kuin olemme politiikassa toimineet.
Euroopan parlamentissa saa väkisinkin tietoa muista maista. Kun seuraan ilmasto- ja energiapolitiikkaa, tunnen usein kateutta siitä, miten rohkeasti esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Espanjassa on lähdetty rakentamaan sitä tulevaisuutta mitä ihmiset mielipidetiedustelujen mukaan haluavatkin: elämää uusiutuvan energian varassa.
Ydinvoima ja kivihiili ovat koko 2000-luvun EU:ssa kasvaneet vain marginaalisesti, joinakin vuosina jopa vähentyneet. Eniten ovat kasvaneet tuulivoima ja fossiilisista puhtain, maakaasu, parina viime vuonna myös aurinkosähkö.
Maailmalla suuntaus on sama, 2009 vihreää sähköntuotantoa käynnistettiin megawatteina enemmän kuin fossiilisia ja ydinvoimaa yhteensä. Viime vuonna aurinkosähkön tuotanto kaksinkertaistui. Kiinasta on tullut sekä tuuli- että aurinkovoiman suurin tuottaja, ja Intiakin kirii.
Kun maailma vihertyy, tuntuu kohtalon ivalta, että Suomen vanhojen mahtipuolueiden kartellin murtuminen näyttää satavan eniten sen puolueen laariin, joka katsoo eniten peruutuspeiliin, niin ilmasto- kuin maahanmuuttopolitiikassakin, ja joka vähiten esittää sisällöllisiä vaihtoehtoja.
Kenenkään ei tule mieleen väittää, että 20 vuotta sitten Suomen olisi ollut viisainta investoida lankapuhelimiin, tai että Nokian kilpailukyky nyt voitaisiin turvata millään muulla kuin kehittämällä vekottimet ja ohjelmat paremmiksi kuin kilpailijoilla.
Ilmasto- ja energiapolitiikassa sen sijaan monikin yrittää kokata viime vuosisadan resepteillä. Ihmisten, ympäristön ja että talouden kannalta parempi vaihtoehto on kiriä vihreän teollisen vallankumouksen kärkijoukkoon. Edistyneimmät korjaavat potin, se koskee muutakin kuin kännyköitä.