“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Kaunalipponen

Pääsin Helsinkiin puoli neljän maissa. Tikkurilan rautatieasemalla tuntui aurinkoisen syyspäivän tuoksu.

Lipponen on avannut sanaisen arkkunsa Turun sanomissa ja haukkuu kaunaiseksi Hesarissa tällä viikolla olleen energiajutun. Siinä kerrottiin, kuinka paljon mahdollisuuksia uusiutuvan energian osuuden lisäämiseksi Suomi on jättänyt käyttämättä, siis sellaisia asioita joita moni muu EU-maa tekee.

Lipposen harkintakyky näyttää pettävän pahasti aina kun on kyse ydinvoimasta. Eikö edes Päivi voisi kertoa hänelle, että hän tekee itsensä naurunalaiseksi lyömällä kaunaleiman jokaiseen hänen kanssaan eri mieltä olevaan?

Minä puolestani olen oikein ilahtunut siitä, että suomalaisessa julkisuudessa on viimeinkin alettu puhua rehellisesti siitä, miten monessa ilmastonsuojeluasiassa olemme jättäytyneet muusta Euroopasta jälkeen, onpa sitten kyse liikenteestä tai energian tuotannosta.

USA:ssa suunnitellaan uusia ydinvoimaloita. Hankkeet ovat lähteneet liikkeelle vakavammin vasta, kun USA:n liittovaltio päätti nostaa ydinvoiman tukiaisia. Alun perin tarjottu vaatimattomampien tukitoimien paketti ei riittänyt. Markkinaehdoilla uusia ydinvoimaloita ei siis synny USA:ankaan. Minusta kyllä valtion tuet pitäisi keskittää uusiutuvaan energiaan ja energian säästöön. Niiden molempien potentiaali ilmastonsuojelussa on moninkertainen ydinvoimaan verrattuna. Lisäksi ne ovat nopeasti kehittyvää uutta tekniikkaa, ydinvoima sen sijaan on paikalleen jämähtänyttä vanhaa tekniikkaa, joka on saanut miljardien tukiaisia jo yli 50 vuotta. Mikään niistä ydinvoiman edistysaskeleista, joiden 1970-luvulla luvattiin olevan ovella, ei ole toteutunut. Uraania tehokkaammin hyödyntävät hyötöreaktorit ovat törmänneet pahoihin turvallisuusongelmiin joka paikassa, jossa niitä on yritetty. Ja toimivia fuusiovoimaloita on jo melkein 50 vuoden ajan luvattu 50 vuoden päähän, ja aikataulu on venynyt suunnilleen vuoden vuodessa – aivan kuten Olkiluodon työmaalla.

Isoin uutinen suomalaisessa mediassa näyttää olevan se, että Kurosen uuniperunakirjaa aletaan puida oikeudessa. Minä koen Kuros-Ruususen lähinnä sijaiskärsijäksi. Kuinka moni tavallinen yksinhuoltajaäiti ei menisi päästään pyörälle, jos pääministeri alkaisi heilastella hänen kanssaan ja toimittajat alkavat juosta perässä? Big Brother ja maajussin morsiamet ynnä muut vastaavat kertovat, miten paljon julkisuuden valokeilasta haaveilevia ihmisiä on ja mihin kaikkeen ihmiset ovat julkisuuden vuoksi valmiita.

Kukapa tavis, josta yhdessä yössä tulee julkkis, tajuaisi heti kättelyssä, että juorumedian pelin henki on rahastus ja vain rahastus? Siitähän juorumyllyn pyörittäjät eivät piittaa, montako ihmistä jauhautuu matkan varrella muusiksi. Kukapa mies-/naisystävänsä hylkäämä ei janoaisi päästä karjumaan omaa versiotaan tapahtumien kulusta koko maailmalle? Kuinka moni ei tässä tilanteessa olisi altis kuuntelemaan rahaa haistaneen kustantajan seireeninlauluja?

Olen tietysti poliitikkona asiaa arvioimaan asianosainen – kuten ovat toimittajatkin – mutta minusta on hyvä, että oikeudessa testataan missä menee yksityiselämän suojan raja. Muuten päättäjän paikoille on kohta tarjolla pelkkiä ekshibitionisteja.

Mutta sakot tai vahingonkorvaus kuuluvat mielestäni Kurosen kirjan kustantajan maksettavaksi. Jos yksinhuoltajaäiti Kuronen tuomitaan maksamaan jotain, rahojen kokoamiseksi voisi mielestäni järjestää kansalaiskeräyksen.