Jätettäiskö ilmastonsuojelu suosista hammaskeijulle?

”Kansainvälinen tutkijaryhmä tyrmää suuret ilmastosopimukset”, on tänään tiistaina 11.5. uutisoitu sangen näkyvästi, ainakin Suomessa. Niin sanotun Hartwellin ilmastokannanoton julkaisseessa kansainvälisessä tutkijaryhmässä ovat mukana muun muassa suomalainen Atte Korhola ja Gwyn Prins London School of Economicsista.

Kajahti kovin tutulta. Samat nimet ovat ennenkin viestineet samaa sanomaa, kansainvälinen ilmastopolitiikka kulkee vikaraiteella, samoin EUn, Kioto on kuolleena syntynyt, ylipäänsä sitovat päästörajat ovat huono ajatus, samoin päästökauppa. Tämän voi tarkistaa vaikka googlettamalla ”Gwyn Prins”. Atte Korholan puolison Eija-Riitta Korholan nettisivuilta näkee, että hänellä ja Gwyn Prinsillä on keskinäisen kehumisen kerho. Korhola siteeraa mielellään Gwyn Prinsiä (joskus myös häntä mainitsematta samoja asioita, joita Prins hehkuttaa omilla sivuillaan) ja Gwyn Prins puolestaan kehuu häntä.

On kai sitten niin, että kun samat tyypit muutamasta maasta julkaisevat saman mielipidekirjoituksen runsaan vuoden välein, he saavat läpi uutisen, että ”kansainvälinen tutkijaryhmä” tai ”kansainvälinen asiantuntijaryhmä” sanoo sitä ja sitä.

Käyttävät tätä metodia muutkin. Ei ole kauaakaan siitä, kun Suomessa uutisoitiin, että RWI-tutkimuslaitos Saksassa tyrmää syöttötariffit, joilla Saksa on saanut uusiutuvan energian investoinnit todella kovaan vauhtiin. Tuo RWI on hyvin lähellä Saksan suurimpia sähköyhtiöitä ja se julkaisee aika ajoin ”tutkimuksina” sähköyhtiöille mieleistä lobbausviestiä. Aina silloin tällöin media nielee syötin.

Myös BBC uutisoi Hartwellin paperista. BBC kertoi myös, että paperin tuottamista rahoitti Keidenran Nippon, japanilainen teollisuuden lobbausjärjestö, joka vastustaa kasvihuonekaasujen päästörajoja.

Teollisuuslobbarien vanha ja koeteltu taktiikka on rahoittaa ”tutkimuksia”, jotka antavat firmoille mieleisiä tuloksia. Tätä tupakkateollisuus käytti vuosikymmeniä, kun se yritti kiistää tieteelliset näytöt tupakan terveyshaitoista. Ilmastokeskustelussa erityisesti öljy-yhtiöt ovat käyttäneet tätä metodia kauan.

Esimerkiksi Greenpeace paljasti tänä keväänä, että julkisuudessa vähän tunnettu öljy-yhtiö Koch on rahoittanut ilmastonmuutoksen kiistäviä ”tutkimuksia” kymmenillä miljoonilla dollareilla. http://www.greenpeace.org/international/en/news/features/dirty-money-climate-30032010/

Muutama kommentti myös Hartwellin paperin ja niitä Suomessa esitelleen Atte Korholan pointteihin.

He tyrmäävät suuret ilmastosopimukset. Kioton sopimus ei toimi käytännössä. Pitäisi toimia innovatiivisesti, olisi asetettava konkreettisempia tavoitteita pienemmille osa-alueille, kuten maankäyttöön ja metsäpolitiikkaan, teknologiaa pitäisi kehittää ja pitäisi säätää hiilivero.

Anteeksi nyt vain, mutta ilman Kiotoa innovaatiot uusiutuvan energian alalla tuskin olisivat päässeet sellaiseen vauhtiin kuin ovat. Tämän toteaa myös BBCn uutisessa tutkija Bill Hare saksalaisesta Potsdamin ilmastotutkimusinstituutista.

Esimerkiksi EU-alueella jo toisena peräkkäisenä vuonna tuulivoimamegawatteja kytkettiin sähköverkkoon enemmän kuin mitään muuta sähköntuotantomuotoa. Uusiutuvan energian maailmanmarkkinat ylittivät jo pari vuotta sitten 100 mrd euroa. Vastoin odotuksia, ainakaan tuulivoiman investoinnit eivät menneet takapakkia edes viime vuonna, vaikka oli lama.

Puhtaamman tekniikan innovaatioita on tähän mennessä edistänyt kaikkein parhaiten se, että laeilla ja kansainvälisillä sopimuksilla on asetettu päästörajoja tai kielletty tiettyjä päästöjä kokonaan. Juuri näin onnistuttiin esimerkiksi Montrealin pöytäkirjalla poistamaan jääkaapeista ja suihkepulloista freonit, jotka vahingoittavat yläilmakehän otsonikerrosta (joka puolestaan suojaa meitä ihosyöpää aiheuttavalta UV-säteilyltä).

Ilmastopolitiikan jarruttajien ikiaikainen pääargumentti kaikkialla on ja on ollut, että ei ole oikein jos ”vain me yksin” suojelemme ilmastoa, jos muut eivät tee mitään. On tuiki tarpeellista muun muassa saada kuriin metsien hävittäminen ennen kaikkea trooppisissa maissa. Mutta uskooko joku oikeasti, että Brasilia tai Indonesia suostuvat suitsimaan sademetsiensä hakkuita, jos teollisuusmaat kieltäytyvät asettamasta rajoja teollisuuden ja sähköntuotannon päästöille?

Kannatan lämpimästi myös hiilidioksidiveroa. Sitä on jopa yritetty saada aikaan EUssa aika monta vuotta, huonolla menestyksellä. Kuvitteleeko joku oikeasti, että olisi helpompaa saada aikaan maailmanlaajuinen hiilivero kuin kansainväliset hiilidioksidin päästörajat, joiden toteuttamiskeinot jokainen maa päättää pääosin itse? Tehokkaita kansainvälisiä ympäristösopimuksia on, esimerkiksi mainittu Montrealin pöytäkirja. Mutta yhtään kansainvälistä veroa ei toistaiseksi ole onnistuttu säätämään.

Kaiken kaikkiaan Hartwellin paperin yhteenvedon voi esittää näin: Kun lopetetaan kansainvälinen ilmastopolitiikka ja unohdetaan päästörajat, hammaskeiju saa ihmiset ja yritykset vähentämään päästöjä ihan omasta aloitteestaan. Tutkijoiden ja firmojen laboratoriot alkavat suoltaa innovaatioita ilman tietoa siitä, että uusille keksinnöille on markkinoita, maailman köyhät saavat sähköä, teollisuus parantaa energiatehokkuutta. Koko tämä taivas aukeaa, kun vain luovumme sitovista päästörajoista.

Sitä minä vain ihmettelen, että miksi kaikki tämä ei tapahtunut jo ennen Kiotoa.