Kemikaalien riskeistä ei tiedetä läheskään tarpeeksi

22.11.2005

Aamulehti kommentoi pääkirjoituksessaan 18.11.05 Euroopan parlamentin kemikaaliäänestystä. Olen lehden kanssa samaa mieltä, että ehdotuksen läpimeno edes vesitetyssä muodossa on arvo sinänsä. Mutta en jaa lehden vähättelyä niiden kemikaalien suhteen, joita on löydetty ympäristöjärjestö WWF:n verikokeisiin osallistuneiden ihmisten verestä.

Läheskään kaikista aineista ei pystytä osoittamaan, ovatko verikokeissa havaitut määrät vaaraksi terveydelle vai eivät. Mutta on muistettava, että koko uutta kemikaalilainsäädäntöä tarvitaan juuri siksi, että tietomme teollisten kemikaalien terveysvaikutuksista ovat vajavaiset. Lisäksi ne teolliset kemikaalit, joita WWF:n kokeissa etsittiin, ovat pitkäikäisiä ja elimistöön kertyviä. Jos jonain päivänä huomataan, että jokin niistä on terveydelle vaarallisempi kuin on luultu, aineet saattavat pysyvät elimistössämme ja ympäristössä vuosikymmeniä. Esimerkiksi DDT:tä löytyy edelleen kaikkien eurooppalaisten verestä, niidenkin, jotka ovat syntyneet kymmeniä vuosia tuon myrkyn kieltämisen jälkeen.

Uusia tietoja tai epäilyjä kemikaalien terveysriskeistä tulee koko ajan. Muovin pehmentimenä käytetyistä ftalaateista väitetään usein, ettemme altistu niille vaarallisessa määrin. Ftalaateilla saattaa kuitenkin olla yhteys vuosikymmeniä jatkuneeseen miesten sperman laadun heikkenemiseen. Tanskalaisen professori Tina Jensenin mukaan miehillä, joiden spermassa on erityisen vähän eläviä siittiöitä, ftalaattipitoisuudet virtsassa ovat korkeampia kuin muilla. Suomalaisen professori Jorma Toppilan mukaan raskaana olevat naisen elimistössä eräät ftalaatit vaikuttavat poikasikiöiden kivesten kehitykseen ja myöhempään siittiötuotantoon.

Kun olen viime kuukausina opiskellut kemikaaliasioita, vastaani no tullut todella hämmästyttäviä asioita. Monissa yleisesti käytetyissä parfyymeissä on aineita, joiden tiedetään häiritsevän hormonitoimintaamme. Onko tämä ihan oikeasti tarpeen? PFC-aineita, joista valmistetaan teflonia ja gore-texia, pidettiin aikanaan harmittomina. Niitä havaittiin ympäristössä ensi kertaa 1970-luvulla ja pitoisuudet ovat kasvaneet sen jälkeen, myös Itämeressä. Niitä on löydetty kalojen ja villieläinten sisäelimistä. Myös näiden aineiden epäillään häiritsevän hormonitoimintaa. Ymmärrän vielä sen, että näitä aineita käytetään teflonpannuissa tai polkupyörien voiteluaineissa. Senkin voin vielä juuri ja juuri käsittää, että näitä aineita on mokkakenkien suojasuihkeissa, joskin päätin, etten enää ikinä osta mokkakenkiä. Mutta sitä en voi käsittää, että näitä aineita pannaan jopa shampoohon.

On siis korkea aika saada parempi selko teollisten kemikaalien ympäristövaikutuksista ja siitä, mikä kemikaali olisi turvallisin vaihtoehto kuhunkin käyttötarkoitukseen. Komission ehdotus, jonka mukaan teollisuuden tulisi toimittaa tietty perustietopaketti kaikista kemikaaleista, joita tuotetaan tai tuodaan yli tonni vuodessa, on mielestäni hyvin kohtuullinen. Valitettavasti parlamentti vesitti uudistusta kemianteollisuuden vaatimusten suuntaan. Aineet joiden vuosimäärät ovat 1-10 tonnia, vaaditaan testattavaksi käytännössä vain silloin, jos ne ennestään tiedetään terveydelle haitallisiksi. Edes kaikkia kuluttajatuotteissa käytettäviä kemikaaleja ei testata.

Euroopan parlamentti siis ampui isoja reikiä siihen siivilään, jolla seulotaan esille vaaralliset kemikaalit. Mutta onneksi parlamentti myös tiukensi järjestelmää, jolla vaarallisimmiksi osoitetut aineet poistetaan käytöstä.

Satu Hassi
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan puheenjohtaja

Lisää tietoa aiheesta näistä osoitteista:

http://www.ilmasto.org