”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Kahvilla suolessa

Olin ison osan päivää kansalaisjärjestöjen järjestämässä asiantuntijakuulemisessa EU:n ilmastolakipaketista. Tässä yhteydessähän taas jälleen kerran väitellään siitä, haittaako ilmastonsuojelu kilpailukykyämme. Siltä varalta, että tällä kertaa oikeasti haittaisi, ainakin joitakin sektoreita, WWF on tehnyt tutkimuksen tavoista, joilla eurooppalaista energiaintensiivistä teollisuutta voitaisiin suojella ympäristödumppaukselta.

Yksi keskustelussa esiin tullut ajatus oli se, että niin sanotulle hiilivuodolle alttiitten alojen päästöoikeuksistaan huutokaupassa maksamat rahat korvamerkittäisiin palautettavaksi samalle sektorille, esimerkiksi tukena saman alan energiansäästöinvestointeihin.

Keskustelussa huomautettiin myös, että kaikki USA:n kongressin käsittelyssä olevat päästökauppalakiehdotukset sisältävät rajatullin niiden alojen tuotteille, joilla ulkomainen tuotanto saa kilpailuetua päästöjen maksuttomuudesta. Eli jos tällaisesta ”ilmastotullista” tulee kiistakysymys WTO:ssa, presidentinvaaliensa jälkeen USA on mitä todennäköisimmin samalla puolella EU:n kanssa.

Europarlamentin tiloissa on jatkuvasti jos jonkinlaisia näyttelyjä. Tällä viikolla kaikkein vilkkaimman risteyskohdan eli niin sanotun traktorikahvilan (viralliselta nimeltään Espace-kahvila) vieressä oli näyttely paksusuolen syövästä. Paikalle oli rakennettu paksusuolen malli, niin iso että siihen mahtui kävelemään. Kahvilla käydessäni kävelin saman tien tuon tunnelin läpi. Kun tulin ulos, yksi näyttelyn järjestäjistä sanoi: Ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt kenenkään juovan kahvia paksusuolessa.

Vihreän ryhmän kokouksessa keskusteltiin siitä, että ryhmä laatisi oman ohjesäännön meppien avustajien työsuhteista ja työsopimuksista. Sitä tosiaan tarvitaan, koska parlamentin oma ohjeistus viipyy, sitä on vitkuteltu ties kuinka kauan. Toivottavasti uusin skandaali avustajarahojen väärinkäytöstä saa vauhtia asiaan.

Hollannin ympäristövirasto on kehottanut arvioimaan uudestaan EU:n asettaman 10 %:n biopolttoainetavoitteen. No, EU:n komission edustajat sanoivat tämänpäiväisessä asiantuntijakuulemisessa, että jos EU asettaa biopolttoaineelle vain sen tuotantoa koskevat ympäristökriteerit, mutta ei määrällistä tavoitetta, esimerkiksi Brasilia tulee kokemaan EU:n viestiksi: Me emme tee biopolttoainetta, tehkää te, mutta me sanelemme säännöt.