”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Kansainvälinen verokikkailu kuriin

Useamman valtion alueella toimivat yritykset ja myös rikkaimmat ihmiset käyttävät veroparatiisimaita ja kikkailevat valtioiden verojärjestelmien välisillä eroilla vähentääkseen maksamansa verot minimiin. USA:n National Bureau of Economic Research arvioi, että veroparatiiseihin on piilotettu noin 10 % maailman bruttokansantuotteesta, EU:n kotitalouksien varallisuudesta noin 15 %. 

Verokikkailua on suitsittava, sillä muuten emme pysty rahoittamaan hyvinvointivaltion palveluja, kuten kouluja ja terveydenhoitoa.

Must Readin a.o artikkeli referoi veroparatiiseista vuotaneisiin tietoihin perustuvaa analyysiä, jonka Pohjoismaista mukaan veroparatiiseihin kätketyt rahat pääosin kuuluvat kaikkein rikkaimpaan 0,01 prosenttiin, ja he välttävät näin noin neljäsosan henkilökohtaisista veroistaan. Tutkimusten perusteella voi arvioida, että Suomi menettää yksityishenkilöiden veroparatiisisijoitusten vuoksi noin 200 miljoonan euron verotulot vuosittain.

Mustread: https://www.mustread.fi/artikkelit/mita-veroparatiisivuodot-kertovat-varakkaiden-veronkierron-luonteesta-ja-laajuudesta/

Tämän lisäksi tulevat ylikansallisten yritysten verovälttelystä aiheutuvat verotulojen menetykset.

Linkkejä:

Keinoja puuttua aggressiiviseen verosuunnitteluun ja kansainväliseen verokikkailuun vihreiden poliittisessa tavoiteohjelmassa: https://www.vihreat.fi/sites/default/files/attachments/page/ed1a6b06-e96b-4cbe-8c4d-50005b47c04c/poliittinenohjelma2018.pdf

Finnwatchin raportti: Verovälttelyn arkkitehdit
Kartoitus Suomen verosuunnittelumarkkinoista
 
Finnwatch: suositukset yritysten aggressiivisen
verosuunnittelun torjumiseksi