”Tässä työssä auttaa, että on pienenä ihaillut Peppi Pitkätossua.”

Jyri Jaakkolan murhasta vuosi

Jyri ja Bety murhattiin, kun autosaattue, jossa he olivat mukana, pyrki San Juan Copalan kylään Oaxacassa. Ubisort-ryhmä oli piirittänyt kylää vuoden 2009 lopulta asti ja julistanut julkisesti, että jokainen kylästä ulos tai kylään sisään yrittävä mies ammutaan. On yleisesti tiedossa, että Ubisortin johtaja Rufino Juarez on silloisen kuvernöörin Ulises Ruizin ystävä. Kuvernöörin hallinto myös rahoitti Ubisortia.

Ryhmä, jossa Jyri oli mukana, ajatteli että paikallisista ja ulkomaalaisista kansalaisoikeusaktiiveista koostuva ryhmä voisi auttaa löytämään tilanteeseen rauhanomaisen ratkaisun, jotta normaali elämä voisi taas jatkua San Juan Copalan kylässä. Näin ei käynyt. Sen sijaan autosaattue joutui väijytykseen. Tielle oli asetettu kiviä, jotka pakottivat autot pysähtymään. Ryhmä oli juuri päättänyt kääntyä takaisin, kun heitä kohti alettiin ampua. Jyri ja Bety kuolivat tulituksessa. Useita muita haavoittui.

Ei luulisi olevan vaikeaa selvittää murhaa, kun on monta tilanteesta eloonjäänyttä ja kun myös on julkisesti tiedossa, että aseistettu Ubisort-ryhmä oli piirittänyt San Juan Copalan kylää kuukausien ajan, ja kun jopa tiedetään yleisesti kuka on ryhmän johtaja. Mutta ketään ei ole asetettu syytteeseen. Ihmiset, jotka pystyisivät todistamaan, eivät uskalla sitä tehdä, koska pelkäävät oman henkensä puolesta. Meksikon viranomaiset eivät ole järjestäneet todistajille suojelua.

Jyrin vanhemmat ovat käyneet Meksikossa kaksi kertaa vaatimassa murhan selvittämistä, samoin minä. Joka vierailulla olemme sanoneet Meksikon hallituksen edustajille, että avainkysymys on todistajien suojelu. Joka kerran meille on annettu samat lupaukset ja aina seuraavalla käynnillä olemme joutuneet toteamaan, että asiat ovat edistyneet hyvin vähän. Ja aina kuulemme samat selitykset kuin edelliselläkin kerralla.

Viime joulukuussa tapasin Meksikon ulkoministeriön, liittovaltion syyttäjänviraston ja sisäministeriön edustajat. Paikalla oli myös Suomen Meksikon suurlähettiläs ja EU:n Meksikon lähetystön edustaja. Meille luvattiin, että eri viranomaiset tekevät yhteistyötä löytääkseen toimivan tavan suojella todistajia. Mutta kun Jyrin vanhemmat helmikuun lopulla matkustivat Meksikoon, todistajien suojelu ei ollut edennyt. Tilanne on sama edelleen.

Meksikon ihmisoikeustilanne on paljon pahempi kuin ikinä etukäteen pystyin kuvittelemaan. Viime vuonna Meksikossa murhattiin 12,456 ihmistä, eli keskimäärin 34 ihmistä päivässä. Paljon yli 90 % murhista jää kokonaan selvittämättä. Viime vuosi oli presidentti Felipe Calderonin virkakauden pahin.Jyrin ja Betyn murhan tutkintaakaan tuskin olisi aloitettu, elleivät Suomi, EU ja Euroopan parlamentti olisi sitä vaatineet.

Meksiko on myös toimittajille yksi maailman vaarallisimpia maita. Vuonna 2009 maassa tapettiin 8 toimittajaa ja viime vuonna kolme. Viime vuonna toimittajille pahempia maita ovat vain Pakistan ja Irak, joissa tapettiin 8 ja 5 toimittajaa.

Nyt, kun Jyrin ja Betyn murhasta on kulunut jo vuosi, on jo pakko kysyä, johtuuko murhatutkinnan kitka siitä, että halua ei oikeasti ole.

Olen myös hämmästynyt Meksikon liittohallituksen suhtautumisesta alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten perusoikeuksiin. San Juan Copalahan on triqui-alkuperäiskansan perinteinen keskuspaikka. Viime heinäkuisella käynnillämme saksalaiskollegani Ska Keller ja minä kysyimme, miten on mahdollista että viranomaiset sallivat aseistetun ryhmän piirittää asuttua kylää kuukausikaupalla. Piiritys teki tietenkin kyläläisten normaalin elämän mahdottomaksi. Lapset eivät voineet käydä kouluja, peltoja ei voitu viljellä, vesijohdot ja sähköt eivät toimineet. Naiset joutuivat henkensä kaupalla hakemaan ruokaa naapurikylistä.

Joka kerran kun otimme tämän puheeksi, saimme vastaukseksi pitkän esitelmän triqui-alkuperäiskansan keskinäisistä ristiriidoista, jotka juotavat juurensa ties kuinka kauas historiaan ja joista ulkopuolinen ei ota tolkkua. Minä sanoin, että jos Suomen Lapissa jossain saamelaiskylässä ihmisten keskinäiset ristiriidat – juontakoot juurensa kuinka kauas tahansa – kärjistyisivät siihen pisteeseen, että aseistettu ryhmä piirittäisi kylää, se kyllä loppuisi lyhyeen. Eikä tulisi kuuloonkaan, että paikallisten elinolojen kohentamiseen annetuilla verovaroilla ostettaisiin aseita.

Oaxacan uusi kuvernööri Cabino Cue suhtautuu onneksi täysin toisin kuin edeltäjänsä. Hän ja hänen hallintonsa ovat antaneet murhatutkinnalle (joka on liittovaltion syyttäjänviraston käsissä) apua. Cabino Cue myös tukee San Juan Copalan rauhanneuvotteluja. Tällä hetkellä Ubisort on vallannut kylän ja sen jäsenet asuttavat taloja, joiden alkuperäiset asukkaat ovat paenneet.

Betyä ja Jyriä ei unohdeta. Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan delegaatio matkustaa Meksikoon muutaman viikon kuluttua. Myös Jyrin vanhemmat tulevat jatkamaan käyntejään, samoin minä. Jos murha saadaan selvitetyksi, se auttaa monia ihmisiä. Ja se toimisi murhaajille varoittavana esimerkkinä siitä, että murhasta voi joutua vastuuseen, sittenkin vaikka olisi vallanpitäjien kaveri.