“Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Kaivosyhtiön ja kainuulaisten totuudet Talvivaarasta kuin yö ja päivä

Yle on tänään uutisoinut, että työ- ja elinkeinoministeriö tyrmää oikeuskanslerille jättämäni Talvivaara-kantelun. No niinhän ministeriön tietysti kuuluu viran puolesta sanoa.

Mutta ministeriön selitys on epälooginen ja itse asiassa vahvistaa kanteluni pointin. Ylen mukaan kaivosylitarkastaja Pekka Suomela kertoo, että viranomaiset ovat olleet hyvin tietoisia uraanin erotteluprosessista kaivoksessa.

Niinpä. Kanteluni pointti onkin, että kaivoksen lupapapereissa ei puhuta uraanista mitään, vaikka viranomaiset ovat tienneet tai ainakin heidän olisi kohtuudella pitänyt tietää Talvivaaran malmin uraanipitoisuudesta. Myös kaivosyhtiö tiesi etukäteen, että kaivoksessa käytettävä prosessi erottaa malmista uraanin.

Uraanista ei hiiskuttu alueen kunnille eikä asukkaille ennen kuin kaivos jo oli olemassa. Kaivoksen lupapapereissa ei ole ehtoja uraanipitoisen jätteen käsittelylle eikä sallittujen päästöjen raja-arvoissakaan puhuta uraanista.

Oikeasti siis ainakin se, mitä Yle on uutisoinut työ- ja elinkeinoministeriön vastineesta vain vahvistaa kanteluni pääpointtia. Varsinaista ministeriön vastinetta en ole nähnyt, koska olen tänään ollut kokouksessa Lontoossa.

Viime perjantaina olin käymässä Talvivaarassa yhdessä Ville Niinistön kanssa. Kaivosyhtiön johdon kertomus tilanteesta oli toiselta planeetalta verrattuna siihen, mitä paikalliset ihmiset kertoivat, kun illalla tapasimme heitä Kajaanin kaupungintalolla.

Yhtiön johto antoi ymmärtää, että päästöt ympäristöön (jotka ovat olleet monikymmenkertaiset ympäristölupien arvoihin ja etukäteisarvioihin verrattuna) ollaan saamassa hallintaan. Alapuolisista järvistä vain kahdessa lähimmässä, jotka ovat hyvin pieniä, vesi ei ole normaalia.

Kaupungintalolla sen sijaan kuulimme paikallisilta asukkailta, että myös näiden kahden pikkujärven alajuoksulla olevissa kahdessa isommassa järvessä veden sähkönjohtokyky on edelleen monikymmenkertainen verrattuna aikaan ennen kaivosta. Sähkönjohtokyky kertoo, paljonko erilaisia metallisuoloja veteen on päässyt, tai happoja tai emäksiä.

Kaivoksen edustajat kertoivat, että suurin valitusten aihe, haju, on saatu aisoihin. Todisteeksi he näyttivät pylväitä, joiden mukaan naapurien valitukset hajuhaitoista ovat alentuneet vähiin kesän jälkeen.

Meidän käydessämme kaivoksella mädän kananmunan lemu (joka johtuu rikkivetykaasusta) olikin aika mieto. Mutta kaupungintalolla meille kerrottiin, että missä kaksi kainuulaista kohtaa, puhe kääntyy Talvivaaran hajuun.

Matkailuyrittäjä Vuokatista kertoi että viimeksi pari päivää sitten pettynyt asiakas oli soittanut hänelle ja sanonut, ettei ajanut autolla kolmilapsista perhettään Vantaalta Vuokattiin päästäkseen haistelemaan tätä lemua. Yrittäjän mukaan Vuokatin matkailuyritykset kärsivät.
 
Kaivosyhtiön johdon mukaan tupailloissa, joita he pitävät alueella sangen ahkerasti, valitukset ympäristöongelmista ovat lähestulkoon loppuneet.

Kajaanin yleisötilaisuudessa taas melkein jokainen puhuja kertoi kokevansa, että ihmisiä on petetty. Heidän mukaansa kaivosyhtiön johtaja Pekka Perä (joka muuten peruutti tulonsa tähän yleisötilaisuuteen, kuten myös ely-keskuksen johtaja) kiersi etukäteen kyliä puhumassa bioliuotusprosessista ja antoi ymmärtää, että se on suunnilleen luomumeininkiä.

Paikallisille ei kerrottu, että kaivoksessa käytetään bakteerien lisäksi valtavia määriä kemikaaleja, kuten rikkihappoa. Ja tietenkään uraanista ei puhuttu etukäteen mitään.

Kaiken kaikkiaan Talvivaaran kaivos on melkein kuumaisemaa. Sehän on avokaivos, toisin kuin useimmat suomalaiset kaivokset tähän asti. Maanalaisesta kaivoksestahan näkyy maan pinnalle lähinnä kaivoskuilun hissin torni. Avokaivoksessa sen sijaan myllätään pintamaa, niin syvältä kuin malmia riittää.

Talvivaaran kaivosalue on iso, 60 km2, ja yhtiö haluaisi sitä vielä laajentaa.

Meille selitettiin kaivoksella, että malmissa on nikkeliä (joka on firman päätuote) vain reilut 0,2 %. Näin köyhää malmia ei olisi taloudellista hyödyntää perinteisemmillä menetelmillä.

Minun sivuhuomautukseni on, että tämä tarkoittaa samalla valtavien ainemäärien käsittelyä eli valtavien maamassojen mylläämistä. Jos pitoisuus on 0,2 %, niin kiveä pitää jauhaa vähintään 500-kertainen määrä verrattuna myytävän tuotteen määrään.

Perinteisemmällä menetelmällä malmikivi pitäisi jauhaa tosi hienojakoiseksi. Bioliuotuksessa riittää kun kallio murskataan noin 8 mm raekokokoon. Näin kallion jauhamiseen menee paljon vähemmän energiaa.

Sora kasataan harjumaisiksi aumoiksi. Kun bakteereille, jotka luonnostaan elävät tämäntyyppisessä kivessä, luodaan otolliset olosuhteet, ne irrottavat nikkelin.

Tavallaan siis kiehtovaa ja kekseliästä. Mutta kun käsitellään niin valtavia ainemääriä, myös prosessissa tarvittavien kemikaalien, kuten rikkihapon, määrät ovat valtavia, ja niin ovat olleet myös päästöt ympäristöön, ainakin tähän asti.

Jos oikein ymmärsin, kaivosyhtiö pyrkii tilanteeseen, jossa vesi kiertää prosessissa eli alueelta ei vuoda ympäristöön vesiä haitta-aineineen. Mutta siitä ollaan vielä aika kaukana.

Sitä, että alkuperäisissä lupahakemuksissa ei puhuttu uraanista mitään, yhtiön edustajat selittivät sillä, ettei silloin vielä tiedetty tapaa muuttaa uraani myyntikelpoiseen muotoon. Mutta jo ennen kaivostoiminnan aloittamista he kuitenkin tiesivät, että bioliuotus erottaa malmista uraanin.

Jos yhtiö saa uraanikaivosluvan jälkikäteen, montaa muutakin kaivoshanketta pitänee ruveta tarkastelemaan mahdollisina uraanikaivoksina, vaikka niiden lupahakemuksissa ei puhuttaisi uraanista.

Kaivosyhtiön johtaja Pekka Perä – joka muutama päivä sitten ilmoitti eroavansa tästä tehtävästä – tuo mieleen rempseän teekkarin. Vierailulla tuli tunne, että koko kaivos on pantu pystyyn vähän teekkaritempaushengessä.

Niin, ja uraani taas aineena on radioaktiivinen ja myrkyllinen raskasmetalli.