“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Kenen lauluja ehdokkaasi laulaa?

20.10.2008

Toivo Sukari näytti epäuskoiselta ja tyrmistyneeltä, kun asuntoministeri Vapaavuori ilmoitti, että Vihdin Ideapark on lainvastainen eikä saa lupaa. Kuinka kokoomuslainen ministeri voi sanoa noin, Sukari päivitteli.

Minä taas ihmettelin, eikö Sukari muka tosiaan tiedä, että laki kieltää uusien jättimarkettien rakentamisen kauas kaupunkikeskustoista: Nehän lisäävät ihmisten riippuvuutta henkilöautoista, ja näin kiihdyttävät ilmastonmuutosta.

Vähän myöhemmin kävi ilmi, että samainen Sukari on jakanut merkittäviä summia vaalirahaa erityisesti Keskustan ja Kokoomuksen poliitikoille. Eipä ihme, että hän ällistyi, kun ministeri luki hänen hankkeelleen lakikirjaa.

Vuonna 1989, kun olin tullut toista kertaa valituksi Tampereen kaupunginvaltuustoon, valtuuston puheenjohtajan paikasta kilpaili kolme kokoomuslaista pankinjohtajaa. Kyselin, onko ylipäänsä laitaa valita keskeisiin kunnallisiin asemiin rakennusfirmojen ja pankkien johtajia. Tällaisia puheita pidettiin lapsellisina ja huonona käytöksenä. Kunnallispoliitikkojen napanuorat rakennusfirmoihin ja suureen rahaan olivat ääneen lausumaton maan tapa.

Samoihin aikoihin eräässä toisessa kaupungissa kaupunginisät olivat kieltäneet vihreitä ripustamasta kaupungille vaalimainoksiaan, joissa luki: “Meitä ei grynderit syötä ei juota.”

Nyt suomalaisesta vaalirahoituksesta on alettu keskustella – eikä hetkeäkään liian aikaisin. Vihreiden ja meitä isompien puolueiden välillä on nimittäin merkittävä ero. Vihreitä ei rahoita eikä muutenkaan pidä pystyssä mikään ulkopuolinen taho. Useimmat vihreät ehdokkaat maksavat mainoksensa omasta pussistaan. Ja puolueella on vaalimainontaan vain jäsenmaksuilla kerätyt, julkisesta puoluetuesta säästetyt ja tavallisten kansalaisten lahjoittamat varat.

Vaaleissa vihreiden ehdokkaiden kampanjat ovatkin olleet vähemmän näyttäviä kuin suurten puolueiden. Vaalimainokset ovat nimittäin kalliita. Esimerkiksi Aamulehdessä kahden palstan levyinen ja 12,5 sentin korkuinen mainos maksaa 884 euroa. Se on iso raha kenelle tahansa, joka maksaa sen omasta pussistaan.

Näyttävästi mainostava ehdokas on joko rikas, tai sitten hänen mainoksensa maksaa joku ulkopuolinen. Ja on turha kuvitella, että nuo ulkopuoliset ovat pyyteettömiä.

Vaalirahoituksen jäljet näkyvät kaupunkikuvassa ja maaseutumaisemassa, esimerkiksi yksitoikkoisina elementtitalorivistöinä ja keskelle peltoa pystytettyinä jättimarketteina.

Asukkaiden tahdon tulee ohjata kuntien ja kaupunkien kehitystä, ei vaalimainoksia maksavien firmojen. Sinun äänelläsi on väliä.