Syyskuussa 2001 työmatkalla Yhdysvalloissa katselin aamutelevisiota. Uutiset kertoivat, että enemmistö amerikkalaisista haluaa hyökkäystä, mutta ei oikein tiedä, minne.

Halu kostaa ei ollut ihme. Terroristiryhmä al Qaidan terrori-isku 11.9.2001 oli tappanut tuhansia ihmisiä. Lokakuussa USA hyökkäsikin Afganistaniin, josta hallitseva Taleban oli tarjonnut suojapaikan al Qaidan johdolle. Kabul oli nopeasti vallattu.

Tammikuussa 2002 olin Tokiossa ministerikokouksessa Afganistanin auttamisesta. USAn ulkoministeri Colin Powell puhui kauniisti naisten oikeuksista, tyttöjen koulutuksesta, ansiokeinojen tarjoamisesta maaseudun viljelijöille oopiumiunikon tilalle. Me teollisuusmaiden kehitysyhteistyöministerit lupasimme raha-apua paremman yhteiskunnan rakentamiseen karmean Taleban-hallinnon tilalle.

Kun presidentti Biden hiljattain sanoi, että USAn tavoite Afganistanissa ei koskaan ollut uuden yhteiskunnan rakentaminen vaan ainoastaan estää Yhdysvaltoihin kohdistuvan terrorismin uhka, se tuntui suoraan sanoen petokselta.

Ehkä Bidenin puhe oli selittelyä kotiyleisölle. Onhan valtava nöyryytys supervallalle, että Taleban palaa valtaan 20 vuoden, tuhannen miljardin dollarin, tuhansien kuolleiden yhdysvaltalaisten ja liittolaisten sotilaiden, satojen kuolleiden kehitysaputyöntekijöiden ja toimittajien sekä yli sadatuhannen kuolleen afganistanilaisen jälkeen.

Täältä kauempaa katsoen tuntuu, että USAn toimia Afganistanissa ovat koko ajan ohjanneet liikaa mielipidetiedustelut. Maailman mahtavimman toimijan kontakti Afganistanin yhteiskuntaan jäi ällistyttävän pinnalliseksi. Seurauksista maksavat afganistanilaisten ja naapurimaiden lisäksi myös eurooppalaiset.

Varsinaista tulosta on tuottanut lähinnä monien maiden yhteistyönä toteuttama kehitysyhteistyö. 20 vuodessa lapsikuolleisuus on pudotettu puoleen ja tyttöjen lukutaito nostettu 37 prosenttiin. Maassa on koulutettu nuoria eri alojen ammattilaisia, myös naisia. Tiedot ja taidot eivät katoa kun valta pääkaupungissa vaihtuu.

Taleban saa vuorostaan huomata, että on vaikeampaa rakentaa toimiva yhteiskunta kuin vallata pääkaupunki. Kasvattamalla oopiumiunikkoa maailman huumemarkkinoille voi saada rahaa aseisiin, mutta toimivaa valtiota, jossa ihmiset voivat elää edes jotenkuten säällistä elämää, sillä ei saa.

Arviolta kolme ja puoli miljoonaa afganistanilaista on paennut maan sisäiseen evakkoon, yli kaksi miljoonaa naapurimaihin. Se on yhteensä Suomen verran. Maata uhkaa nälänhätä. Tässä tilanteessa tarvitaan hätäapua, humanitaarisen kriisin estämiseksi.

Vaikka Suomi ja muut länsimaat nyt ovat evakuoineet turvaan suurimman osan omista kansalaisistamme ja maittemme toimijoita auttaneista afganistanilaisista, emme saa unohtaa niitä maahan jääneitä, jotka ovat henkilökohtaisesti vaarassa uuden vallan alla.

On esimerkiksi paljastunut, että Talebanin haltuun jäi biometrinen tietopankki kaatuneen hallinnon armeijan ja poliisin henkilökunnasta. Nämä ihmiset voivat nyt olla hengenvaarassa.

Itselleni Afganistan ja nämä 20 vuotta opettavat kaksi asiaa. Se mikä juuri nyt näyttää jämäkimmältä, ei välttämättä ole viisainta. Ja EUn rooli maailmassa pitää miettiä uusiksi.

Satu Hassi

Julkaistu Aamulehdessä 6.9.2021.